16.7.2009 – 1.8.2009
Lähtökohdat reissuun olivat taas vähän erilaiset kuin edellisinä vuosina. Talven mittaan selvisi, että tänä kesänä ryhmä pienentyisi merkittävästi viime vuoden kymmenestä hengestä. Ekat suunnitelmat mopomessujen aikaan tähtäsivät vielä Bulgariaan Mustallemerelle. Välillä kuitenkin näytti, ettei reissua saataisi ollenkaan aikaiseksi. Lopulta vasta kesäkuun puolella retki alkoi taas hahmottua, kun Karri sai idean MotoGP:n katsomisesta Sachsenringillä, neljä lähtijää saatiin kokoon ja Finnlines avasi sopivasti kesäkuun alussa uuden reitin Vuosaaresta Puolan Gdyniaan. Sinne oli vielä edukkaita avajaistarjouksia, joten homma alkoi olla paketissa.
| pvm | mistä | mihin | km |
| 16.7.2009 | Tikkurila | Vuosaari | 14 |
| 17.7.2009 | Gdynia | Szczecin | 337 |
| 18.7.2009 | Szczecin | Chemnitz | 425 |
| 19.7.2009 | |||
| 20.7.2009 | Chemnitz | Brno | 486 |
| 21.7.2009 | Brno | Eger | 431 |
| 22.7.2009 | Eger | Kosice | 501 |
| 23.7.2009 | Kosice | Zakopane | 186 |
| 24.7.2009 | 66 | ||
| 25.7.2009 | |||
| 26.7.2009 | Zakopane | Częstochowa | 277 |
| 27.7.2009 | Częstochowa | Torun | 324 |
| 28.7.2009 | Torun | Gdansk | 297 |
| 29.7.2009 | Gdansk | Gdynia | 23 |
| 30.7.2009 | |||
| 31.7.2009 | 6 | ||
| 1.8.2009 | Vuosaari | Tikkurila | 14 |
| kilometrit: Suzuki GSF 650 S Bandit & Nokia E51 + GPS | 3387 | ||
Torstai 16.7.2009, Tikkurila – Vuosaari, Finnlines M/S Finnmaid, 14 km
Matkaava ryhmä eli Kari, Karri, Sari ja minä oltiin koossa Tikkurilan ABC:lla kuuden maissa. Ajeltiin siitä porukalla kehää suoraan Vuosaaren satamaan upeassa aurinkoisessa kesäsäässä. Vuosaaressa oli aika heikohko opastus ja hetki pyörittiin Hansaterminaalia etsiessä. Laivaan chekkaus meni ilman jonoja ja melko nopeasti siirryttiin odotusalueelta opasauton perässä laivaankin. Seiskan jälkeen oltiin jo Finnlinesin autokannella, jossa mopon sitominen meni jo tutulla rutiinilla.
Puoli kasilta sitä oli sitten suihkunraikkaana hytissä ja eka kalja kitusissa. Laivan tutkailun jälkeen todettiin, että siellä on kaikki mitä merimatkaan tarvittiin. Muutama baari, jossa tarjottiin bisseä ja jekkua femmalla. Ilmainen sauna ja poreamme, josta näki häkellyttävän kauniin auringonlaskun. Pikkupurtavaa. Ikääntyvälle motoristille sopivasti baarikin meni kiinni jo puolilta öin, mutta kehottivat vielä tekemään isomman tilauksen baaria sulkiessaan. Karrin kanssa kuuliaisina miehinä toteltiin ja laivalla olikin jo aika hiljaista, kun kömmittiin hytteihin.
Perjantai 17.7.2009, Gdynia – Szczecin, 337 km
Laivamatka meni nopeasti syödessä, nukkuessa ja saunoessa. Tultiin aikataulussa kolmelta aurinkoiseen Gdyniaan, olo ja ajofiilis oli mitä mainioin. Mahtavaa päästä kunnolla tien päälle. Eka taival oli kuitenkin valtaisaa ja masentavaa ruuhkaa. Karri ja Sari lähtivät melko nopeasti peesaamaan muita suomalaisia pyöriä kaistojen väliin. Karin kanssa yritettiin jonottaa autojen mukana, mutta aika nopeasti siihen ja helteeseen meni hermo ja lähdettiin myös painelemaan kaistojen väliin.
Lopulta ruuhkakin helpotti. Loppumatkan tiet olivat yllättävän hyviä ja oli kiva painella kunnolla menemään. Ajettiin tovi meidät ohittaneiden ruotsalaisten letkassa ja tankilla törmättiin pariin suomalaiseen tai siis korsolaiseen, jotka olivat olleet samalla laivalla. Niiden peesissä ajeltiin loppumatka, jossa oli muutama tietyö ja välillä vähän jonon poikasta. Taivaskin alkoi synkentyä ja katseltiin vähän kauhistellen edessä ollutta jyhkeää salamointia suoraan edessäpäin.
50 kilsaa ennen Szczeciniä taivas sitten aukesi ja pysäytettiin alkavan motarin varteen vetämään sadekamat päälle. Poliisit pysähtyivät viereen ja hetken pelkäsin niiden sakottavan jostain verukkeesta. Ystävällisesti kuitenkin vain kysyivät ”is it broken?”. Näytin sadetta ja sadekamoja ja jatkoivat naureskellen matkaa. Navien opastamina ajeltiin pimeässä illassa ja kovassa sateessa ennalta buukattuun hotelli Ibikseen, jossa oltiin vähän ysin jälkeen. Aika hidas taival siis kokonaisuudessaan, vaikka paljoa ei tauoille pysähdelty. Hotellin chekkauksessa meni pitkä tovi, mutta lopulta saatiin mopot autohalliin ja päästiin suihkuun.
Ilta meni mukavasti suomalaisporukassa hotellin raflassa syödessä. Varsin rajuksi yltynyt myrsky esti ulosmenon, joten kaupunki jäi näkemättä. Hyvät pihvit, mainio punkku ja pari kaljaa kuitenkin riittivät pitämään fiiliksen mainiona. Puolilta öin oli tyytyväinen olo ja valmis goisaamaan. Paikalliset baarit vähän houkuttelivat sateen hellittäessä, mutta selkäranka oli terästä ja huominen aikainen lähtö aika-ajojen takia voitti mielessä käydyn henkisen taiston. Helpotukseksi Karrilta tuli viesti, että olivat selvinneet Sarin kanssa pahimman myrskyn ohi ja päässeet perille Berliinin eteläpuolelle Lübbeniin.
Lauantai 18.7.2009, Szczecin – Chemnitz, 425 km
Kari heräili jo ennen kuutta ja mäkin sen jälkeen. Koko yön oli satanut, mutta aamuksi onneksi hellitti vähän. Laitettiin sadekamat päälle ja lähdettiin matkaan ennen seiskaa aamusta, joka on erittäin poikkeuksellista. Päästiin lopulta navin avulla ulos kaupungista ja tyhjälle baanalle kohti Berliiniä. Alkumatkasta oli muutama tietyö, mutta ilman muuta liikennettä niistä päästiin varsin jouhevasti läpi. Ekalla satkulla väsymys oli pieni ongelma, mutta muuten matka sujui mainiosti. Pidettiin Saksan puolella brekkaritauko ja Kari tankkasi samalla.
Brekkarilla olo piristyi ja seuraava taival ohi Berliinin olikin silkkaa nautiskelua. Liikenne lisääntyi vähän, mutta alkumatkasta vielä esiintynyt kuuroinen sade loppui nyt kokonaan. Nautiskelun tunteet kuitenkin hälvenivät, kun mulla alkoi iskeä bensaongelma. Olin passannut tankkauksen edellisellä huoltsikalla, eikä kilsojen suhteen pitänyt olla isompia ongelmia. Baana-ajo kuitenkin kuluttaa huomattavasti enemmän eikä Berliinin Ringillä todellakaan ole tankkipaikkoja kovin tiiviisti. Ennen Dresdenin liittymää kone sitten nytkähti jo gason loppumisen merkiksi ja valuttelin kohdalle sattuneeseen liittymään. Sattui ihan vähän tuuriakin matkaan, kun liittymän toiselta puolelta näkyi heti Aralin kyltit. Helpotus oli melkoinen, tankkiin meni vaatimattomat 19,5 litraa, kun tankin koko on 20 litraa. Eli olisihan tolla vielä tovin ajellut. Laitoin edellä ajaneelle Karille saman tien viestin, että perässä tullaan.
Yksin ajaessa sitä innostui sitten ajelemaan vähän ripeämmin. Mopokin tykkäsi tankatusta Super Plussasta ja intoutui kulkemaan kivasti. Liikennettä oli jo jonkin verran, mutta leveällä baanalla pääsi ajalemaan varsin hyvin. Mittarin mukaan laukkujen kanssa sai vauhtia tasan 200, mutta gps näytti lopulta todelliseksi nopeudeksi 189 km/h. 140 kilometriä ennen Chemnitzia oli huoltsikka, josta seuraavaan olisi 70 kilsaa. Arvelin Karin pysähtyvän niillä paikkeilla ja ajoin pihaan. Kari oli paikalla, mutta yllättäen samalle asemalle olivat pysähtyneet myös Lübbenistä 50 kilsaa edenneet Karri ja Sari. Mainio yhteensattuma, koko ryhmä oli tien päällä oikeastaan ekaa kertaa koossa.
Sitten ajettiin letkassa loppumatka Chemnitziin. Matka tuli rennosti keskivauhdin ollessa kuitenkin noin 140. Saavuttiin valtavan kokoiseen Mercure-hotelliin kaupungin ytimeen reilusti ennen kahtatoista, joka oli tavoiteaika. Sade alkoi tehdä samoihin aikoihin uutta tulemista.
Huoneita jouduimme odottamaan reilun tunnin, mutta mopot olivat tukevasti parkissa ja laukut valmiina kärryissä odottamassa huoneeseen pääsyä. Oli aika ottaa odottelubisset. Huoneeseen päästyä vuorossa oli nopea kamojen vaihto ja yhden jälkeen siirryttiin täydessä sateessa taksilla Sachsenringille, missä menikin loppupäivä . Katsottiin alkuun MotoGP:n aika-ajo, jossa oli märän kelin takia toistakymmentä ulosajoa. Sadetakista huolimatta tuli vähän kastuttua ja aika-ajon jälkeen koko ryhmä oli vähän märkänä ja kylmissään.
Löydettiin ratkaisu katsomoalueen tehdashallityyppisestä mestasta, jossa oli useita bissenmyyntipisteitä. Kuivassa olo alkoi lämmetä ja fiiliskin kohota. Siellä ihmetellessä sade alkoi taas tauota, joten kierrettiin vielä rata-aluetta useampi tunti välillä syöden bratwurstia ja kanaa ja välillä juoden bisukkaa. Tehtiin siinä sivussa vähän paitaostoksiakin.
Lopulta tultiin radan viereisestä kylästä Hohesstein-Ernsttahlista junalla takaisin Chemnitziin. Kaikilla oli vähän eri iltaruokafiilikset ja porukka hajaantui hetkeksi. Mä söin loistavan kioskikebabin, Karri ja Sari pizzat ja Kari fish & chipsit irkkubaarissa. Ja lopulta koko kylläinen porukka oli irkkubaarissa, jossa lopetettiin pitkä, vaihteleva, mutta ihan nasta päivä. Silmiä painoi jo niin, että puolilta öin oli mentävä nukkumaan. Aikaisella herätyksellä saattoi olla osuutensa asiaan.
Sunnuntai 19.7.2009
Ysin jälkeen ylös vähän levänneempänä. Kelikin näytti paljon eilistä paremmalta. Mentiin porukalla junalle ja nautittiin matkalla McAamupala. Lopulta tuli vähän hoppu junalle, mutta oltiin ennen yhtätoista Hohenstein-Ernstthalissa ja pian myös katsomossa piikkiluokan kisaa katsomassa. Kaksipuolikkaitten alussa tuli vähän vettä, mutta MotoGP ajettiin täysin kuivalla radalla. Hieno kisa, vaikka alun hyvän setin jälkeen Mika Kallion renkaat loppuivat ja kaveri tippui kasista neljänneksitoista. Kärkitaistelu oli tiukkaa ja nautittiin kyllä huikeasta kisasta. Rossi otti kovan väännön jälkeen voiton Lorenzosta, Stonerista ja Pedrosasta.
Kisan jälkeen tarkastettiin pari terassia matkalla junalle ja sopivasti tulleella junalla matkattiin takaisin Chemnitziin. Käveltiin lopulta suoraan hotellille ja päädyttiin syömään kallis, mutta erinomainen illallinen hotellin panoramaravintolassa. Pihvin tarvitsi vain nähdä veitsi ja suullinen oli valmis. Viimeinen kerta tällä reissulla, kun safkasetti maksoi nelisenkymmentä euroa.
Safkan jälkeen käytiin vielä kylällä tutustumassa keskustaan. Vähän DDR:mäinen kaupunki, jossa on enimmäkseen uudisrakennuksia. Seassa muutama vanhempi kirkko. Löydettiin yksi idyllinen sisäpihan viherterassi, jossa otettiin juomat ennen paluuta eiliseen irkkupubiin. Muualla oli aika autiota. Porukkamme väsyi taas hiljalleen ja puolilta öin koko ryhmä oli taas enimmäkseen nukkumassa.
Maanantai 20.7.2009, Chemnitz – Brno, 486 km
Päivä näytti aamusta vähän harmaalta, mutta säätiedotusten mukaan pitäisi kirkastua itään päin ajaessa. Pidettiin päivän suunnitelma vähän avoimena, maalina ehkä Brno tai Bratislava. Pääsin sängystä ysiltä ylös, kun huonekaveri Kari oli jo käynyt brekkarilla, pakannut ja siirtynyt kylille shoppailemaan. Käytiin kaikki muutkin pyörähtämässä ostarilla ostoksilla ja aamupalalla, mutta silti päästiin tavoiteaikataulussa yhdeltätoista liikenteeseen.
Ajeltiin ensin kohti Annaberg-Bucholtzia lähelle Tshekin rajaa. Pikkuhiljaa keli pilvistyi, mutta tiet olivat mahtavia ja myös maisemat huikeat. Pientä vuoristoa, jossa muun muassa Oberwiesenthal ja Nove Mesto, telkkarista tutut hiihtopaikat. Aivan rajalla sade oli kovimmillaan ja näkyvyyskin meni todella huonoksi. Tshekin puolella laskeuduttiin alas vuorilta ja samalla niiden keräämä pilvipeite alkoi rakoilla. Ilma lämpeni tuntuvasti alaspäin ajellessa. Vuoriston pieniltä teiltä alas ja sitten motaria kohti Karlovy Varya, joka on idyllinen kylpyläkaupunki Tshekin länsireunalla. Karlsbad saksalaiselta nimeltään. Siellä tankattiin ja haukattiin lounas keskustan itämaisessa bistrossa.
Lounaan jälkeen jatkettiin kohti Plzeniä. Aivan upeaa, hyväkuntoista maantietä kumpuilevassa maastossa. Muuten pystyi pitämään reipasta vauhtia, mutta kylien läpi ajellessa piti vähän himmailla. Plzen tuntui lopulta pitkien peltotaipaleiden jälkeen isolta cityltä. Plzenin reunaman huoltsikalla pidettiin kahvitauko ja jatkettiin samantyyppistä väylää edelleen Pisekiin. Oli koko ajan hieno fiilis ajella eikä pienet kiertotietkään latistaneet.
Pisekissä pohdittiin jatkoa ja päädyttiin jatkamaan melko samantien matkaa Brnoon. Pisek olisi ollut viihtyisän oloinen city, mutta kello oli vasta vähän vaille kuusi. Brnoon suuntaan ajettiin ensin tovi maantietä ja sitten satkun verran todella täristävää motaria. Perillä kierreltiin tovi keskustaa hakien ja lopulta tultiin kävelykadun kupeeseen. Karrin kanssa etsittiin porukalle huoneet melko rupisen näköisestä, mutta ilmeisen hyvällä sijainnilla olleesta Hotel Avionista ** huoneet. 1900 korunaa eli melkein 80 euroa per huone sisältäen brekkarin. Brnon MotoGP:n aikaan hinta olisi vielä kaksinkertainen.
Pikaisen asettumisen jälkeen syötiin illalliseksi loistavat pizzat hotellin terassilla. Sen jälkeen vähän kiertelyä isossa kävelykeskustassa ja toinenkin terassi. Melko lämpimässä illassa meni lopulta vähän yli puoleen yöhön.
Tiistai 21.7.2009, Brno – Eger, 431 km
Vanhan miehen oireita, kun heräilin jo puoli ysiltä ja on kuitenkin loma. Ulkoa kuului aikamoista raksamelua ja muuta hälinää. Brekkarin jälkeen osa porukkaa meni taas kaupoille, liikkeelle lähdettäisiin taas yhdentoista maissa. Päätettiin päivän kohteeksi Unkarin puolella oleva Eger.
Liikkeelle päästyämme alkumatka tuli taas todella nautinnollisesti. Melko pian jouduttiin pienemmälle kiertotielle, joka sekin sujui alkuun hyvin. Vähitellen liikenne kuitenkin lisääntyi, oli todella ruuhkaista eikä ohituspaikkoja juuri ollut. Näin yhden auton päästä, kun edellä ajaneista parista customkuskista toinen meinasi täräyttää vastaantulevan matkailuauton keulaan. Uhlensky Hradisteen asti ajeltiin jonoissa, mutta siellä liikenne rauhoittui kiertotien loputtua ja ajeltiin rauhassa Slovakian rajalle. Slovakian puolella vastaan tuli isompi kaupunki Trencin ja siellä olikin taas melkoisen jonot.
Trencinistä jatkettiin Prievidzaan, missä pidettiin huoltsikalla kevyt evästauko. Sieltä pätkä upeaa motaria Zvoleniin ja taas sen jälkeen huikeaa tietä kohti Kosicea. Ajeltiin ohitellen Lubeneciin, josta otettiin suunnaksi Unkarin puolella oleva Salgotarjan. Koko päivän oli ollut aivan loistavaa keliä, mutta yhtäkkiä iski kohtuullisen kova sade päälle. Aivan puun takaa. Salgotarjanissa rajan jälkeen sade vain voimistui ja ajettiin lopulta Shellin pihalle katoksen alle laittamaan sadekamat päälle.
Salgotarjanista ajettiin todella pieniä väyliä synkässä sateessa, kunnes 30 kilsaa ennen päivän tavoitetta paikallinen, mutta kuitenkin laaja sadekuuro hellitti. Loppumatka Egeriin oli todella eksoottista mutkatietä, jonka ympärillä nousivat jyrkät seinämät kuivaa hiekkapohjaista pensasmaista metsikköä.
Olimme Egerin keskustassa ja turisti-infossa vähän ennen seiskaa. Päädyttiin Hotel Romantikiin ***, joka oli riittävän lähellä keskustaa. Kahden hengen ilmastoitu huone brekkarilla ja lukitulla parkilla oli 55 euroa. Huoneissa olimme lopulta kamojen kanssa puoli kasilta ja suihku tuli pitkähkön päivän jälkeen taas tarpeeseen.
Kasin kieppeillä kävelimme kylälle. Siellä oli todella viihtyisä kävelykeskusta. Menimme ensin syömään kreikkalaistyyppisen raflan terassille. Pari pulloa viiniä, bisset, alkuruoat ja mahtavat pääruoat neljältä hengeltä yhteensä 50 euroa. Ei paha. Safka ja viinit olivat erinomaisia.
Safkan jälkeen kello lähenteli kymmentä, kylä hiljeni ja paikat alkoivat mennä kiinni. Saimme vielä yhdeltä terassilta litran viiniä neljällä eurolla ja sitten loppui kylän ravintilatarjoilut. Eger oli erittäin positiivinen yllätys ja siellä olisi voinut viettää vähän pidempäänkin. Lyhyeen päättyneen illan päätimme lopulta minibaarioluiden kanssa hotellin viihtyisällä sisäpihalla karttaa selaillen. Huomiselle olisi muutamia houkuttelevia reittivaihtoehtoja.
Keskiviikko 22.7.2009, Eger – Romania – Ukraina – Kosice, 501 km
Aamusta jo kasilta ylös eli herätys vain aikaistuu ja aikaistuu. Sitä oli kuitenkin nukkunut hyvin hiljaisuudessa ja hyvässä sängyssä. Hotellia voi sikäli suositella. Kelin pitäisi olla pilvetön ja helteinen. Aamiaisen jälkeen käveltiin keskustan kupeessa olleelle linnalle ja sitten sen ympäri. Paikallisen valuutan puute osoittautui ongelmaksi linnaan sisään yritettäessä. Reippailun jälkeen kymmenen kieppeissä sitten kevyt mopovarustus päälle ja baanalle.
Ennen Egerin jättämistä taakse kävimme ensin broidini suosittelemassa Szépasszony-völgyssä eli ”kauniiden naisten laaksossa”. Paikassa on kymmeniä viinikellareita ja ravintoloita. Kieltämättä vähän sellainen paikka, että sinne olisi pitänyt tulla käymään jo illalla. Ostettiin kuitenkin jokuset Egri-pullot mukaan ennen ajotaipaleen jatkumista.
Alkutaival oli taas upeaa kumpuilevaa väylää keskellä valtavia viiniviljelmiä. Sitten siirryimme maata halkovan Budabestin ja Debrecenin välisen motarin eteläpuolelle ja maisema muuttui täysin. Edessä oli kilometrikaupalla luotisuoraa baanaa keskellä pustaa, pitkiä suoria, pieni mutka ja taas pitkä suora. Liikenne oli vähäistä, joten matka eteni nopeasti. Tiszajoen varrella oli hieno järven ylitys ja se oli selvästi suosittua campingseutua. Debrecenissä kävimme sitten tankilla ja lähdimme etsimään suuntaa Romanian rajalle.
Karin navigaattori löysi reitin Vamospercsiin. Tie oli melko pientä ja erittäin töyssyistä. Se vei suoraan Romanian rajalle. Passin tarkastus oli ensimmäisen kerran todella tiukka ja mun passia syynättiin minuutteja. Ollaan vielä kuitenkin EU:n sisäisellä rajalla.
Tullin jälkeen oli hyvää ja tyhjää tietä Valea lui Mihauhun. Siellä tulikin ensimmäinen todellinen kulttuurishokki. Köyhä iso kylä, jossa useimmat tiet olivat kuoppaisia hiekkateitä. Taloista ja kaduilla kävelevistä ihmisistä näkyi köyhyys. Seutu taitaa Romanian mittakaavassakin olla aika syrjäistä aluetta. Kylässä ajettiin vähän vahingossa pieni sightseeing, kun eksyttiin siellä pyöriessä ja oikeaa väylää etsiessä. Lopulta löytyi kuitenkin oikea tie kohti Satu Marea.
Kylän ulkopuolella oli tehdas, jossa oli ilmeisesti juuri vuoro loppunut ja satoja ihmisiä käveli vastaan kohti surkean näköisiä kerrostalojaan. Tie kohti Satu Marea oli alkuun karmeaa rynkytystä, mutta heti kun tien varressa varoitettiin kuoppaisesta tiestä se vähän tasoittui. Helle oli polttava, vaikka ajovarustus oli varsin kevyt.
Satu Mareen asti tien taso vaihteli kovasti, maisemat olivat lähinnä peltoa. Satu Maressa ajoimme ruuhkassa OMV:n huoltoasemalle lounastauolle ja hellettä pakoon. OMV:lle siksi, että siellä kävisi varmasti kortti ja saisi varmasti myös jotain haukattavaa. Tullessa kello oli vähän vaille kolme.
Puoli neljän maissa jatkettiin ja löydettiin heti oikea tie kohti Ukrainan rajaa. Karin navissa ei ollut Romanian ja Ukrainan karttoja, joten suunnistusmetodi oli perinteisempi suurimittakaavainen kartta. Oltiin otettu etukäteen selville, että Ukrainaan ei tarvitse viisumia ja kun se on tuossa melkein matkan varrella, niin voisihan sinne piipahtaa.
Rajalla homma oli sitten ihan oma lukunsa. Ekalta kaverilta saatiin lipuke ajoneuvosta. Passintarkastuksesta kaksi maahantulokorttia, joiden täyttö onnistui toisella yrittämällä. Siitä sitten kaikkiin papereihin leima. Sitten tulliin viereiselle luukulle eli metrin päähän kaikkien leimattujen papereiden kanssa ja lopulta pienen kuulustelun jälkeen ajoneuvopaperin kanssa neljännelle hepulle. Päästiin mopolla jonon ohi, mutta koko setti maahan tullessa vei silti noin tunnin.
Ajo Ukrainassa oli niin ikään aika eksoottinen kokemus. Alun tiet olivat aivan hanurista eikä vauhtia voinut pitää missään tapauksessa viittäkymppiä enempää. Siinäkin hirvitti pyörän ja sen kestävyyden puolesta. Ja paikat ropisi hampaista. Opasteista ei ymmärtänyt kyrillisten kirjaimien takia mitään ja käytössä kartankin mittakaava oli todella iso. Kylien läpi ajellessa kyläläiset istuivat tien varrella olevilla penkeillä ja meitä pällisteltiin ja kuvattiinkin aikalailla.
Yhdessä kaupungin tapaisessa oli pieni suunnistusongelma, mutta saatiin apua parilta tosi ystävälliseltä hepulta, joiden tosin luultiin ekaksi rullaavan meidät. Yhdessä kylässä matkan teon pysäytti viiden-kuudenkymmenen lehmän lauma, joka halusi kulkea keskellä pääväylää. Vähitellen Slovakian rajaa lähestyttäessä tiet kuitenkin paranivat ja lopulta päästiin kuin päästiinkin reilun sadan kilsan ajelun jälkeen rajalle Uzhorodiin. Käytiin ennen rajaa vielä Karin kanssa erittäin halvoilla tankeilla. Tovi tosin meni varmistaessa, että gaso olisi kelvollista pyörille.
Rajan ylitys oli taas yllättäen aika show. Ukrainan puolella saatiin heti ajoneuvolipukkeet ja päästiin toiseksi jonottamaan passintarkastuksen ja tulliin. Passihomma meni ihan sujuvasti rutiinilla, mutta tullin luukulla kaveri pyysi mut huoneeseensa ja alkoi kysellä mihin ollaan menossa. Vastasin, että Kosiceen olisi tarkoitus päästä. Kaveri alkoi pyöritellä päätään ja osoitteli autojonoa Slovakian puolelle. Ehdotti sen ohitusta neljällä kympillä eli kymmenellä eurolla pyörä. Kello oli jo aika paljon eikä meitä huvittanut jäädä rajalle yöksi, joten suostuttiin ryssän lahjomiseen vähän pitkin hampain. Päästiinkin ihan hyvin Ukrainan puolen lopulta lyhyehkön jonon ohi, mutta Slovakian puoli oli aivan tukossa. Pienen säätämisen jälkeen vanhempi slovakialainen tullisetä päästä tyhmät finskit dösäjonon kautta keulille, mutta sitten yksi virkaintoinen nuorempi heppu syynäsi papereita todella pitkään ja hartaasti. Tarkasti jostain käsittämättömästä syystä mopojen kilsatkin. Taas meni rajahommissa reilu tunti, mutta ilman lahjontaa oltaisiin saatettu jäädä pahimmassa tapauksessa yöksi rajalle.
Rajalta ajettiin helpottuneina viitisenkymppiä Michalovceen, jossa Ukrainassa tankin skipanneet Karri ja Sari tankkasivat. Hetken pohdiskelun jälkeen päätimme jatkaa matkaa reilut 60 kilsaa Kosiceen, vaikka kello oli jo yhdeksän ja ilta oli kovaa vauhtia pimenemässä.
Pimeä reitti Kosiceen olisi varmasti ollut mahtava ajaa päivällä vuoren ylityksineen. Sysipimeällä se oli kuitenkin tuskainen ajaa. Perillä Kosicessa oli onneksi kuitenkin taas navi voimissaan ja Kari opasti meidät sen kanssa Hotel Akademiaan, josta saatiin juuri ennen kymmentä huoneet 65 eurolla.
Pikasuihku ja kylille. Käveltiin hotellilta kävelykadulle parissa minuutissa. Safkamestat alkoivat mennä jo kiinni, mutta hotellin respan suosittelema Le Colonial oli vielä auki. Loppuilta menikin siellä syödessä varsin hyvin ja kohtuuhintaan. Puoli yhden maissa hotellille, hetki huomisen reitin suunnittelua ja jo kohtuullisen uupuneena nukkumaan. Olihan päivä, varmaankin yksi mielenkiintoisimmista ajopäivistä koskaan.
Torstai 23.7.2009, Kosice – Zakopane, 186 km
Puoli ysiltä ylös ja edellisiin verrattuna todella vaatimaton brekkari. Kymmeneltä oltiin jo valmiit parinsadan kilsan matkaan Zakopaneen. Taivas oli pilvetön ja edessä vaikutti olevan taas erittäin kuuma päivä. Teidenkin pitäisi olla upeita, joten fiilis lähtiessä oli hekumallinen.
Tultiin Kosicesta pääväylää hyvää vauhtia kohti Roznavaa, erinomaista tietä ajaa. Roznavasta suunta pohjoiseen ja yhden reilun kilometrin korkuisen vuoren ylitys luonnopuistossa. Aivan upeaa serpentiinitietä, jota oli mahtifiilis ajella yksin. Edellisen kolmen vuoden aikana oli tullut ajettua serpentiinejä aina kaksi päällä, joten ajotapa ja –vauhti oli aika erilainen. Välillä sitä innostui vähän liikaakin ja etenkin alaspäin tullessa vauhti karkaili niin, ettei aina tahtonut pysyä omalla kaistalla. Onneksi vastaantulevaa liikennettä ei sattunut silloin kohdalle.
Popradiin tullessa oli hieman peltoa, kunnes alkoi kiipeäminen varsinaiselle Tatralle. Fiilis Tatralle noustessa kohosi entisestään, kun korvilla soi Lynyrd Skynyrdin Freebird ja maisemat paranivat jatkuvasti. Ennen rajaa pysähdyttiin vielä tankille ja käyttämään vikat eurohilut bisseen. Euroja ei vähään aikaan tarvitsisi, kun loppumatka ennen laivaa ollaan Puolassa ja zloteissa. Zakopaneen oli enää reilu 30 kilsaa ja kellokin oli vasta vartin yli yksi.
Loppumatka tultiin alkuun tietyöpätkällä ja sitten aivan pikkutietä yhden kylän läpi Krakovan ja Zakopanen väliselle ruuhkaiselle pääväylälle. Perillä Zakopanessa navi ei löytänyt ennakolta buukatun apartmentin osoitetta. Kari kyseli ajo-ohjetta ja sen avulla ajettiin Aparthotel Bellamonteen. Mesta ylitti kaikki odotukset. Kohtuullisen uusi paikka hyvällä sijainnilla ja valtavilla huoneistoilla. Ilmainen sauna ja poreamme. Ja hinta oli vain kolmisenkymmentä euroa per nuppi vuorokaudelta. Siellä kelpasi olla, onneksi kämpät oli varattu kolmeksi yöksi.
Hotelliin päästyämme muut elohiiret lähtivät lenkille. Itse asetuin rauhassa luksuskämppään. Neljän jälkeen loppuryhmäkin oli asettunut ja lähdettiin isolle kirkolle. Kuulostaa vähän uskomattomalta, mutta Zakopanen pääkatuun Krupowkiin verrattuna Barcelonan Las Ramblas on hiljainen kylänraitti. Ilta meni Krupowkilla kierrellessä. Hilpeissä merkeissä.
Perjantai 24.7.2009, Zakopane, 66 km
Nyt osasin nukkua jo ysiin. Liekö eilisellä jotain osuutta asiaan? Loistavan brekkarin jälkeen hetki elpymistä, kunnes lähdettiin taksilla kylän yläpuolella olevan laskettelurinteen kabiinille. Ylös olisi maksanut aikalailla ja jono oli aika tolkuton. Otettiin jonottamisen sijaan hevoskärrykyyti Zakopanen lentomäelle tai ainakin pirun isolle mäelle. Siellä sujuvasti hissillä ylös ja ihasteltiin mäkihyppymaisemia joku tovi.
Mäkihyppykuvioista käveltiin takaisin hotellille ja sitten oli vuorossa pieni mopolenkki Slovakian rajalle. Tarkoitus oli mennä hienolle vuoristojärvelle, mutta vaeltamista olisi tullut vähän liiaksi. Paluu hotellille mopoilla ja seuraavana ohjelmassa oli hotellin sauna ja spa kuudelta. Sauna oli varsin mainio ja span osuuden hoitanut poreamme vielä mainiompi. Saatiin kölliä siellä rauhassa ihan omalla porukalla.
Illanvietto saunan jälkeen oli hilpeä ja kosteahko. Käytiin muun muassa 5D-elokuvassa ja syötiin taas hyvin. Kylällä oli yllättäen hiljaisempaa kuin eilen, vaikka oli perjantai. Baarit yrittivät lopulta mennä taas kiinni, mutta saatiin jotkut pidettyä vielä hetken auki. Karri meinasi lopulta joutua pahnoille, kun pienestä yllytyksestä ja vedonlyönnistä meni kelteisillään kastautumaan kylää halkovaan vuoristopuroon. Selvisi kuitenkin tilanteesta varoituksella ja voitti multa ja Sarilta ihan hyvät rahat. Tosin niistä nauruista maksoi ihan mielellään. Sen shown jälkeen meidät yllätti taas aivan puun takaa todella ankara sade, jota ihasteltiin hetki hotellin parvekkeella ennen nukkumaan menoa.
Lauantai 25.7.2009, Zakopane
Kymmeneltä sängystä ylös. Kari oli suoriutunut aikaisin aamusta eiliselle kabiinille ja me muut mentiin brekkarin jälkeen lähempänä hotellia olleelle toiselle hiihtohissille tai oikeammin vuorijunalle. Kävimme junalla 1 154 metrissä, kun Karin kabiini nousi lähemmäs kahteen kilometriin. Hetken kiertelyn ja terassin jälkeen vuorella iski taas aikamoinen sadekuuro ja palattiin sen alta pois hotellille pienelle päivälevolle.
Myöhemmin vietettiin raukeaa lomailtapäivää pääkadulla kävellen. Pidettiin hetki sadetta todella notkuvien pöytien ravintolassa syömässä ja sitten vielä parilla drinksulla pääkadun varressa. Kari ja Karri kokeilivat uhoamaansa härkärodeota, joka osoittautui aika vaikeaksi touhuksi. Lopulta ajoissa kaupan kautta hotellille saunomaan ja vähän rauhallisempaa iltaa lähinnä hotellilla.
Sunnuntai 26.7.2009, Zakopane – Częstochowa, 277 km
Hyvin nukutun yön jälkeen kasin kieppeillä ylös, vähän kamoja kokoon ja brekkarille. Lähdettäisiin varmaan vähän aikaisemmin liikkeelle, kohteena ensin Auschwitz ja edelleen Katowice tai Częstochowa. Aamupäivästä tuli vähän vettä, kun ajeltiin pikkuteitä kohti Oswiecimia. Neljä pitkää tietyötä, joissa toinen kaista oli suljettu ja seistiin valoissa pitkät tovit. Matka eteni siis hitaasti. Yhdellä kahvistopilla Auschwitziin, jossa innokkaat parkkiin viittoilijat hämmensivät sisääntuloa.
Auschwitzin museo oli aika vaikuttava ja tavallaan tietysti ahdistava. Kaasukammiot, kuolemansellit sun muut vetivät aika hiljaiseksi ja mielen apeaksi. Iso ryhmä israelilaisia vielä lauloi laulujaan kaasukammiossa, joka korosti paikan karmeutta. Auschwitzista ajettiin vielä Birkenauhun katsomaan tunnettua junarataporttia. Näiden vierailujen jälkeen oli vähän nihkeä tunnelma ajellakin.
Museokäyntien jälkeen ajettiin ensin Katowiceen, jossa tehtiin pieni keskustakierros. Päätettiin jatkaa matkaa suoraan Częstochowaan, joka oli karttaan merkitty erityisenä nähtävyyspaikkana. Ajelimme todella uraista motaria ripeään tahtiin ja navin opastamina keskustan Mercureen kuuden maissa illalla. Tuplahuoneet maksoivat 67 euroa ja hotelli oli aivan kaupungin ytimessä. Muu porukka kävi vaihteeksi lenkillä, kun mä etsin auki olevaa apteekkia saadakseni särkylääkettä jatkuvaan niskasärkyyn. Sunnuntai-iltana sellaista ei tietenkään löytynyt.
Illanvietto safkan ja pari lasillisen merkeissä neuvostotyylisen pitkän ja todella leveän pääkävelykadun varren sisäpihan baarissa. Vähän ihmeteltiin kaupungin erityistä nähtävyysjuttua, koska city ei vaikuttanut kummoiselta. Rauhallisempi ilta ja ajoissa hotellille nukkumaan.
Maanantai 27.7.2009, Częstochowa – Torun, 324 km
Heräilyä taas kasin maissa ja olo oli kohtuullisen levännyt. Niska on edelleen todella jumissa ajamisesta ja siinä on varmaan jonkinasteinen tulehdus. Aamukävelyllä tsekattiin Karin kanssa Jasna Gora, joka oli massiivinen kirkko-, luostari- ja linna-alue aivan hotellin vieressä. Sen takia tämä kylä on siis tärkeä nähtävyys. Jasna Gora kun on katolisen maailman tärkeimpiä pyhiinvaelluskohteita ja siellä on kai vaikuttanut edellinen paavikin. Aamunähtävyyden jälkeen oli aika etsiä apteekki, haukata vähän aamupalaa ja hoitaa vähän muita tarveostoksia. Päivästä olisi taas tulossa varsin lämmin. Liikkeelle lähdettiin lähempänä yhtätoista.
Uraisten ja ruuhkaisten pääväylien sijaan ajettiin pienempiä teitä ensin Wieluniin ja edelleen Sieradziin. Tiet olivat varsin mainioita ja pientä väsymyshetkeä lukuun ottamatta ajofiilis oli erinomainen. Niska vähän oireili, mutta ei se enää niin pahasti vaivannut kuin edellisinä ajopäivinä. Olisikohan särkylääkkeet auttaneet?
Lyhyen stopin jälkeen matka jatkui Sieradzista samanlaisia hyviä maalaisväyliä Turekiin tankille. Siellä oli ekaa kertaa vakavia ongelmia maksukortin kanssa. Paikalliset eivät oikein osaa vielä käyttää uusia sirukortteja, koska ne eivät varmaan ole siellä vielä kovin yleisiä. Koninissa oli vähän ruuhkaa, mutta sen jälkeen tultiin tyhjähköä ja hyvää väylää Strzelnoon. Siellä oli tarkoitus syödä keskustassa, mutta jouduimme puolivahingossa ulosmenotielle, joka oli yksisuuntainen. Takaisin pääsy vaikutti kovin vaikealta, joten lounas nautittiinkin kylän ulkopuolisella MB Orlenin huoltoasemalla. Takana oli 260 kilsaa ja kello oli vähän yli kolme.
Lounas oli varsin mainio, vaikka listasta ei mitään ymmärtänytkään. Neljältä jatkettiin matkaa ja ennen Torunia liikenne lisääntyi aikalailla. Oltiin ajateltu jatkaa vielä reilu satku Malborkiin, mutta koska Torun näytti varsin kivalta mestalta, päätettiin jäädä sinne yöksi. Pienen sightseeing-ajelun jälkeen hotelli Polonia *** aivan ytimestä huuteli meidän nimiä. 240 zlotya huone ja 12 euron pyöräparkit viereiselta vartioidulta parkkialueelta, pari kylmää kaljaa naapurin kaupasta ja helteisen päivän jälkeen kylmään suihkuun. Hotelli oli aika paljon sympaattisempi kuin vähän kliinisen oloiset Mercuret.
Vietettiin melko täyteläinen ilta Unescon World Heritage-luokan vanhassa kaupungissa. Todella miellyttävä yllätys tämä kaupunki, vierailua pitää ehdottomasti suositella niillä kulmilla kulkeville. Ensin nautittiin auringon paisteesta Wista-joen rannalla olleen jokilaivan terassilla. Sen jälkeen safka vanhassa kaupungissa, joka oli varsin mainio ja edullinen: bisse, alkukeitto, pääruoka, viini, jäätelö ja cappuccino lohkesi 45 zlotylla eli noin kymmenellä eurolla. Itsellä olisi ollut virtaa pidempäänkin illanviettoon, kun oli ollut kevyt ajopäivä letkassa toisena ajellen. Porukka kuitenkin alkoi väsähtää ja oltiin jo puolilta öin kaikki hotellilla nukkumassa.
Tiistai 28.7.2009, Torun – Gdansk, 297 km
Kasin paikkeilla taas ylös vähän levottomamman yön jälkeen. Ulkoa tuli yöllä enemmän meteliä, kun oltiin tosiaan kävelykeskustan pääväylän varrella. Keli vaikutti jo aamusta aika hyvältä. Brekkarin jälkeen tehtiin vielä pieni kävely idyllisessä cityssä, kunnes kymmenen maissa lähdettiin taas liikenteeseen.
Lähtiessä oli hyvä fiilis, mutta pääväylällä kohti Gdanskia oli masentavan ruuhkaista. Ohittelu oli aika hurjaa ja itsekin lähdin yhteen vähän uhkarohkeaan letkan ohitukseen, jossa olisi voinut päätyä ristiksi tien varteen. Sen jälkeen tuli vähän henkisesti piiskattua itseään ja oli aika paska fiilis ajella. Suunnitelman mukaan käännyimme pääväylältä pienemmälle tielle kohti Malborkia ja liikenne väheni miellyttävästi. Kaupunkien kohdalla oli edelleen ruuhkaa, mutta muuten sai ajella aika kivasti. Kuin kruunaten edelleen vaivanneen pienen ohitusmorkkiksen vihainen ampiainen löysi tiensä mun vähän avonaiseen hihaan. Se ehti tilan ahtaudesta vittuuntuneena pistää pariin otteeseen ennen kuin sain ajettua tien sivuun ja revittyä rotsin päältä.
Ennen Malborkia oli aika mutkaista tietä, joten ajeltiin rauhallisesti letkassa cityyn ja Statoilille tankille ja hodareille. Matkaa oli takana 145 kilsaa ja aikaa meni melkein kolme tuntia. Keli oli erinomainen ajamiseen; aurinko oli mennyt vähän pilveen, mutta oli sopivan lämmintä. Yhden maissa jatkettiin matkaa kohti oletettuja dyynejä Gdanskin itäpuolella. Pääväylä Malborkista Gdanskiin vaikutti taas aika ruuhkaiselta, mutta me käännyimme heti siltä pois suoraan pohjoiseen kohti dyynejä vievälle pienemmälle väylälle.
Ajeltiin ”dyynitietä” niin pitkälle kuin sitä suinkin pääsi. Tie oli lopulta kulkevaa menevää metsäväylää, jossa ei juuri merta näkynyt eikä dyyneistä ollut tietoakaan. Tie muuttui vielä loppua kohti aika kärrypoluksi. Pidettiin aivan sen päässä olleen leirintäalueen tapaisen hässäkän kahvilassa jäätelötauko. Kello oli jo puoli kolme ja takana vasta 200 kilsaa. Gdanskiin olisi noin 70 kilsaa. Venäjän rajalle ei voinut olla pitkä matka, ehkä pari kilometriä. (http://maps.google.fi/maps?ie=UTF8&ll=54.428318,19.602356&spn=0.140002,0.293884&z=12)
”Dyyniä” takaisin ajellessa alkoi vähän tiputella vettä. Sitä oli vähän pelättykin, koska taivas oli mennyt jatkuvasti synkemmäksi ja sateen alku oli vain ajan kysymys. Vaikka matkaa oli vähän, niin silti pysähdyttiin ja vedettiin sadevehkeet päälle. Matkalla Gdanskiin oli vielä 5 zlotya/pyörä maksanut lautta ja varsin erikoinen puinen ponttoonisilta. Kaupunkiin sisääntullessa liikenne seisahtui täysin vanhan kaupungin kohdalla. Tehtiin pieni kiepautus ja tultiin väylän varrella zoomatulle neljän tähden Novotel-hotellille.
Majoitus oli tällä kertaa vähän hinnakkaampi, kun huoneet kustansivat 400 zlotya eli satakunta euroa kappale, mutta ei ollut fiilistä lähteä enempää kiertelemään ruuhkassa. Mopojen parkki järjestyi hotellin takana olleelta maksulliselta parkkialueelta 25 zlotylla per pyörä. Sanoivat hotellin respassa, että jos ne olisi jätetty hotellin eteen, niin ne olisivat hävinneet heti. Ilmeisen haluttua kamaa Puolassa ja siksi maksulliset parkit ovatkin iso bisnes siellä päin.
Mä lähdin suihkunraikkaana kylille kuuden maissa, kun muut painelivat taas vaihteeksi lenkille. Gdanskissa on todella vilkas vanha kaupunki ja käynnissä oli ilmeisen ikuiset markkinat. Terasseja oli runsaasti ja niiltä oli kiva seurailla kaupungin vilskettä. Lenkkeilijät liittyivät remmiin lenkkeiltyään riittävästi. Illanvietto oli sitten jo reissulla totuttua perussettiä, lasilliset visuaalisesti miellyttävässä Roosterissa ja sitten kerrassaan erinomaiset safkat Primitivessä vähän sivummalla pääkadulta. Safkan jälkeen valuttiin kylläisinä kohti hotellia ja otettiin vielä yömyssyt pääkadun varrella. Hotelli olikin sitten aivan vanhan kaupungin kupeessa yhden pienen sillan ylityksen päässä.
Keskiviikko 29.7.2009, Gdansk – Gdynia, 23 km
Unta vähän yli kasiin. Novotel ei välttämättä muuten ole hintansa väärtti, mutta sängyt ovat loistavat. Pakkasin aamusta kamat valmiiksi ja syötiin erinomaiset aamupalat hotellilla. Jäi oikein harmittamaan, kun ei jaksanut syödä enempää. Toinen plussa Novotelille. Kierrettiin sen jälkeen porukalla kaupunkia vielä pari tuntia, markkinoita ja ostaria. Kahdeltatoista lähdimme liikenteeseen, ruuhkaista väylää Gdyniaan. Matkaa oli 23 kilsaa ja se vei lähemmäs tunnin.
Tulimme navin avulla ennakkoon varattuun Orbis-hotelliin. Etukäteen varattua merinäköalaa ei saatu, mutta muuten hotelli kelpasi mainiosti. Huone oli vain 50 €/yö kahdelta hengeltä, kun paikan päällä se olisi maksanut noin 75 euroa. Ei paha, ennakkovaraus kannatti.
Gdynian rannan puoleinen osa oli oikein viihtyisä. Satama-alue ja hiekkaranta, jossa oli paljon ravintoloita ja myyntikojuja. Lopulta päädyttiin istumaan beachille ison kuppilan terassille ja katsottiin opiskelijoiden Euroopan mestaruusturnausta beach volleyssa. Erittäin viihdyttävää. Aurinkoinen ja lämmin keli alkoi vähitellen muuttua, taivas meni vähän pilveen ja ilma viileni aamu- ja iltapäiväisestä. Jälleen kerran lenkillä käynyt porukka meni sitten nälkäisinä syömään ja mä piipahdin hotellilla vaihtamaan lämpimämpää vaatetta päälle.
Gdyniassa vietettiin sitten vähän hilpeämpi illanvietto. Käytiin piipahtamassa rannassa olleessa suppeassa huvipuistossa, mä söin iltapalaksi massiivisen burgerin, Kari löysi meille ison discoteltan, jossa oltiin sitten niin pitkään kun jaksettiin. Ripaskaa, ankaraa jorausta ja edukkaita juomia. Phuuh. Kaikki löysivät kuitenkin ehjinä hotellille, vaikka Karri ja Sari olivat pois lähtiessään aika pahan tappelun nähneetkin.
Torstai 30.7.2009, Sopot
Eilinen jätti jälkensä ja seniori Karikin osasi nukkua yli kymmeneen. Heh. Melko nopeasti herättyämme päätimme painella cäbillä Sopotin kehutulle biitsille. Taksi Sopotiin maksoi 40 zlotya eli kympin verran euroissa. Siellä käytiin ensin syömässä myöhäinen brekkari. Sen jälkeen rentoa rantaloikoilua ja pakollinen pulahdus leväiseen ja vilpoiseen Itämereen. Hienoja maisemia ja täydellisen sopiva keli. Ja oli siellä vähän doggy styleakin…
Beachin jälkeen vähän ostoksia ja safkat taas paikallisessa Roosterissa. Meistä alkoi tulla jo tämän ketjun kantiksia ja mikä oli tullessa, koska safkat olivat hyviä ja tarjoilu ainakin silmiä miellyttävää. Palailtiin lopulta taksilla Gdyniaan ja ilta siellä otettiin vähän iisimmin. Yksi vaivainen baarikalja ja ajoissa nukkumaan. Loma lähenee loppuaan.
Perjantai 1.7.2009, Gdynia, Finnlines M/S Finnlady, 6 km
Aikataulussa taas kasin maissa ylös, aamupala, pakkaus ja laukut vähitellen pyörään. Mä olin jo niin lähtötäpinöissä, että lastasin pyörän ekan kerran tuntia liian aikaisin. Lähdimme lopulta puoli kymmeneltä liikkeelle ja huonoista opasteista huolimatta löysimme suoraan Finnlinesin Check in –officelle. Sieltä saimme liput ja kartan varsin kaukana olleelle laivalle. Samalla alkoi ripottaa taas vähän vettä.
Löydettiin laiva hyvin karttaa ja Finnlinesin taksia seuraten. Positiivisena yllätyksenä pääsimme ajamaan suoraan autokannelle. Mykistävää, kun oli latautunut tunnin odotukseen sateessa ja 40 minuuttia hotellilta lähdön jälkeen mopo oli sidottu ja itse oli laukun kanssa hytissä. Nyt alkaisi sitten ajan tappaminen laivalla.
Huonot opasteet satamassa ja sataman tax-freen puute olivat pieniä miinuksia, mutta muuten isot pisteet Finnlinesille. Autokannellakin oli todella ystävällistä jengiä. Sarin ei esimerkiksi tarvinnut sitoa omaa pyöräänsä lainkaan, kun henkilökunta teki sen. Päivän mittaan sitten laivalla pari kaljaa, sauna ja poreallas, joka ei kuitenkaan toiminut. Kuudelta käytiin syömässä mainio buffet ja sen jälkeen ohjelmassa oli lähinnä pelailua. Karri ja Kari innostuivat lasten käyttöön tarkoitetusta prätkäpelistä ja saivat vähän paheksuvia katseita pelin varaamisesta. Koko ryhmän iltapelinä oli vielä perinteinen Kimble, jonka Kari voitti. Lopulta aikaisen aamun takia mentiin jo kymmeneltä hytteihin katsomaan uutisia ja nukkumaan.
Lauantai 1.8.2009, Vuosaari – Tikkurila, 14 km
Laivan herätys pärähti karusti kuudelta. Laivasta ulostulo meni varsin jouhevasti ja kommelluksitta. Ajeltiin letkassa Kehä III:sta himaan ihan ok kelissä. Himassa lauantaiaamusta ennen puolta kasia valmiina viikonlopun uusiin rientoihin.
Loppusanat
Tälläinen keikka tällä kertaa. Kokonaispaketti oli aika sopivan mittainen eikä ajamiseen ehtinyt vielä pahemmin kypsyä. Niska oli muutamana päivinä vähän eri mieltä, mutta siitä selvittiin hyvällä lääkityksellä. Välipäiviäkin oli aika runsaasti, joten hommassa oli oikeasti lomankin tuntua eikä vaan ajamista. Saksa, Tshekki ja Slovakia olivat aika tuttua peruskauraa, joissa homma toimi juuri niin kuin oli odotettavissakin. Unkarin piipahdus oli oikein miellyttävä, Romania vähän eksoottisempi. Ukraina menee siihen kategoriaan, ettei tarvitse enää mopolla käydä, mutta hyvä että tuli koettua. Puola oli monilla tavoin erittäin hyvä kokemus. Majoitukset siellä olivat jees ja hintataso miellyttävä. Safkoissa ei joutunut pettymään ja palvelukin oli ainakin allekirjoittaneen mielestä varsin hyvää. Pääväylät olivat paikoin todella uraisia ja liikennettäkin niillä oli vähän liiaksi. Pienemmillä baanoilla liikennekin kuitenkin sujui, joten kyllä Puolassa ihan hyvin mopolla pärjää.
Finnlinesin setti oli todella jees. Sikäli kuin linja jatkaa about samalla hintatasolla ja palvelulla, en näe enää mitään muita järkeviä vaihtoehtoja siirtyä Keski-Eurooppaan prätkällä. Nopeus, hinta, palvelu, helppous, aikataulut… koko homma toimi. Yleisesti ottaen neljän hengen porukalla oli helppo liikkua sekä liikenteessä että majoitusten osalta. Alkureissujen bilemeininkiä ei ollut oikestaan yhtä iltaa lukuun ottamatta, mutta onhan tässä tullut ikääkin lisää. Taidetaan olla jo vähän seesteisiä vanhoja partoja. Sen takia sitä kai sitten oli himaan tullessakin vähän levänneempi olo. Kokonaisuudessaan reissu oli joka tapauksessa hyvä kokemus.
Sitä alkoi vaan biitsillä loikoillessa ajattelemaan, että 2000-luvun kesälomat on tullut vietettyä aika lailla mopon päällä. Kun Karrin kanssa laskettiin tarkemmin, niin kuudelta Euroopan reissulta kilsoja on tullut noin 24 000 ja maita on mopolla koluttu Suomen lisäksi 24. Kai sitä voisi välillä keksiä ihan vaan vaihtelun vuoksi muitakin lomanviettotapoja. Parempi kuitenkin olla sanomatta mitään ehdotonta, koska kyllähän tähän touhuun tulee taas kipinä jossain vaiheessa. Sitä vaan ei tiedä onko se jo ensi keväänä…
Vielä vähän statistiikkaa reissusta: kokonaiskilsat olivat virallisesti 3387, bensaa meni noin 173 litraa eli kulutus oli noin 5,2 litraa satkulla. Bensan keskihinta oli 1,10 €/litra eli siis kohtuullisen edukasta. Kiitokset vielä kanssamatkaajille Sarille & Karrille sekä erityisesti herätyskellona toimineelle Karille.
Näihin kuviin ja tunnelmiin,
matkareportteri Sami
Röhnösiat ry 