2.-3.11.2007
Syyskokousta vietettiin taas viime vuodelta tutulla Galaxylla. Mukaan raahautui 12 sikaa, joten siltäkin osin mentiin varsin tutulla kaavalla. Laivaan päästyämme käytiin syömässä Grill Housessa kelvolliset ateriat. Hieman toivomisen varaa toki löytyi listan paikkaansa pitävyydestä ja pihvin mureudesta, mutta kyllä siellä vatsansa täyteen sai.

Safkan jälkeen pidettiin kokous hytissä, kun kaikki äijät olivat ensin löytäneet sinne. Kokous vietiin poikkeuksellisen ripeästi läpi, reilussa puolessa tunnissa. Päivällä kiekkoa pelaamassa käyneet siat suuntasivat sen jälkeen hyllylle. Muut keskittyivät nestetankkaukseen ja saatiin kai aikaan muutama yhteislaulukin. Baariin asti päästiin taas kerran vasta lähempänä puolta yötä ankaran tissuttelun jälkeen ja totutusti ryhmä oli taas ympäri laivaa tuhannen päissään. Aamulla päälukua laskettaessa todettiin, että kaikki siat ovat tallella, kukaan ei joutunut putkaan tai päässyt maihin asti. Sikäli onnistunut reissu. Tallinnan missaamisen pystyi laittamaan kehnon kelin piikkiin.

Lauantai-iltapäivää vietettiin yllättäen pubissa ja sitkeimmät istuivat vielä maihin päästyään Storyssa loppuillan. Raskasta reissaamistahan tuo taas oli – ainakin sihteerillä oli elämää suurempi kankkunen sunnuntaina.
Kiitokset taas matkaan osallistuneille sioille hilpeästä reissusta.
Sikamaisin kokousterkuin,
Sihteeri Sami