9. – 11.7.2004 SULKAVAN SOUDUT

Reissukuvia

Karri oli saanut taas koottua ryhmän soutamaan, nyt jo kuudetta kertaa. Kaikilla kerroilla mukana matkassa ovat olleet sioista Veikko, Karri ja Saava sekä ulkopuolisista vahvistuksista Lappeenrannan soutajaässä Jamo. Ryhmän suoritus oli jälleen mainio, aika selkeästi alle kuuden tunnin ja sijoitus tuntuvasti sadanviidenkymmenen paremmalla puolella. Viralliset tulokset ja osallistujaluettelot löytyy seuraavasta linkistä: http://www.suursoudut.net/tulos04/ss04230f.htm.

Muu meininki oli tuttua röhnösikailua, viini virtasi ja laulu maittoi.

Peki oli ylpeänä ottanut taas kuskin homman vastaan.

Alkoholilla saattaa olla osuutensa tähän ilveilyyn…

Kitaristi Härkä ja sikakuoro.

Pöydällä joraamisen jalo taito ei ole unohtunut.

Lipulla yritettiin vaimentaa apassin kuorsausta, tuloksetta.

Kaiju ja päättäväinen ilme cäbissä: mäkin haluan röhnösiaksi!

Samu ja nuorisovahvistukset.

Saavakin pikkumaistissa.

Eli ihan lystiä oli, vaikka keleissä olisi ollut toivomisen varaa. Soutaessa kuulemma tuuli välillä aika pahasti ja vettä tuli lauantai-iltapäivästä sunnuntaiaamuun. Tai ainakin luulisin niin. Mutta eihän pikkusade sikoja sulata, eli kyettiin vähän jorailemaankin. Surkeinta sikojen touhussa on, että vaikka kuinka yritämme laulaa, kukaan ei oikeasti osaa sanoja. Pitääpä jatkossa yrittää printata biisejä mukaan, jotta hommassa olisi edes pieni järjen hiven. Hyvältähän sitä ei kuitenkaan saa kuulostamaan, mutta sitten olisi sentään toivoa. Onnittelut Partalan saaren kiertäneille sioille ja yhdistyksen puolesta kiitokset hienoille vahvistuksille. Henkilökohtainen veikkaukseni on, että Karri tulee järkkäämään näitä reissuja kunnes saa kympin täyteen, eli kelpo soutajille on tulevinakin kesinä tilausta…

Sikamaisin terveisin,

huoltomies Sami