KEVÄTKOKOUS 23.4.2010
Aika: 23.4.2010, kello 18.00
Paikka: Vierumäki
Osanottajat
Olli Karri (pj.)
Aaltonen Jari
Hoikkala Jussi
Karhunen Tommi
Kosonen Lauri
Nieminen Timo
Rannisto Pekka
Sutinen Timo
Turunen Markku
Pulkkinen Sami (siht.)
1. KOKOUKSEN AVAUS
Puheenjohtaja Karri Olli avasi kokouksen kello 18.27.
2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
3. KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN
Valittiin yksimielisesti:
– puheenjohtajaksi Karri Olli
– sihteeriksi Sami Pulkkinen
– pöytäkirjantarkastajiksi Jussi Hoikkala ja Lauri Kosonen
– ääntenlaskijoiksi pöytäkirjantarkastajat
4. TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN
Hyväksyttiin esityslista (liite) kokouksen työjärjestykseksi.
5. EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA
Todettiin edellisen kokouksen pöytäkirja tarkastetuksi ja hyväksytyksi. Jäljennös on netissä.
6. TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2009
Rahastonhoitaja Timo Nieminen esitteli vuoden 2009 tilinpäätöksen, joka osoitti 126,44 euron ylijäämää. Yhdistyksen kassa on noin 600 euroa ja talous on siis kunnossa. Toiminta pidetään edelleen omakustanteisena.
7. TILINTARKASTAJIEN LAUSUNTO
Tilintarkastajat totesivat tilinpäätöksen hyvän kirjanpitotavan mukaisesti laadituksi ja hyväksyivät tilinpäätöksen.
8. TILINPÄÄTÖKSEN VAHVISTAMINEN JA VASTUUVAPAUDEN MYÖNTÄMINEN
Tilintarkastajat puolsivat tilinpäätöksen hyväksymistä ja vastuuvapauden myöntämistä. Jäsenet päättivät hyväksyä tilinpäätöksen ja myöntää hallitukselle vastuuvapauden.
9. VUODEN 2010 TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO
Tulevista tapahtumista päätetään tarkemmin myöhemmissä kohdissa. Talousarvio omakustanteinen.
10. LIITTYMIS- JA JÄSENMAKSUN SUURUUS VUODELLE 2010
Pitkän keskustelun jälkeen päätettiin säilyttää jäsen- ja liittymismaksuna 15 euroa. Ylimääräisillä varoilla, joita ei tarvita päivittäisen toiminnan hoitamiseen voidaan kompensoida kokoukseen osallistumiskuluja.
11. HALLITUKSEN PUHEENJOHTAJA JA MUUT JÄSENET
Karri Olli jatkaa puheenjohtajana. Muina hallituksen jäseninä jatkavat Timo Nieminen (rahastonhoitaja), Sami Pulkkinen (sihteeri) ja Markku Turunen (varapuheenjohtaja). Karria ehdotettiin myös keskustapuolueen puheenjohtajaksi. Peki ilmoitti tykästyneensä Miamin reissullaan Jack Danielsiin (toivottavasti juomaan), mikä ei liittynyt millään tavalla kokouksen asialistaan.
12. TILINTARKASTAJIEN VALINTA VUODELLE 2010
Valittiin yksimielisesti tilintarkastajiksi Jussi Hoikkala ja Lauri Kosonen.
13. JÄSENYYDET
Uusia jäneniä ei ollut ehdolla.
14. WEB-SIVUT
Keskusteltiin sivuilla käytössä olevasta levytilasta ja sen hinnasta. Jos sivutila loppuu tai hinta nousee, kokous valtuutti Sami Pulkkisen ja Timo Niemisen päättämään mahdollisesta uudesta palvelun tarjoajasta tai neuvottelemaan uudesta sopimuksesta nykyisen kanssa. Todettiin, että levytilan pitäisi olla nykyään halvempaa kuin aikoinaan voimassa olevaa sopimusta tehtäessä.
Sivulle toivottiin myös päivityksiä ja jäseniä kannustettiin kehittämään pelaajakorttejaan sivujen eloisuuden lisäämiseksi. Päivitykset tulee lähettää sihteerille sähköpostilla.
Keskusteltiin myös yksityisyyden suojasta ja internetistä. Röhnösiat on nykyään myös Facebookissa ja se vaivasi joitain jäseniä. Päätettiin, että jäsenten koko nimi esitetään vain virallisten sivujen kokouspöytäkirjoissa. Jos jotain vaivaa sen esittäminen, nimi voidaan poistaa ilmoittamalla asiasta sihteerille.
15. TULEVAT TAPAHTUMAT
– Sulkavan Soutu tai korvaava tapahtuma
· Lauri Kosonen mainitsi Öllesummerin yhtenä mahdollisena aktiviteettina. Asiasta ei tehty päätöksiä.
– kesän prätkäreissu
· Ei pidempiä reissuja suunnitelmissa. Sami Pulkkinen selvittää mahdollisuutta Sysmä-viikonloppuun ja ilmoittaa asiasta kiinnostuneille.
– perinteiset tapahtumat keilailu, bilis ja pilkki
· Päätettiin, että ennen syyskokousta voisi järjestää bilisturnauksen. Sami Pulkkinen selvittää, paljonko turnauksen järjestäminen maksaa ravintola Shootoutissa.
– syyskokous
· Päätettiin pitää syyskokous laivalla marraskuun toisena viikonloppuna. Timo Nieminen hoitaa järjestelyt. Tarkoituksena on järjestää kokous perjantaina lähtevällä Baltic Princessin risteilyllä. Veikkoa pitää muistuttaa vastuusta.
– muut mahdolliset tapahtumat
· Lauri Kosonen ehdotti Sikagolfin järjestämistä. Alustavat esikisat voitaisiin järjestää 2010, mutta varsinainen ensimmäinen Röhnösikagolf pidettäisiin ensi kevätkokouksen yhteydessä Vierumäellä. Lauri Kosonen selvittää esikisojen järjestelyä.
· Peki Rannisto ilmoitti mahdollisuudesta päästä ohjatusti sukeltamaan. Asiasta kiinnostuneet voivat ottaa Pekiin yhteyttä.
Kokous alkoi saada jo koomisia piirteitä ja päätettiin pitää tauko klo 19.38.
16. MUUT ESILLE TULEVAT ASIAT
Todettiin, että yhdistyksellä on joitain ei-aktiivisia jäseniä. Päätettiin päivittää yhdistyksen sääntöjä siten, että jos jäsenestä ei kuulu kahteen vuoteen, jäsenmaksuja ei ole hoidettu eikä muutakaan maksuliikennettä ole, puheenjohtaja keskustelee ei-aktiivisen jäsenen kanssa jäsenyyden mielekkyydestä ja tarkoituksenmukaisuudesta. Mikäli keskustelussa päädytään jäsenyyden loppumiseen, se voidaan tehdä keskustelua seuraavassa kevätkokouksessa.
Todettiin yhdistyksen täyttävän 15 vuotta. Timo Sutinen ilmoitti järjestävänsä juhlallisuudet ja esitti jäsenille avec-kutsun. Ajankohta on 13.8.2010 ja paikkana Vantaan Korson Harjalinnunpolku 4. Tapahtuman menu on rosvopaisti ja omat juomat, ellei kukaan innostu reissaamaan autolla Viroon hakemaan lastia. Ruokatarjoilu hoidetaan yhdistyksen kassasta. Virallisempi kutsu tulee myöhemmin hintatietoineen. Tapahtumaan tulee ilmoittautua 30.7 mennessä Sutkulle.
17. VUODEN RÖHNÖSIKA–ÄÄNESTYS
Poikkeuksellisen kaaosmaisen äänestyksen jälkeen Lauri Kosonen valittiin Vuoden 2010 Röhnösiaksi. Siihen vaadittiin vielä uusintaäänestys. Lämpimät onnittelut Latelle, voidaan taas kerran sanoa pokaalin menneen oikeaan osoitteeseen.
18. KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN
Puheenjohtaja Karri Olli päätti kokouksen melko myöhään tuskaisen pitkän kokouksen jälkeen.
Vakuudeksi
Karri Olli Sami Pulkkinen
puheenjohtaja sihteeri
Olemme tarkastaneet tämän pöytäkirjan ja havainneet sen kokouksen kulun ja siinä tehtyjen päätösten mukaiseksi.
Vantaalla 26.4.2010
Jussi Hoikkala Lauri Kosonen
KOKOUSKUTSU
RÖHNÖSIKOJEN KEVÄTKOKOUKSEEN
VIERUMÄKI
23.4.2010

TERVETULOA!
ESITYSLISTA 23.4.2010
1. Kokouksen avaus.
2. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.
3. Kokouksen järjestäytyminen, valitaan:
a) puheenjohtaja
b) sihteeri
c) kaksi pöytäkirjantarkastajaa
d) kaksi ääntenlaskijaa
4. Hyväksytään työjärjestys.
5. Edellisen kokouksen pöytäkirja.
6. Esitetään tilinpäätös vuodelta 2009.
7. Esitetään tilintarkastajien lausunto.
8. Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä.
9. Vuoden 2010 toimintasuunnitelma ja talousarvio.
10. Päätetään liittymis- ja jäsenmaksun suuruus vuodelle 2010.
11. Valitaan hallituksen puheenjohtaja ja muut jäsenet.
12. Valitaan kaksi tilintarkastajaa ja kaksi varamiestä vuodelle 2010.
13. Jäsenyydet.
– päätetään mahdollisten uusien ehdokkaiden jäsenyyksistä
14. Web-sivut
15. Tulevat tapahtumat.
– Sulkavan Soutu tai korvaava tapahtuma
– kesän prätkäreissu
– perinteiset tapahtumat keilailu, bilis ja pilkki
– syyskokous
– muut mahdolliset tapahtumat
16. Muut esille tulevat asiat.
17. Vuoden Röhnösika -äänestys.
18. Kokouksen päättäminen.