14. –18.7.2003, Saarenmaa, Eesti
Moottoripyörillä Eestiin Saarenmaalle
Esipuhe
Tämänvuotinen moottoripyöräreissu rösin mp jaoksella suunniteltiin olevan Eestiin ja Saarenmaalle, aluksi kuitenkin suunnitelmissa oli kierrellä etelä-suomea ja käväistä Ahvenanmalla oleilemassa pari päivää, mutta eräänä perjantaina alkoholin vaikutuksen alaisena saimme sitten Karrin kanssa kuningasajatuksen että Viroon on päästävä ja suunnitelmat muuttuivat sitten aika nopeasti.
Suunnitteluvaihe meni mukavasti siinä Hotellilla keittoa ottaessa ja mukaan saatiin viime kesältä tuttu vanha porukka paitsi Sami joka valitteli työkiireitä. Samin sijaan Veikko ilmoittautui vapaaehtoiseksi kyydissä olijaksi joten lopullinen ryhmä oli koossa( ainahan meillä on joku kyydissä ollut) eli Viroon lähtijöitä oli Minä, Karri, Tommi, Keiko ja Veikko.
Suunnitelmat tehty ja Tommi nakitettu hoitamaan matkajärjestelyt, itse olin jo aiemmin etsinyt ja ottanut yhteyttä paikalliseen huvimajan vuokraajaan Kuke Puhkemaja, sekä varannut sen koitosta varten. Lomalle lähdettiin rauhallisin mielin kaikki oli järjestyksessä ja hoidettu ajoissa.
Lomailtiin aluksi yksikseen pari viikkoa ja kierrettiin muksun ja ex tyttöystävän kanssa Saksaa ja Itävaltaa (mahtavat paikat) ja takaisin tultiin viikkoa ennen Sulkavan soutua johon olin ilmoittautunut Karrin painostuksella ja oluen voimalla.
Viikko ennen lähtöä alkoi sitten tapahtua, Karrin pyörä oli edelleen pajalla eikä tietoa koska se tulisi valmiiksi, Keikolla ja Tommilla vakuutukset Pohjolassa joka ei myönnä varkaus vakuutusta Viroon. Itsellä vakuutukset Tapiolassa ja 20 pinnaa omavastuu varkausvakuutuksesta Virossa. Tässä vaiheessa moottoripyörät unohdettiin ja alettiin harkitsemaan muita vaihtoehtoja ja päädyttiin siihen että lähdetään Tommin Nissanilla. Päätös tehtiin ja Tommi vaihtamaan mopo liput autopaikkaan. Niinhän siinä kävi että mopo reissu meni käteen ja vaihtui automatkaksi, eli odotettavissa 4 hengen kovaa kännäystä ja yhdeltä pitkää pinnaa.
Päivä 1 14.7.
Mahtava aamu aloittaa reissu kädet rakoilla Sulkavalta, pieni kanuuna päällä kun tuli istuttua Sunnuntai iltaa jonkin aikaa Olkkarin terassilla ja sitten vielä kotona vähän Vodkaa ja appelsiinimehua. Mutta asiaan, Tommi keräsi ansiokkaasti kaikki matkalle lähtevät siat vaikka näytti välillä siltä että Nissanin iskarit lyö tyhjää kun sisään ahdetaan 500 kiloa läskiä ja kamat päälle.
Matkaan päästiin kuitenkin ajoissa ja satamassa oltiin jo tuntia ennen lautan lähtöä Silja Line Superseacat 4. Auto saatiin laivaan ja pojat baariin paria sidukkaa ottamaan. Tästä sitten tulikin koko reissun mietelauselma jota sai kuulla ihan riittävän usein, ”Bissee Siiderii, jotain kylmää”. Tallinnassa tullimuodollisuudet sujuivat kohtuullisen nopeasti ja päästiin matkaan kohti Saarenmaata. Ainoa häiritsevä tekijä oli Tallinnan ulosajotiellä vietävän pitkät liikennevalot joissa seistiin ainakin 10 minuuttia ja jano sen kuin kasvoi kun ei oltu piheinä älytty ostaa mitään virkistävää juomaa laivalta. Ajatus oli että pysähdytään heti ensimmäiseen mahdolliseen tienvarsikuppilaan ostamaan jotain kylmää Bissee ja Siiderii.

Paikka löytyikin heti n. 20 km Tallinnan ulkopuolelta ja päästiin kaupoille, itse oli pakko ostaa heti tupakkaa kun se oli jo loppunut lautalla sekä muutama siideri ja olut, pojat seurasivat perässä ja taidettii ostaa koko kaupan sidukat kerralla pois (oikeastaan kioski jossa tytöt myivät suoraan hyllystä kylmäkaapissa oli ainoastaan pari Sakua jotain energia juomaa), sidukat oli lämpimiä mutta maistuivat silti janoisille sioille, Tommin oli tyytyminen Spriteen.
Matka jatkui ja sujui yllävän rattoisasti yksi P-tauko ja oltiin jo Virtsun satamassa odottamassa lauttaa Saarenmaalle.

Lippuja ei voinut varata etukäteen vaan ne piti ostaa satamasta 245 kroonia 5 sikaa ja 1 auto, ei paha. Tässä vaiheessa nälkä yllätti ja mentiin Karrin ja Veikon kanssa syömään mainiot jauhelihapihvit sataman ravintolaan. Keiko tyytyi jostain syystä sipsi pussiin ja bisseen. Matka Tallinasta Virtsuun kesti n 2.5 tuntia pakollisilla pysähdyksillä ja tiet olivat yllättävän hyväkuntoisia.
Lauttaan päästiin ja matka Saarenmaalle kesti n.1 tunnin ja 2 siideriä. Kuivastusta ei muuta kuin nokka kohti Kuressaarea eli Saarenmaan suurinta kaupunkia josta kämppä oli vuokrattu. Siellähän Helge Kuuk jo odottelikin Kuressaaren ensimmäisessä liikenneympyrässä vaaleassa Moskvitsissä.Hämmentys taisi olla aikamoinen kun Nissanista tuli ulos viisi karvasta sikaa eikä mitään pariskuntia, en ollut muistanut mainita varausta tehdessä että paikalle tulisi pelkkiä miehiä, esittelyt suoritettiin ja Helge lähti ajamaan edellä Puhkemajaa kohti ja kohta oltiinkin jo perillä.

Puhkemajalla Emäntä näytti tarpeelliset toiminnat ja huoneet sekä saunan ja vesipumpun käyttöperiatteet. Lähtiessään pois paikalta katsoi vielä sillä tavalla että pärjääköhän porot (paikallisten nimitys Suomalaisille) paikallisessa puhkemajassa. Kamat sisään ja eikun keittoa ostamaan jotta Tommikin pääsisi lomatunnelmiin. ahtauduttiin sitten taas Nissaniin ja Kuressaareen keskustaan kauppaa etsimään.
Kaupassa ladattiin kärry täyteen olutta ja siideria ja muuta (Votkaa ja Skumppaa) kassajonossa sitten jotkut porot kysyi että meinaako pojat olla pitkäänkin paikalla ja katsoi kärryä pitkään. Karri siihen tokaisi että ”kyseessä oli parin päivän satsi ja ensihätään”. Porojen hämmästys oli melkoinen.
Takaisin kämpille ja eikun sauna kähisemään vaikka ulkona 30 astetta hellettä ja terasille kännäämään. Tommi pääsi hyvään vauhtiin ja bastukin saatiin lämpimäksi ja vesisäiliöt täyteen ja samalla kasteltiin myös pihamaa kun Helge unohti kertoa että säiliöiden varoventtiili oli aika omituisessa paikassa eli katolla, Keiko tarkkana poikana huomasi että katolta suihkuaa vettä ja maa talon vieressä oli jonkin verran märkä.

Sauna teki hyvää ja keitto maistui taivaalliselta. Yöllä sitten ajateltiin vielä käydä keskustassa katsastamassa paikalliset baarit. Maanantai-ilta hiljasta ainoastaan pari bissee paikallisessa yökerhossa jossa oltiin ainoat asiakkaat ja cäbillä takasin kämpille ja terassille istumaan ja harrastamaan sitä mitä kaikki osaa jo luonnostaan. Aika piakkoin väsy yllätti juhlijat ja ei kun nukkumaan keräämään voimia seuraavan päivän koitokseen.
Tiistai 15.7.
Aamu alkoi hyvin ei paljoa täristelyä ja krapulakin oli sopiva aurinko paistoi ja mittari hipoi 25 astetta heti aamusta. Siinä alettiin sitten heräillä pikkuhiljaa ja olo oli mahtava. Karri ja Veikko aloittivat heti aamusta ja Keiko ja Tommi seurasivat aika pian perässä siis keiton otossa, itse olin lupautunut kuskiksi ja siksi selvinpäin.
Brekkari vedettiin kämpillä ja sitten alettiin suunnistamaan beachille. Tämä päivä oli tarkoitus viettää beachillä ja aurinkoa ottamassa. Pojat lastasivat kassit täyteen sidukkaa ja olutta ja eikun menoksi.


Beachi löytyi heti ja eikun loikoilemaan. Pojat aloittivat sitten juomaan kiukulla eväitä ennenkuin aurinko paahtaisi ne kuumiksi. Pelailtiin vähän beach volleyta ja frisbeeta.


Kaikki paloivat lahjakkaasti vaikka mukana oli Espanjasta säästyneitä rasvoja. Iltapäivällä sitten nälkä yllätti ja lähdettiin etsimään kaukaloa ja päädyttiin mahtavaan Tuulimyllyravintolaan ja listalta tietenkin paikallista herkkua eli Villisikaa viinikastikkeessa.
Safkan jälkeen takaisin kämpille ja keittoa ottamaan. Bastu jäi sinä iltana lämmittämättä sen verran punaiset selät joka ukolla että saunaan ei tehnyt mieli. Keittoa sopivasti ja sitten taas kaupungille taxilla. Samat paikat auki ja taas melkein ainoat asiakkaat Tiistai-ilta.

Karri ja Veikko vetivät itsensä siihen kuntoon että miljoonat pikkuverenimijät ei vaikuttanut mitään eikä Veikolle muutenkaan kipu näyttänyt olevan vierasta, minä Tommi ja Keiko siirryttiin sisätiloihin ja seurattiin paikallisen yökerhon portsarin liikehdintää ovensuussa, joka kerran kun joku tuli sisään niin k.o henkilö lähti seuraamaan ja kulki perässä. Karri ja Veikko ei enään päässyt yökerhoon sisään ja portsari ajoi ne pois terassilta ja pojat olivat jo siinä kunnossa että eivät älynneet tulla kertomaan sisätiloihin että lähtevät kämpille. Kummallakaan ei ollut avainta ja osoitteestakin huono aavistus missä kämppä sijaitsi. Perille kuitenkin pääsivät ja ikkunasta hyttysverkon kautta sisään.
Minä Keiko ja Tommi lähdettiin sitten myös kämppää kohti ja napattiin taxi kadulta ( huomattavasti helpompaa kuin Tikkurilasta) Hämmästys oli valtava kun huomattiin että kämpillä valot päällä ja pojat nukkumassa jo. Veikolla oli vielä päässyt nälkä yllättämään yöllä koska oli ottanut juustoklöntin mukaan sänkyyn. Härkä valloitti yöllä Keikon kammarin ja Keiko jouytui nukkumaan Härän sängyssä( huhu kertoo että kämpillä kävi joku paikallinen neito yöllä). Itse nukuin turvallisesti sohvalla.
Keskiviikko 16.7
Aamu alkoi taas kauniina ja suhteellisen hyväkuntoisena lopettelin siinä Karrin yöllä aloittaman kananmunien keittämistä oli yöllä yrittänyt keitellä munia ja jättänyt kaasuhanat auki, onneksi ei ollut älynnyt avata pääsulkua.

Brekkari naamaan ja tällä kerralla lähdettiin etsimään paikallisten suosimaa beachia vähän pidemmälle kuin Kuressaaren keskustan beachi. Ajeltiin n.10 km ulos kaupungista ja löydettiinkin sopiva paikka. Edellisen päivän aurinko painoi kuitenkin sen verran että paitaa ei kärsinyt ottaa pois ollenkaan sen verran kuumotti hartioissa. Beachi jäi tuntiin ja päätettiin lähteä nauttimaan kulttuuri ja historia nautinnoista ja suunnistettiin kohti Kuressaaren vanhaa Piispan linnaa ja museota. Mahtava linna ja vielä mahtavammat näkymät ulkovarustuksilla.


Linnassa käytiin juomassa kahvit vahtitornissa joka tarkoitti Karri ja Veikko parit näkäräiset ja Tommille Bisse, Keikolle vesi ja ite join kahvin ja poltin röökin. Linnassa kun oltiin niin löytyihän sieltä keskiaikaista urheiluakin jota oli pakko kokeilla, jousiammuntaa. Aluksi näytti siltä että minä olisin vahvin tässä lajissa 4 nuolta tauluun 4:stä ja pisteitä 35, Keikon, Veikon ja Härän tulosta ei kehtaa edes mainita mutta Karri yllätti taas ja sai itsensä skarpattua ja ampui 36 pistettä ja ilmaisen Bissen.
Linnan jälkeen olikin sitten safkan vuoro ja paikka löytyi sitten keskustasta ja tässä vaiheessa pitää mainita että sapuska oli erittäin hyvää ja edullista yhtään poikkipuolista sanaa ei kuulunut edes Keikolta joka toimi ruokabarometrina, muutenkin viime kesän reissusta tutut murinat olivat poissa, (on tainnut seurustelu tehdä tehtävänsä).
Sapuskan jälkeen taas kämpille ja terassille keiton ottoon. Illalla taas kylille ja ensimmäiseksi pizzalle josta Veikko ajettiin ulos kun tarjoilija ei saanut enään selvää Veikon mutinoista ”sidukkaa ja Bissee” Veikko ohjattiin ulos ja terassille istumaan jonne kaikki muutkin kohta tulivat. Pizzat ja Bisset saatin kuitenkin tilattua.
Sapuskan jälkeen meikä yritti kuulemma vetää pari kertaa moottorisahaa käyntiin ja pojilla oli hauskaa itse en muista tästä episodista mitään mainitsemisen arvoista. Pizzapaikasta siirryttiin sitten sujuvasti samaan tyhjään yökerhoon jota oli kannatettu alusta alkaen pari bissee ja sitten taas cäbi alle ja paikalliseen aikuistenbaariin jossa viihdyttiin loppuyö. Ajoissa kuitenkin auringon kanssa kämpille koska aamulla olisi odottamassa siivous ja pakkaaminen eli lähtö takaisin mantereelle. Yöllä kuitenkin mieleenpainuvin episodi oli Veikon ja minun väittely siitä mitä ammattilaisten kanssa tehdään tarjotaan paukkuja vai jotain muuta?
Torstai 17.7
Tänään oli tarkoitus lähteä pois Kuressaaresta ja yöpyä vielä yksi yö Tallinnassa, joten kämppä saatiin siivottua ja auto pakattua jo heti aamusta. Kämppä luovutettiin takaisin omistajille ja auto kohti Kuressaarea ja aamiaiselle. Brekkariksi vedettiin Pizzaa ja pojat joi olutta jo tutuksi käyneessä paikassa josta Veikko oli pari iltaa sitten ajettu ulos epämääräisen käytöksen takia, mutta pizzat maistuivat ja matka kohti Tallinnaa saattoi alkaa.

Saarenmaalta päästiin samalla lautalla takasin mantereelle. Merimatkamatka veti Veikon kuitenkin aika huonoon kuntoon kun meinasi jalat pettää alta, tai sitten pelkän bissen juonti ei korvaa nestevajausta. Matka Tallinnaan sujui reippaasti ja pysähdellä ei pahemmin tarvinnut, kerran kaffella ja kerran p:llä. Tallinnaan saavuttiin iltapäivällä ja alkoi hotellin etsintä. Kriteereinä oli lähellä keskustaa ja kohtuuhintainen.
Paikka löytyi n. kilometrin päästä keskustasta, Hotelli Dorelli ja huoneet saatiin varattua. Karri ja Veikko omaan huoneeseen ja samantien pojat päikkäreille. Keiko ja Tommi omaansa ja minä sain oman yksityshuoneen. Suihkut ja vessat oli tässä hotellissa sijoitettu käytävälle mutta hinta 21€ / sika oli niin kohtuullinen summa että käytävämukavuudet ei haitannut.
Karri ja Veikko veti kevyet 2 tunnin päikkärit ja poikien herättäminen oli työn takana. Suihku ja liekkikuteet päälle ja kohti keskustaa. Ensiksi oli päästävä syömään ja vanhan kaupungin kujalta löytyi mahtava ravintola jossa oli entrecote tarjouksessa. Pöytään istumaan ja tilaukset sisään kyytipojaksi bissea ja ruokajuomaksi talon punkkua. Mahtava ateria pitkän kaavan mukaan.

Seuraava etappi oli sitten raatihuoneen tori ja terassille istumaan ja miettimään iltamenoja. Muutama tunti vietettiin terassilla ja päätettiin lähteä valumaan kohti hotellia baarien kautta. Seuraava kohde oli irkkupubi jossa pysähdyttiin ottamaan muutama bisse. Irkkupubissa aika kävi pitkäksi (oltiin lähes ainoat asiakkaat) ja meno oli muutenkin aika vaisua. Hotellille päästiin joskus 2 aikaan yöllä muutaman baarin kautta ja suoraan nukkumaan.
Perjantai 18.7
Aamu oli taas nätti ja nukuttiin pitkään. Brekkarille mentiin sataman Hesburgeriin. Paska paikka hampurilaista sai odottaa ja cocis oli todella pieni(0.25) aterian mukana. Brekkarin jälkeen matka jatkui kohti keskustaa ja tuliaisten ostoon. Raatihuoneen torilla vielä bissellä ja sitten takaisin satamaan ja autoa hakemaan. Pojat ostivat vielä 10 laatikkoa bisseä ja auton lastaamisessa oli tekemistä.


Satamaan ja odottamaan laivaan pääsyä. Laivaan ajateltiin kävellä kun Nissanin jouset oli aika lopussa kun kaikki kamat ja bisset oli saatu pakattua. Laivamatka sujui joutuisasti (Tallink autoexpress) ja pohjia ottaen illan konserttiin hotellille. Helsingissä ei jouduttu edes kumihanska syyniin joten kotiin ja suihkuun päästiin hyvissä ajoin. Iltaa odotettiin kuumeisesti ja liputkin oli jo hankittu etukäteen, ja vielä kahteen kertaan. Samia pyydettiin hakemaan ja sitten vielä soitettiin Jartsalle ja varmistettiin että liput varmasti saadaan. Molemmat oli hakenut liput ja meillä oli 3 ylimääräistä lippua. Sami hoiti yhden lipun Kigulille ja Karri möi kaksi lippua Hotellin edessä. Ilta tavanomaista kännäystä ja ajoissa nukkumaan.

Matkaterveisin
Peki