Kymppikerta, 11.-13.7.2008
Tässä Sulkavassa oli jotain erityistä. Tämä oli itselle sekä todennäköisesti myös Veikolle se ”viimeinen” soutu, kymppikerta. Myös uskolliselle vahvistuksellemme Jamolle kerta oli kymmenes ja se ”viimeinen”. Tiettyä ennakkohaikeutta oli ennen reissua puserossa, mutta toisaalta myös suurta huojennusta siitä, ettei ensi kesänä tarvitse olla promoottorina kyseisen tapahtuman järjestelyissä. Tämän kesän vaikeudet porukan kokoon saamisessa vain vahvistivat päätöstä viimeisestä soudusta. Lopetetaan ruikutus ja Asiaan!
Tutuksi tulleiden kyyti ynnä muiden järjestelyjen jälkeen oltiin taas päästy matkaan ja saavuimme iltapäivällä tutun omakotitalon pihaan, jossa avoimet ovet meitä jo odottivatkin. Talon isäntä Matti oli pinkonut sikoja karkuun kylille jo hyvissä ajoin ja saimme tehdä tarvittavat valmistelut kaikessa rauhassa. Juhlasoutuun oli teetetty myös hyvin sikamaiset soutupaidat, joita sitten porukalla kämpillä soviteltiin perseiden rasvausten lomassa. Muuten ryhmä saatiin jokseenkin ajoissa kasaan, mutta Lehtosen Brothersit olivat vielä matkalla kisapaikalle. Me muut soutajat aloimme valumaan pikku hiljaa palokukunnan rantaan kuka autolla ja kuka kävellen. Siellä toinen Matti (veneen vuokraaja) jo odottelikin tuttu virne kasvoillaan. Oli siis aika laskea vene vesille.
Soudussa olivat mukana tänä vuonna Sioista Veikko, Samu, Juki, Kaiju, Jartsa, allekirjoittanut sekä polttarisankarimme Härkä. Vahvistuksina airoa uittivat Jamo, Juha, Salminen, Veikon lätkäporukasta Timo, Lehtosen veljekset, heidän tuttunsa Klasu ja Cramo vahvistus Teemu. Talkkareina kunnostautuivat Skele, Peki, Sutku, Sami ja Virtasen Timppa.
Matkaan lähtö oli jo perin tuttua puuhaa. Veneeseen oli saatu tarvittavat varusteet haalittua kutakuinkin kasaan; mankka + levyt, sikalippu sekä sorsa. Lehtosten tulo kesti kuitenkin sen verran pitkään, että varsinaisesta tutusta lentävästä lähdöstä ei tänä vuonna voida puhua. Ei tainnut perämiehemme Jartsakaan olla aivan parhaimmillaan lipuessamme starttipaikalle, kun alkoi antaa käskyjä himmailusta muiden venekuntien rykiessä jo rystyset valkoisena paattejaan kohti Hakovirran siltaa. No, lähdettiin siis tekemään omaa suoritusta, koska muut olivat siis startanneet matkaan jo aikoja sitten. Sää soutuun oli parhaita vuosiin ellei paras. Pienen pieni sadekuuro herkisti hipiöitämme noin kymmenen kilometrin soudun jälkeen, mutta muuten keli oli lähes täydellinen, tyyni, ei liian lämmin eikä liian kylmä. Siis kohti viiden ja puolen tunnin alitusta! Jo alku matkasta totuus tuli silmille; tällä menolla ei aliteta viittä ja puolta tuntia, hyvä jos kuusi saadaan puhkaistua. Jokaisella soutajalla oli kyllä vankat näkemykset siitä kuinka vene saataisiin vauhtiin, mutta ei sitten saatu kuitenkaan. Kaipaisikohan sen saavuttaminen soutamista? Toisaalta oli sovittu jo aikoinaan, että ”kymppi” otetaan rennosti ja tavoite on selkeästi vain maaliin pääsy. Oma luonne on kuitenkin sellainen, että kun numero on rinnassa, on laiskan pulskea suoritus jotenkin vastentahtoinen. Olisi mukava saada soutu kunnialla alta pois jonka jälkeen voisi keskittyä muihin aktiviteetteihin.
Puolen matkan poijulla totuus oli viimeistään käsin kosketeltava; tällä menolla aikaa airojen uittamiseen tulee kulumaan yli kuusi ja puoli tuntia! Sitten siihen vielä se viime vuosien vanhojen miesten pakollinen stoppi saareen ja 15 minuuttia rannalla, rakot tyhjiksi ja matka jatkuu, hitaasti mutta onneksi myös suhteellisen varmasti. Soudun aikana valloitettavat järvenselät tuntuivat tällä kertaa kaikkein pisimmiltä koko sikahistorian aikana ja helpotusta tuli vasta viimeiselle suoralle kaarruttaessa. Vajaa kymppi ja kymmenen vuoden ”turnee” olisi suoritettu. Viimeiseen suoraan saimme onneksi suhteellisen hyvän rytmin veneeseen ja jopa ohitimme muutaman veneen jääden näin ”vasta” neljänneksi viimeiseksi. Sikamaista! Viimeinen soutu huhkittiin koko rahan edestä ja matkaan saatiin kulumaan uskomattomat 6 tuntia 43 minuuttia ja 46 sekuntia päälle. On aika lopettaa tää soutaminen! Moni muukin on ilmeisesti todennut saman, koska soutajamäärät ovat olleet viime vuodet laskussa. Tänä vuonna saaren kiertoon osallistui 7955 soutajaa. Paljon ollaan siis tultu alas huippu vuosista jolloin rykijöitä oli yli 10 000. Hakovirran maalilinjan alitettuamme oli tunne kyllä kaikesta huolimatta melkoisen mairea. Hannun älyttömästä ideasta Hertaksessa joskus talvella 97-98 kiertää Sikavoimin Saimaan suurin saari kirkkoveneellä kesällä 1998 oli johtanut omalla kohdallani siihen, että tässä samassa hikisessä veneessä oli istuttu sitten kymmenen kesää putkeen. Nyt saa rittää! Kunniana tästä saavutettu Soutuneuvoksen arvonimi. Samaan suoritukseen ylsivät myös Veikko sekä Jamo. Saavakin olisi tämän kyseenalaisen kunnian saavuttanut, mutta oli pikkumaistissa kaatunut konkelilla ja telonut sekä naamansa että ennen muuta olkavartensa joka oli murtunut. Viinan juonti on siis vaarallista! Hyi!
Tämänvuotinen Sulkava oli osaltaan myös ainutkertainen siitä syystä, että perustajajäsenemme Härkä on avioitumassa syyskuussa. Tästä johtuen myös Härkä poimittiin tapahtumaan mukaan, yllätyksenä. Ikämies kastiin ”päästyään” ei miehen kropan vaivoille tosin näytä tulevan loppua ja soutu olisikin muuten jäänyt väliin, mutta täytyyhän ne polttarit viettää, sikamaisesti ja vähän hammasta purren! Polttarihumun tuoksinassa perjantaiyö sekä koko lauantai juhlittiin perussuomalaiseen juhlakulttuuriin kuuluen melkoisen vahvassa simassa. Muutamia pieniä ”äksidenttejä” viikonloppuun mahtuu, mutta olkoon ne omia tarinoitaan. Hengissä selvittiin kuitenkin. Ja hauskaakin oli! Onnea vaan Härkä! Vai pitäisikö todeta Skelen tyyliin: ”Osanottoni!” Myös Veikko antoi tänä vuonna ison panokseen Sulkavalla. Mies kunnostautui viimeiseen vetoon juhlimalla paikan päällä railakkaasti koko viikonlopun niin polttareita kuin vikaa soutuakin ja samalla viihdyttäen kanssa veljiään. Hyvä Veikko!
Summa summarum. Kymmenen vuotta eikä suotta. Näihin sanoihin voisi kiteyttää Sulkavalla vuodatetut hikikarpalot sekä mieliin painuneet unohtumattomat, hulvattomat seikkailut. Kiitos kaikille vuosien aikana soutuihin osallistuneille myös talkkareille! Omalta osaltani koen että uudet tuulet puhaltavat ja oma panos Sulkavalle on nyt annettu. Mutta älä koskaan sano ei koskaan….
Soutua tai siis sen yritystä on ”harrastettu” jo kymmenen vuotta eikä hankittua taitoa ja kokemusta viitsisi aivan hukkaankaan heittää, joten heitänkin pellon teille hyvät veljet: Miten olisi Keravanjoen kaljakellunta ensi kesänä? Tänä vuonna teimme Pekin kanssa myyräntyötä ja olimme hiukan urkkimassa kyseistä tapahtumaa. Käykää tutustumassa aiempien vuosien dokumentointiin netissä (googlen kautta löytyy jotain). Varsinaiset viralliset sivut on suljettu, koska tapahtuma on saanut niin suuren suosion, että se on paisunut jo liiankin suureksi, mutta eiköhän tapahtuma taas ensi kesänä järjestetä ja muutama näivettynyt sikakin mahdu mukaan karkeloihin. Aiheeseen voidaan palata syys- ja kevätkokousten yhteydessä. Varsin hauskan näköistä touhua joka tapauksessa, ja maistissa olemisestakaan ei tunne olevan kovinkaan suurta haittaa. Eikä käytetyllä ajallakaan ole suurta merkitystä onnistumisen kokemuksen saamiseksi. Toki matkan aikana joutuu myös eteenpäin päästäkseen tekemään soutu/melontaliikkeitä, mutta sehän meiltä onnistuu!
terveisin,
Soutuneuvos Karri
Röhnösiat ry 