3.5-5.5.2002

Kokous saatiin kerrankin pidettyä kunniallisesti ja aikataulussa pysyttiin. Perjantai-illan kokouksessa Vuoden Röhnösiaksi valittiin ilmeisen tiukan äänestyksen jälkeen Skele. Kukaan ei voine kiistää Skelen ansioita, joten taisipa pokaali mennä oikeaan osoitteeseen. Illan muuna ohjelmana oli perinteistä hyllyä ja pyörähdys Vierumäen Country Clubille. Siellä fiilis oli kuin voimistelusalissa kännätessä. Aika turha reissu…

Lauantain päivämeininki sai masentavia piirteitä, kun vettä tuli kuin aisaa. Ulkoiluhaaveet alkoivat rapista ja liikunnallinen viikonloppu alkoi murentua pelkäksi ryyppäämiseksi. Pojat kävivät päivällä Heinolassa syömässä. Heinolan reissun jälkeen aurinko alkoi pilkistellä ja päätimme suorittaa urheilullisen ponnistuksen. Frisbeegolf on ainoita lajeja, joita Vierumäellä voi tehdä pienessä maistissa ja pussikaljat mukana, joten lajivalintamme oli helppo. Pilkkiskabassa palkintoina olleet kaksi viinalekaa jäivät jakamatta ja toinen niistä päätettiin jakaa kiekkogolfin voittajalle. Loistavan palkinnon ollessa kyseessä taisto oli verinen ja tiukka. Tässä tulokset:

väyläpituus mparSamiKarriSkeleSamuHärkäKeiko
1793544433444566
2643434354445355
3734344354444455
4633334433445435
5483324443344444
6503433333444334
7653444343435445
8813444464435454
91104545464646567
   353136323931373442364145
    66 68 70 71 78 86

Golfin jälkeen oli taas aika hypätä hyllylle ja hurrata Suomen niukalle voitolle Venäjästä lätkän MM-kisoissa. Kiekon jälkeen teimme vielä perinteisen keikan Lahden Seurahuoneelle, jossa joraus oli taas tutun sikamaista. Paluumatkalla cäbillä Vierumäelle meininki oli hilpeätä ja laulu maittoi. Sunnuntaina saikin sitten odotella ajokuntoa pitkälle iltapäivään. Ajokelikin oli kaikkea muuta kuin ihanteellinen prätkäilyyn (+7 astetta ja vettä niin perkeleesti). Hengissä kuitenkin selvittiin ja mikä tärkeintä: saatiinhan se kokouskin pidettyä…