Napoli

HELSINKI – NAPOLI ALL NIGHT LONG, 14.7. – 6.8.2016

Sisällys

Esipuhe

Maisemareitti – menomatka

14.7.2016, Vantaa – Vuosaari, 16,7 km

15.7.2016, Travemünde – Gadebusch, 61,2 km

16.7.2016, Gadebusch – Quedlinburg, 311,8 km

17.7.2016, Quedlinburg – Nürnberg, 393,5 km

18.7.2016, Nürnberg – St. Anton, 380,0 km

19.7.2016, St. Anton – Dervio, Lago di Como, 286,0 km

20.7.2016, Dervio, Lago di Como – Rimini, 450,4 km

21.7.2016, Rimini – San Marino – Cattolica – Rimini, 87,3 km

22.7.2016, Rimini – Firenze, 183,7 km

23.7.2016, Firenze – Formia, 442,2 km

Lomaviikko

Formia – Napoli – Formia, 199,1 km

Suora reitti – paluumatka

30.7.2016, Formia – Civitella Paganico, Toscana, 392,9 km

31.7.2016, Civitella Paganico, Toscana – Cortina D’Ampezzo, 533,8 km

1.8.2016, Cortina D’Ampezzo – Grossglockner – Innsbruck, 359,2 km

2.8.2016, Innsbruck – München, 146,4 km

3.8.2016, München – Würzburg, 310,2 km

4.8.2016, Würzburg – Travemünde, 643,2 km

5.8.2016, M/S Finnmaid

6.8.2016, Vuosaari – Vantaa, 16,5 km

Loppusanat

Esipuhe

Viiden vuoden tauon jälkeen edessä oli vähän pidempi Euroopan turnee. Idea sai alkunsa syksyisellä sikaristeilyllä. Oli niin nastaa porukalla, että aloimme pähkäilemään isomman lukaalin vuokrausta kesäksi – sellaista porukkalomailua. Suurin osa jengistä tulisi lentäen, mutta mahdollisuuksien mukaan myös mopolla olisi ajettavissa perille. Kolme mopoa varmistui nopeasti, kun Karri puolisoineen lähtisi kaksipyöräisillä ja Sami myös. Tarkoitus oli houkutella muitakin.

Laajan kutsukierroksen jälkeen matkan määränpäähän Napolin läheisyyteen Formiaan tulisi 12 henkeä ja lopulta pyörien määrä jäi tuohon kolmeen. Kämpän etsimisessä niin isolle jengille oli oma haasteensa. Lopulta se järjestyi kohtuullisella 250 euron nuppihinnalla, mutta alkuperäiset speksit noin 1500 kilsan yhden suunnan mopoilusta menivät vähän perseelleen. Mopoilijoiden liput Finnlinesille järjestyivät myös kohtuuhintaan, sillä keväällä tyrkystä saatiin hytti molempiin suuntiin reilulla 300 eurolla per nuppi, siis meno-paluu Travemündeen.

Omalta osalta reissuun lähdössä oli vähän ristiriitaiset fiilikset. Syksyllä suunnitellessa oli selvää, että vaimo lähtisi kyytiin, jos vaan lomat saadaan järjestettyä. Helmikuussa alkanut raskaus kuitenkin muutti suunnitelmia, eikä hän missään tapauksessa voisi lähteä kyytiin. Olin itsekin perumassa, mutta kotoa puskettiin matkaan tyyliin että mene nyt kun on kerran mahdollisuus. Naisen sanaa on kunnioitettava, niinpä huollatin mopon, pakkasin kamat ja lähdin vähän haikein mielin matkaan. Tässä vähän tarinaa reissusta, reitistä, kohteista ja muutama sana lomaviikostakin.

Maisemareitti – menomatka

Menomatkalla oli tarkoitus ottaa kaikki sellaiset kohteet, joissa haluttaisiin erityisesti poiketa. Ajopäiviä oli monta, joten joustovaraa oli fiiliksien mukaan. Karrilla oli haluja ajaa Euroopan toiseksi korkein Alppien ylitys Passo Stelvio, jonka pitäisi olla melko huikea reitti. Lisäksi Karri halusi piipahtaa nuoruutensa rantakulmilla Riminissä ja Riccionessa. Minä toivoin käyntiä Firenzessä jompaankumpaan suuntaan ajaessa. Lisäksi olin etukäteen netistä löytänyt listan Saksan kymmenestä kauneimmasta kaupungista, joista normireissaaja ei ole kuullutkaan. Niissä käytäisiin mahdollisuuksien mukaan. Majoitukset oli varattu etukäteen kahdesta ekasta kohteesta ja sen jälkeen mentäisiin tunteella.

14.7.2016, Vantaa – Vuosaari, 16,7 km

Helppo eka etappi. Kahdelta kokoonnuttiin Tiksin Lidlille, kun korsolaiset pääsivät töistään irti. Vartin siirtymä Vuosaaren satamaan ja siellä käytännössä suoraan laivaan. Ehdittiin melkein kaksi tuntia nauttia auringosta kannella (terassilla) ennen laivan lähtöä. Kuuden jälkeen siirryttiin buffaan, jossa 34 euron hintaan sai myös viiniä ja olutta vapaasti. Parin tunnin buffet, jossa alkuruokapöydän kalat olivat kuuleman mukaan hyviä, mutta liharuoat aika pettymys. Viiniä tissutellessa – ihan vaan loman kunniaksi – aika meni kuitenkin mukavasti. Loppuiltaa vietettiin laivan baarissa jutellen muun muassa yhden Trumppa-miehen kanssa, jonka matka oli aamusta muuttunut autoreissuksi mopon ongelmien takia. Onneksi meidän japanilaisiin voi luottaa.

 

15.7.2016, Travemünde – Gadebusch, 61,2 km

Eka loma-aamu ja sai nukuttua yli yhdentoista. Osatekijänä eilinen valvominen, joka tapauksessa positiivista. Meripäivä oli aika kypsä, lukemista, kortin peluuta, torkkumista, vähän evästä. Puoli kymmeneltä illalla tulimme Travemünden satamaan, missä oli 15 astetta lämmintä ja keli vaikutti puolipilviseltä. Mopot päästettiin kohtuullisen nopsaan laivasta ulos ja letkassa ajeltiin suoraan satama-alueelta pois. Eka risteys, jossa oli mahdollisuus kääntyä harhaan niin se myös tehtiin. Pyörähdimme siis Travemünden keskustan tuntumaan, mistä käännyimme takaisin kohti Lübeckia.

Ennen Lübeckia ajettiin maksullisen tunnelin läpi ja sen jälkeen kohti Schwerinia. Aurinko oli juuri laskenut ja ilta pimeni nopeasti, kun suhasimme Gadebuschiin. Enimmäkseen kivoja teitä, mutta loppuvaiheessa lyhimmällä reitillä melkoisia kärrypolkujakin. Hotelli Christinehof oli myöhäisen rantautumisen takia varattu ennakolta ja olimme siellä vähän ennen yhtätoista. Ongelma oli, että siihen aikaan kylästä saanut enää mitään ruokaa ja laivalla oli haukattu tosiaan kevyesti vain parit makkarat. Onneksi matkassa oli muutamat eväskaljat ja Karrilla viinipullo. Niillä saimme pahimman nälän karkotettua eikä toisaalta untakaan tarvinnut isommin jahdata.

16.7.2016, Gadebusch – Quedlinburg, 311,8 km

Heräiltiin aurinkoiseen päivään kasin maissa. Aamusta oli hiljalleen heräillyt lintujen liverrykseen, joten kyseessä taisi olla aika maalaiskylä. Aamupala hotellilla eilisen niukan syömisen jälkeen teki todella gutaa. Puoli kymmeneltä lähdimme jo baanalle ja melko täydellisen oloiseen ajokeliin. Ajettiin rauhallisessa liikenteessä Schwerinin kupeesta Ludwiglustiin ja edelleen Eldenaan ostamaan vettä ja vähän jaloittelemaan.

Seuraavalla pätkällä vähän pilvistyi, mutta se oli oikeastaan aika jees. Tultiin tosi pieniä yli 3 numeron teitä joku tovi erilaisten metsien keskellä, kunnes oli stopattava tankkaamaan. Pohjois-Saksan maisemia kuvaavat tuulivoimalat ja isojen tammien reunustamat peltojen keskellä kulkevat tiet. Nyt tuli myös mäntymetsää ja jotain lehtipuumetsääkin. Elben ylityksen jälkeen oltiin taas vanhan Länsi-Saksan puolella, kun eilen illalla oli siirrytty itäpuolelle.

Seuraavaksi suunta oli maisematietä Magdeburgiin. Maisemat olivat enimmäkseen metsää, mutta ihan nättiä sellaista. Lopuksi jouduttiin kiertotielle ja ajettiin valtavan sotilasalueen läpi. Sitten motaria pätkä ihmettelemään Magdeburgia, missä pysähdyttiin hetkeksi miettimään seuraavia siirtoja. Päätimme jatkaa saman tien kohti Quedlinburgia, josta majoitus oli varattu. Kymmenen kilsaa ennen maalia kivan kumpuilevan peltotien jälkeen pidimme kauppa- ja evässtopin, jonka jälkeen oli lyhyt ajo kämpille.

Löysimme majoituksemme FeWo Im Stieg 2:n lopulta yhden avuliaan baarinpitäjän avulla. Tai ehkä se vaan taisi haluta meidät pois terassinsa edestä ajokieltoalueelta. Saavuimme mahdollisesti oikean talon takapihalle, josta oli soitettava talon hoitajalle. Onnistuin huikealla saksankielisellä puhelulla saamaan itseni ymmärretyksi missä olimme ja tuota pikaa rouva saapuikin sinne ja saimme neuvoteltua mopot parkkiin huoneistohotellin takapihalle. Iso huoneisto oli aivan Quedlinburgin, Unescon maailmanperintökohteen ytimessä.

Neljän maissa olimme jo valmiina lähtemään kylille ihmettelemään maisemia. Rathaus ja sen aukio olivatkin kauniina aivan siinä vieressämme. Kävelimme vähän kaupunkia ympäri ja päädyimme Schlossmuseumille, joka oli kukkulalla keskustan kupeessa. Sieltä olikin oivat näkymät kaupunkiin ja ympäristöön. Ja siellä oli myös mukava terassi. Alhaalta kylältä löysimme loistavan panimoravintola Lüdden, missä oli erinomainen oma weisbier.

Ruokailemaan yritimme Münzenberger Klauseen, mutta lauantai-iltana monilla muillakin oli sama ajatus. Päädyimme syömään kreikkalaisen Artemiksen terassilla ja safka oli ainakin omalta osalta aivan napakymppi. Kuorrutettu feta alkuun ja pääruoaksi juustotäytteinen possu aivan huikeassa kastikkeessa. Ei mikään laihduttajan setti ja maailmanluokan ähky olikin aivan näppäimillä. Safkan jälkeen käytiin vielä raatihuoneen torilla terdellä ja joku tovi parannettiin Karrin kanssa maailmaa kämpän terassialueella. Muisteltiin muun muassa vanhoja moporeissuja nyt uuden seikkailun kynnyksellä.

                                                        

17.7.2016, Quedlinburg – Nürnberg, 393,5 km

Herätys puoli ysiltä ja ulkona satoi, runsaasti. V…u! Ysiltä mentiin aamupalalle pieneen aamupalahuoneeseen ja saatiin valmiiksi katettu ihan kelvollinen brekkari. Aamupalan jälkeen kamojen pakkaus ja vähän hiljentyvän sateen takia vain puolittaiset sadekamat päälle. Rotsi sai jäädä vielä takalaukkuun odottelemaan. Kympin maissa mökki oli maksettu ja lähdimme matkaan. Eka etappi matkalla oli Nordhauseniin. Kyseessä olikin lyhyen motarin jälkeen motoristin unelmapätkää, priimaa asfalttia, 10 % mäkiä ja mutkatietä. Kiertotiellä Wiedan kautta matkaa tuli 30 kilsaa ekstraa, mutta Wiedan kylä oli postikorttimaisen kaunis ja tiet tosiaan nautinnollisia. Jospa vaan asfaltti olisi ollut täysin kuiva. Kyseessä oli Südhartzin luonnonpuisto, joka kannattaa tsekata, jos kulmille mopolla sattuu.

Ennen Nordhausenia pysähdyimme tankille ja jatkoimme kohti Ilmenauta ja Erfurtia. Edelleen tihkusateessa. Seuraava legi oli myös vähän pidempi, 130 kilsaa ja hanurissa alkoi olla jo puutumisen merkkejä. Ajoimme ensin Nordhausenin läpi ja sitten kumpuilevia peltoteitä Erfurtin tasalle. Siitä motaria nelisenkymmentä kilsaa Ilmenauhun, jossa pidettiin pidempi stoppi. Makkaraa ja leberkäsesemmeliä. Herkkua. Puoli kahdelta matka jatkui taas. Kurahousut lähtivät pois, kun sadetta ei enää tuntunut tulevan. Ensin parin-kolmenkymmenen kilsan tosi makea Thüringenin luontoreitti halki vuoristoisen metsän. Sitten motaria Coburgiin, mistä yritettiin ajaa valtatietä Bambergiin. Tie ajautui kuitenkin jatkuvasti motarille, jota tultiinkin sitten lopulta Bambergin kupeeseen.

Bambergissa tankki ja paikallista bisseä matkaan. 70 jäljellä kämpille. Loppumatka oli hikinen ja liikenne lisääntyi rutosti. Tultiin alkuun valtatietä jatkuvien kylien läpi, seistiin enimmäkseen valoissa ja matkanteko oli tuskaisen hidasta. Vika 30 kilsaa sitten motaria ja näppärästi suoraan eilen varattuun Invite Hotelliin, jossa chekkauskin oli tosi sujuva. Suihku, savuolut ja hetken kölli olivat paikallaan ennen Nürnbergin valloitusta. Käveltiin sitten raikkaina ja kuumassa kelissä keskustan vallien sisään vartin verran.

Kylillä olikin sitten runsaasti jengiä, koska paikalla oli paikallinen weinfest eli viinijuhla. Käveltiin kauniin keskusta-alueen läpi toiseen päähän Hauptmarktille bisselle ja sen jälkeen syötiin Bratwurst Rösleinissä terassilla isot sikasetit. Ei huikeaa makuiloittelua, olisi pitänyt tilata paikallista makkaraa kuten useimmat naapuripöydissä tekivät. Lasilliset vielä safkan päälle joen varren irkkupubin terdellä ja yhdet weinfesteillä ennen aikaista valumista kämpille. Hotelliin, jonka negatiivinen puoli kuuleman mukaan oli huonosti toimiva wifi.

18.7.2016, Nürnberg – St. Anton, 380,0 km

Pitkät, mutta vähän levottomat unet. Puoli ysiltä heräilyä ja ysiksi jo totutusti aamupalalle. Kympin kieppeillä lähdimme taas liikkeelle. Keli vaikutti pilviseltä, mutta päivästä olisi taas tulossa lämmin.  Tultiin alkuleginä vajaa satku Donauwörthiin vesiostoksille. Alkuun ihan pikkuteitä motarin välttöasetuksilla. Sitten päätietä ohituskaistoineen. Tehtiin myös hyvä kilsan jonon ohitus työmaalla sveitsiläismotoristin perässä. Oli hyvä boogie ajaa, kun alkuun painanut väsymys meni ohi. Pientä pärskimistä ja nokan valumista alkoi esiintyä, johon sain kavereilta histecin tauolla.

Seuraavan legin suunnitelma oli Augsburgin kautta kohti Füssenia. Tultiin käytännössä koko noin 60 kilsaa nelikaistaista baanaa Augsburgin läpi, jonka jälkeen pysähdyttiin Aralille tankille. Jäljellä Füssenissa olevalle Neuschwansteinin linnalle oli noin 80 kilsaa. Vajaan tunnin ajon jälkeen noin 20 kilsaa ennen Füssenia tie muuttui pienemmäksi ja mutkaisemmaksi ja saman tien näkyviin tulivat Alpit. Tultiin lopulta Schwangaun kylään, missä tulikin nätin linnanäkymän jälkeen oikea turistiryntäys vastaan. Pieni kylä oli täynnä jengiä ja kuhinaa. Linnaan ei enää sisään pääsisi, joten päätimme haukata terassilla kevyen lounaan ja yrittää sitten ajaa linnan kupeeseen. Neuschwansteinin linna on Saksan suosituimpia yksittäisiä turistikohteita.

Lounas oli ylihintainen, mutta ajoi se asiansa. Linnalle ajoyritys ei tietenkään onnistunut. Reitti oli varattu dösille. Lähdettiin sitten ajamaan Füssenin kupeesta Itävallan puolelle Lechtalin laaksoa pitkin Lechiin, josta oli sellainen kevyt vuorten ylitys etelään ja huikea mutkainen alas viettävä tunneli. Eväät otettiin kyytiin Bachista ja kuudelta tultiin lounaalla varattuun Arlberglife Apartmentsiin, St. Antonin kylkeen Pettneu am Arlbergiin. Hieno studiokämppä oli paikallisessa mittakaavassa hyvin edullinen, 97 euroa/yö kolmelta.

Hyvän relauksen ja muutaman partsilla otetun oluen, infrapunasaunan ja suihkun jälkeen lähdimme kylille puoli ysiltä. Kylässä oli yksi hyvä rafla Zur Trauben ja sehän riittää. Saimme siellä erinomaiset wiener schnitzelit ja mainiot bissetkin. Safkan päälle oli mukava palailla raukeana kämpille nauttimaan vielä upeista alppimaisemista.

19.7.2016, St. Anton – Dervio, Lago di Como, 286,0 km

Tuttu aikataulu, herätys puoli ysiltä, ysiksi brekkarille. Keli oli pilvetön, joten Alppien ylityksestä olisi odotettavissa huikeita postikorttikuvia. Alkuun ajoimme upeaa ja hiljaista vuoristobaanaa loivilla mutkilla. Sitten alkoi tulla kylää kylän perään ja autoletkaakin Sveitsin rajalle asti. Kävimme reilun tunnin ajon jälkeen tankille Naudersissa, mikä olikin fiksua. Itävallassa gaso maksoi noin 1,10 litra ja Italiassa se oli noin 1,50. Odotimme seuraavalle pätkälle Stelvion tulliasemaa, kuten isoissa ylityksissä on ollut tapana, mutta eipä se mitään maksanut ja päästiin ajamaan suoraan nousuun. Huikeaa baanaa ylöspäin 2700 metriin.

Kapoinen tie, 44 neulansilmämutkaa ylös mennessä ja julmetusti fillareita. Ylhäällä oli väentungos, joten otettiin siellä vaan pakolliset fotot ja jatkettiin toista puolta alas kohti Bormiota. Alastulokin oli upea, mutta mielestäni ylöspäin kiipeäminen on vaan mopolla kivempaa. Ja ehdottomasta ajaisin reitin tämän suuntaisesti, jolloin noustessa tulee enemmän neulansilmiä. Alastulomatkalla oli tainnut kai joku fillaristi nitkahtaakin, koska ambulanssi oli paikalla.

Bormiossa pysähdyttiin lounaalle kahden maissa. Muut ottivat pastaa, itse valitsin paninin. Kelpo lounas maistui taas, mutta odotusten mukaisesti lounaan jälkeinen legi oli taas se kaikkein vaikein. Ajettiin hyvin puuduttavat 80 kilsaa ensin ihan kivoja tunneleita, mutta sitten hyvin kypsää baanaa radan vartta läpi jatkuvien kylien ja runsaassa liikenteessä. Ajoimme Talamonaan yrityksenä löytää kauppa, mutta sellaista ei tullut vastaan. Loppumatka Dervioon osin motarilla, jolta jyrkkä pudotus rantaan ja sitten kauppastoppi ennen majapaikan etsimistä. Kämpän lähimaastossa olimme vähän yli viisi, vaikka paikka olikin hieman hankala löytää.

Joku tovi meni ennen kuin saatiin avaimet vanhaan, mutta huikeaan Comon rannalla olleeseen huoneistoon. Kamat kannettiin kuumottavaa mäkeä kämpille ja saman tien lähdettiin uimaan omaan rantaan. Tuntui upealta hikisen päivän jälkeen. Suihkun jälkeen oli suunnitelmana mennä viereisessä linnassa olleeseen ravintolaan, mutta se oli tietenkin maanantai- ja tiistai-iltaisin kiinni. Niinpä edessä oli pakollinen parin kilsan kävely Dervion ”cityyn”. Sieltä löysimme leirintäalueen yhteydestä raflan, josta sai ihan oivallista pizzaa. Viini oli halpaa ja hyvää. Safkan jälkeen hidas kävely pimeää maantien vartta takaisin. Kämpän yksityisterassilla otettiin vielä kimpassa punkkupullo yömyssyksi järvimaisemasta fiilistellen.

20.7.2016, Dervio, Lago di Como – Rimini, 450,4 km

 

Como-järvi liplatteli kevyesti aamulla avoimesta ikkunasta ja herätteli niin rauhoittavasti kuin sen voi tässä vaiheessa matkaa tehdä. Ei paska. Kämpillä syötiin vähän isäntäväen tarjoamaa aamupalaa ja pakkailtiin taas rojut kokoon. Karri varasi meille aamutoimien jälkeen majoituksen seuraavaksi Riminiltä. Matkaan kohti Riminiä päästiin lopulta vasta puoli yhdentoista maissa, koska varaussessio vähän venyi ja lopulta kämpän avainten luovutuksessa ja maksussa oli pientä häikkää. Se meinasi mennä vahingossa tuplana ja täti juoksi perään palauttamaan käteissuorituksen vähän hätääntyneenä.

Derviosta ajeltiin ensin upeaa rantaväylää etelään. Liikenne oli tosi hiljaista ja se oli oikein kiva, relavauhtinen avaus päivälle. Käytiin vielä tankilla ennen motaria ja pysähdyttiin ottamaan vikat Como-kuvat. Ennen Comon kaupunkia ajeltiin ilmaista, kapoista ja hyvin vilkasliikenteistä motaria kohti Milanoa. Yksi parin euron tietulli ennen Milanon kehää ja sitten kehää pitkin Bolognan motarille. Sieltä otettiin piletti matkaan ja ajettiin kuusi kilsaa kaffepaussille. Kilsoja päivälle oli takana noin 100 ja kello lähenteli jo puolta yhtä.

Edessä oli selkeä baana kohti Bolognaa. Alkuun tulikin 50 kilsaa kivasti ranne säädettynä asentoon 130 ja musa korvilla. Yhden ilmeisen kolarin takia vähän pujoteltiin ja lopulta tultiin piennarta pitkin kivasti ruuhkan ohi. Sitten reilu 50 kilsaa vähän vilkkaammin liikennöityä pätkää. Italian kuusikaistaiset motarit toimisivat paremmin, jos rekoilla olisi ohituskielto. Liikenne jumittuu helposti, kun 92 mittarissa ajava rekka lähtee ohittamaan ysikymppiä ajavaa. Ja sitten ohittaminen kertautuu toisille kaistoille.

Tultiin lopulta Parman jälkeen motarilta pois ja maksu oli 9,60/pyörä. Yhden motarilipukkeen kanssa oli ongelmia ja opetuksena oli, ettei sitä kannata laittaa kännykän suojakuoren väliin. Jos lippu ei toimi, joudut pahimmassa tapauksessa maksamaan koko maksullisen motarin hinnan. Kuuma oli, sillä mittari oli lähempänä 40 astetta. Seuraavaksi ajeltiin pikkuteitä Modenaan ja etsittiin sopivaa lounaspaikkaa. Siestan takia se oli vähän haastavampaa ja todellakin kaikki paikat olivat kiinni. Lopulta Modenassa otettiin ensin pikkuhuoltsikalla tankki ja sen jälkeen Bolognan tieltä löydettiin Esson baari, josta saatiin murkinaa. Olisi pitänyt pysyä motarilla ja hoitaa kerralla kaikki huoltotarpeet. Pikkutietouhut vievät aikaa ja syötyämme kello oli jo yli puolen neljän. Matkaa maaliin oli vielä 170 kilsaa.

Päästiin pikkuteitä Bolognaan ihan kivasti ja ripeästi, mutta kaupungin läpiajo oli aika kaoottinen kaikkine liikenneympyrä- ja risteilysekoiluineen. Ympyröissä oli helposti kolme kaistaa ja ajologiikka on erilainen kuin Suomessa. Eikä ajamista helpottanut, kun suunnasta ei ollut tietoa ja liikennettä oli runsaasti. Lopulta pääsimme kaupungista ulos, mutta koska navin asetukset olivat edelleen vältä motaria moodissa, käytännössä kiersimme Imolan kaupungin ja tultiin sinne lopulta itäpuolelta sisään. Siinä kohti alkoi taas kärsivällisyys pyörimiseen loppua ja ajettiin suoraan autostradalle ja sitä kohti Riminiä loppumatka.

Motarilla vielä stoppi 50 kilsaa ennen maalia ja loppumatka hyvin sutjakkaasti, vaikka juuri ennen meitä rekka oli kaatunut tieltä ulos. Tietullissa oli taas ryhmässä ongelmaa, tällä kertaa maksukortin kanssa. Tultiin Riminille seiskan maissa lopulta ihan jees ja hotellikin löytyi Google Mapsin avulla sujuvasti. Karrin buukkaama Hotelli Esedra maksoi huokeat 162 euroa kahdelta yöltä koko jengiltä. Hinta-laatu-suhde oli oikein ok, vaikka huone olikin pirun ahdas kolmelle hengelle jo vähän haisevine mopokamoineen. Enimmillään Modenassa mittari oli tosiaan näyttänyt 40 astetta ja kilsoja kertyi kuitenkin 450, josta osa pikkuteillä. Eli oli ainakin omaan makuun ihan kova ajopäivä.

Asetuttiin hotellille rauhassa ja tietenkin otettiin suihkut ja parit kaljat ennen kylille lähtöä. Ekaksi ohjelmassa oli neuvoa-antavat rantakadulla ja sitten safkat rannasta pari korttelia ytimeen päin. Keskusaukion tuntumassa saatiin kivalla terassilla mainio perusitalialainen setti, melonia ja parmankinkkua, pääruoaksi carbonaraa ja masu sopivan täyteen. Safkan jälkeen haettiin kiskalta pussikaljat rantakadulle ja piipahdettiin vielä yhdessä vähitellen sulkeutuvassa rantabaarissa yksillä. Kello taisi olla lähempänä yhtä, kun tultiin kämpille. Pitkä päivä vei mehut ja uni tuli varsin nopeasti.

21.7.2016, Rimini – San Marino – Cattolica – Rimini, 87,3 km

Poikkeus rutiinista, sillä oli ikään kuin välipäivä. Herätys olikin vasta kympiltä ja oli tullut nukuttua sikeästi. Huoneessa oli ilmastointi ja metallikaihtimet pitivät melun poissa. Kelpo aamupala maittoi. Koska oltiin olevinamme niin motoristeja, niin baanalle oli päästävä. Uusi maa oli lähellä, joten hieman sekavassa liikenteessä ajeltiin ylös San Marinoon ja sen Centro Storicoon ihastelemaan huikeita maisemia ja upeaa linnaa. Mulle mopolla maa numero 26 ja Karrille 27. Erona meillä on Luxemburg. Onneksi oltiin San Marinossa sortseissa, sillä käveltiin siellä hyvin hikisinä muutama tunti 39 asteen lämmössä.

San Marinosta ajettiin vähän oudompi reitti Cattolicaan ja edelleen Riccioneen lounaalle. Korsolaiset jäivät Riccioneen uimaan ja itse ajelin rantabulevardista nautiskellen hissuksiin hotellille. Hotellilla köllöttelyä ulkoporealtaalla, sitten porukalla vähän biitsijuttuja, uimista, rantakävelyä ja terassia. Hotellilla tovi puhdistautumista ja pari bisukkaa, samalla buukkailtiin huomiseksi hotelli Firenzestä. Ysin maissa lähdettiin kävelemään kylän pääkadulle, josta päädyimme kuitenkin syömään rannalle American Graffiti Dineriin. Pitipä kokeilla Italiassa muuta kuin italialaista ruokaa – virhe. Mesta oli muutenkin sellainen turistipyydys, että ei siitä oikein fiilistä saanut. Siitä sitten hissuksiin pääkadun ja yhden terden kautta takaisin hotellille. Ihan ok välipäivä, San Marino oli mulle varmaankin koko reissun positiivisin yllätys.

                                                                

22.7.2016, Rimini – Firenze, 183,7 km

Porukka heräili puoli ysin maissa, siihen brekkari ja kybältä liikkeelle. Ennen liikkeelle lähtöä juttelin jonkun tovin suomalaisen motoristin kanssa, joka oli yksikseen reissussa ja oli menossa Rooman kautta Sisiliaan. Huikeaa reissua ukko teki, kyseli vähän vinkkejä Rooman ja Sisilian liikenteestä. Paras ohjeeni oli pysyä tarkkana. Ajeltiin sitten pikkuteitä kohti Firenzeä. Kylästä ulosajossa oli haastetta yhden suljetun tien takia. Lopulta puolessa tunnissa edettiin vain 10 kilsaa ja hiki oli kova. Tien avautuessa tultiin sitten 30 kilsaa kivoja pikkuteitä vesitauolle. Tauolta lähtiessä huomattiin sen aamuisen suomalaisen motoristin lähtevän samalta huoltsikalta ja eri suuntaan, olikohan sen navi ihan kunnossa?

Seuraava legi oli hieno. Noustiin Novafeltriasta kukkulalle, jonka päällä ajaessa näkyvyys molemmille sivuille oli kymmeniä kilometrejä. Tultiin kukkulalta alas edelleen pientä syheröä Sarsinaan, josta vaihdettiin upealle motarille Via Tiberinalle muutaman kympin ajaksi. Bagno di Romagnasta tiputettiin pois motarilta ja ajettiin lyhintä reittiä aivan upeaa näköalatietä kohti Poppia ja Firenzeä, täysillä nautiskellen serpentiineistä ja vähän viilenneestä kelistä. Eikä ollut liikennettäkään, mikä oli suorastaan ihanaa.

Vikalla pätkällä lämpeni taas ja parikymppiä ennen Firenzeä maasto tasaantui. Liikenne vilkastui vasta lähempänä ydintä ja aivan keskustassa ryhmäkin meinasi vähän hajota etäisyyksien venyessä liian pitkiksi. Periaatteessa isoissa kaupungeissa ajaessa jokaisella pitäisi olla oma navi ja sama maali, sitten voisi keskittyä vaan omaan ajamiseen ja mennä omillaan perille. Ryhmän koossa pitäminen vilkkaassa kaupunkiliikenteessä ja jatkuvissa liikennevaloissa on haastavaa tai sitten porukan pitää olla täysin nipussa koko ajan. Siinäkin on omat vaaransa.

Päästiin kuitenkin porukalla hotelli Bellavistalle, hyvin ahtaaseen ja kuumaan kadun tunnelmaan rautatieaseman tuntumaan vähän kahden jälkeen. Ajettiin mopot sisäpihalle ja käytiin respassa selvittämässä tilannetta. Respan jannu oli hyvää englantia puhuva motoristi, joten homma meni sujuvasti. Saatiin jättää mopot sisäpihalle yhteen ruutuun yhden auton hinnalla eli 25 eurolla. Huone kolmelle oli 79 euroa ja sijainti aivan kaupungin sydämessä. Hain porukalle viereisestä kaupasta kylmät bisset. Suihku ja sitten tutustumaan historialliseen Firenzeen. Kaupunki oli itselle lähinnä tuttu Dan Brownin Inferno-kirjasta.

Hotellilta saatiin tipsit kävelyrundille ja käveltiinkin tehokkaasti nähtävyydet ympäri kuumassa kaupungissa. Kaunis city, mutta ehkä enemmänkin museoharrastajille sopiva kohde. Kierroksen ja muutaman viilentävän tauon jälkeen nautittiin kelpo illallinen hotellin läheisessä ravintolassa, jossa oli oikein viihtyisä sisäpihaterassi. Ja safkan jälkeen istuttiin iltaa hotellin kattoterassilla, josta oli upea näkymä kaupungin kattojen yli joidenkin korttelien päässä olevalle tuomiokirkolle eli Duomolle. Oman viinin loputtua uuden pullon sai respasta huokeaan 10 euron hintaan. Kelpo päivä, vähemmän ajamista ja sekin kivaa ajamista, enemmän kaupunkilomailua.

23.7.2016, Firenze – Formia, 442,2 km

Ysin kieppeillä tuttu pörinä herätteli motoristiryhmän. Karrin kanssa samassa huoneessa nukkuneet kyllä tietävät. Hotellin aamupala oli aika vaatimaton, mutta 5 eurolla ei voi ihan hirveitä vastineita odottaakaan. Kymmenen kieppeillä lähdettiin menomatkan viimeiseen ajopäivään kohti Formiaa. Keli vaikutti pilviseltä, joka sopi paremmin kuin hyvin muutaman aika hikisen päivän jälkeen. Yöllä oli satanutkin. Ekaksi kierrettiin Firenzen ydinkeskusta leveää bulevardia seuraillen. Sitä pitkin tultiin kaupunkia kiertävälle kukkulalle ja Piazzale Michelangelolle, josta oli hienot näkymät yli koko kaupungin. Siellä taas pakolliset kuvat ja motarille, jota suhattiin 50 kilsaa tankille.

Seuraava legi rutistettiin vähän tiukemmin yli 120 kilsaa keskivauhdin ollessa jo lähempänä 130:tä. Jännä miten aina ekaksi motarille tullessa vähän arastelee ja sitten vaivihkaa matkavauhti hiipii koko ajan vähän rivakammaksi. Vaikka eihän tuossa tietenkään kovaa menty. Matka kuitenkin eteni ja kello lähenteli yhtä. Alkuun motari oli kapoisempaa nelikaistaista, mutta ennen Rooman pohjoista liittymää baana muuttui kuusikaistaiseksi. Napolin suuntaan lähdettäessä liikenne väheni radikaalisti, kun muutenkin oli ollut yllättävän iisiä. Päivä oli kuitenkin lauantai eikä teillä ollut lainkaan rekkoja. 170 kilsaa ennen maalia pidettiin pidempi huoltotauko, ekaksi lounas, sitten ketjujen rasvaus ja lopuksi tankki täyteen.

Lounaan jälkeinen legi, huoh. Hyvin puuduttavat 100 kilsaa 130 mittarissa, kunnes yllättäen tuli ensimmäinen Formia-kyltti 30 kilsaa ennen kuin sen piti tulla. Saman tien ulos motarilta ja maksua yrittäessä todettiin portin olevan auki ja maksulaitteen rikki. Päästiin siis aikamoinen pätkä motaria ilmaiseksi. Arviolta säästöä tuli noin 25 euroa per pyörä. Heti motarilta ulostulon jälkeen pidettiin vesitauko, kello oli puoli neljä ja noin 60 kilsaa oli jäljellä. Navi ohjasi meidät breikin jälkeen takaisin motarille eli se 60 oli ollut lyhin reitti ja taas mentiin nopeinta. Ajeltiin motaria hissuksiin reilu 30 kilsaa ja maksettiin siitä reilu 2 euroa. Motarin jälkeen taas reilu 30 kilsaa ihan kelpo väylää ja pikkuhiljaa alkoi jo maali häämöttää mielessä ja eka omalla altaalla nautittava bisse maistui jo suussa.  Ja alkoi laulattaa. Pudolteltiin vikat pikkutiet mökille, johon Google Maps ohjasi meidät koordinaattien perusteella, sillä kämpän osoitettahan meillä ei ollut. Maalissa Casa Irenessa olimme puoli viideltä. Ilmeisesti kämpän saisi vasta viideltä, eikä autoilla liikkeellä ryhmää vielä näkynyt. Niiden piti kuitenkin olla meitä pari tuntia edellä. Mentiin kuitenkin rohkeasti soittelemaan ovikelloa ja päästiin huvilalle saman tien. Siitä lisää tuonnempana.

Vähän reilu 2600 kilsaa ehjänä takana. Tiivistelmänä menomatkasta voisi sanoa, että ajot sujuivat varsin jouhevasti ja että aika makeita mestoja saatiin mahdutettua reissuun. Kelit olivat enimmäkseen tosi jees, mutta Italiassa oli kyllä liian kuuma ajaa mun makuun. Varusteista ei halua hirveästi luopua turvallisuuden takia ja haalareissa kyllä tarkenee neljänkympin lukemissa. Koko porukka on motoristeina jo konkariluokkaa ja pärjää ympäristössä kuin ympäristössä, ainakin Euroopassa. Ja paikoista, Saksassa on vaan järjettömän paljon upeita historiallisia kaupunkeja ja aina hyvää olutta. Alpit sykähdyttää joka ikinen kerta ja nyt osui kelikin kohdilleen. Como oli maisemiltaan upea, Rimini aika perus biitsimesta. San Marinosta ja Firenzestä tykkäsin kovasti. Välillä kolmistaan matkatessa tunsi olonsa vähän kolmanneksi pyöräksi, vaikka toiset varmasti tekivät kaikkensa sitä ehkäistäkseen. Ja kyllähän itsellä oli vähän haikea fiilis olla ilman vaimoa reissussa. Eli tosi paljon hyvää, mutta ihan kaikkea ei varmaan saanut fiiliksistä irti.

Lomaviikko

Tätä varten oli ajettu. Formiasta oli varattu viikoksi iso huvila uima-altaalla ja merinäköalalla. Lentäen paikalle tuli yhdeksän matkaajaa, joista Röhnösikoja edustivat Sutku, Jartsa ja Pikkis. Viiden maissa koko sakki oli koolla huvila Casa Irenessa, kun lentäjät saapuivat kahdella vuokra-autolla kyliltä. Olivat hoitaneet kauppahommia ja kuskeja lukuun ottamatta selvästi myös nauttineet lomasta. Kämppä ja uima-allas olivat huikeat. Huoneiden tasossa oli vähän epätasaisuutta ja pariskuntien huonejaot tasapuolisuuden nimissä arvottiin. Mä sain vanginkoppia muistuttavan yhden hengen loukon, mutta varsinainen musta pekka jäi Pikkikselle, jolla paikkana oli varasänky ylimmän kerroksen käytävällä. Autoryhmä oli hoitanut yhteisellä ruoka- ja viinakassalla hienosti ostokset, joten aamupala-aineksia ja juomaa riitti. Eikä ollut mitään ongelmia saada viihdevaihdetta päälle. Illalla saatiin hommattua vaivoin taksit paikalle ja kävimme kylillä syömässä ryhmäillallisen. Ensimmäiseen, ilmeisesti kylän parhaaseen paikkaan ei lauantaina niin isolla ryhmällä ilman varausta mahtunut, mutta sen läheisessä pienemmässä mestassa saimme huikeat pizzat ja ihanan sympaattisen palvelun. Luigi selvästi teki kaikkensa, että viihtyisimme ja vaikka ruokailu kesti todella pitkään, se ei isommin haitannut. Safkan päälle kämpillä oli yötä myöten vielä tiukat uimahyppykisat.

Sunnuntai oli sitten tiukasta eilisestä lomastartista johtuen vähän iisimpi päivä. Iltapäivästä piipahdimme porukalla autoilla Formiaan, selviteltiin juna-asemalla Napolin junien aikatauluja, satamassa yritettiin selvitellä mahdollisia saariristeilyjä, haukattiin lounas Max’s Beer Gardenissa ja käytiin kaupassa hommaamassa lisää viiniä. Sitä meni eilen. Iltaruokailu hoidettiin eilen täynnä olleessa paikassa, johon oli tehty nyt varaus. Safka olikin ihan ok, mutta palvelu oli aivan hanurista, annoksia puuttui ja osa tuli sen jälkeen kun kaikki muut olivat jo syöneet. Laskussa oli runsaasti virheitä, joten ravintola Chinapista jäi kokonaisuudessaan aika paska maku. Safkan jälkeisessä iltaohjelmassa oli uimahyppykisojen finaali, jonka vei yksimielisin tuomariäänin Jussi tyylipuhtailla hypyillä.

Maanantaina aamusta oli vähän rapea olo, kun lähdettiin puoli ysin maissa takseilla asemalle. Siirryttiin täydellä junalla Napoliin ja tepasteltiin siellä hikisinä joitakin tunteja. Ei mitenkään unohtumaton city. Meri ei ollut kaupungissa mitenkään läsnä, vaan enimmäkseen tunnelma oli likainen ja ahdas. Yksi kiva kävelykatu sieltä löytyi. Syötiin Napolissa kevyt lounas ennen siirtymistä järjettömän kuumalla junalla Pompeihin. Siellä käveltiin muutaman tunnin kierros upeissa rauniomaisemissa ja vähän pilvistyneessä kelissä. Vähän vettäkin ripautteli, joka tuntui puhdistavan ilmaa kivasti. Pompeista palattiin kahdella junalla Formiaan tulomatkaa paljon mukavammin ja kotikylillä käytiin syömässä Il Gatto e La Volpessa eli ketussa ja kissassa. Ei ollut ihan nappi ruokailukokemus tämäkään. Pitkä päivä vei ainakin meikäläisestä hyvin mehut, koska kävelyä oli tullut viitisentoista kilometriä. Kämpille päästyä sitä tulikin mentyä aika suoraan nukkumaan.

Tiistaina saattoi olla taas vähän kankkusta. Päivä oli kivaa altaalla köllimistä ilman suorittamista ja kiirettä mihinkään. Mopon sai pestyä, mutta muuten tuli lähinnä luettua kirjaa ja otettua pari korjaavaa bisukkaa. Pikkis, Jartsa ja Sutku hoitivat safka-ainekset kämpille ja lounaaksi saimmekin erinomaista carbonaraa Pikkiksen toimiessa pääkokkina. Illalla oli sitten Jartsan vuoro loistaa kokkina ja nautimme huikeat pihvisetit omalla terassilla. Safkan jälkeen ohjelmassa oli tietovisa, jossa voittajajoukkueeksi selviytyi Sutku ja Tupu niukalla erolla seuraaviin. Kokonaisuudessaan kysymykset saattoivat olla vähän liian vaikeita, koska tulostaso jäi melko vaatimattomaksi. Illan ohjelman päätti Aaltosten järjestämä Beer-bong. Aika kului sitä pelaillessa siivillä ja yhtäkkiä kello olikin jo kaksi yöllä.

                                                                

Formia – Napoli – Formia, 199,1 km

Keskiviikkona aamulla kämpillä oli hiljaista vähän pidempään. Aamupalan jälkeen kello oli jo kaksitoista. Suurin osa porukasta lähti viettämään päivää Gaetan biitsille. Pikkiksen kanssa lähdettiin suhaamaan mopolla kohti Napolia, koska halusin tarjota kaverille prätkäkokemuksen. Menomatkalla tuli ajettua hyvin pohjoismaalaisesti. Käytiin Mondragonessa rantakuppilassa kaffella ja sen jälkeen ajeltiin Napolin tasalle niemenkärkeen majakan näköalapaikalle. Koko Napolinlahti avautui edessä ja Ischian saari oli aivan siinä niemen toisella puolella. Näkymä Napolin keskustaan oli myös kaunis. Takaisin päin ajellessa tultiin yhtä soittoa Gaetaan ja nyt ajaminen oli muuttunut jo kovin paikalliseksi. Vilkkua ei enää käytetty, viidenkympin alueilla ajeltiin ysikymppiä ja stop-merkit olivat vain ohjeellisia. Niihin tuskin edes hidastettiin, se on sopeutumista. Gaetassa haukkasimme kevyen lounaan ennen kämpille menoa. Päivän ajosaldoksi kertyi 200 kilsaa hyvin oudossa liikenteessä. Kämpillä sitten jengi taas hissuksiin kokoontui ja illaksi oli tarkoitus mennä läheiseen Cookiin syömään. Sinne oli parin kilsan kävelymatka, joten tänään ei takseja tarvittaisi. Cookissa saimmekin mielestäni viikon parhaan ravintolaruoan ja palvelukin toimi erinomaisesti. Koko porukan tunnelma tuntui olevan korkealla. Hyvin kylläisinä kävelimme hissuksiin takaisin kämpille tiukkaa ylämäkeä ja mökillä illan istuminen jatkui pikkutunneille.

Torstaina herätys puoli ysiltä oli vähän utuinen. Ysin kieppeillä sullottiin koko ryhmä kahteen autoon, joihin kuskeiksi uhrautuivat Sutku ja Jartsa. Ajettiin suoraan Naappolin satamaan, missä pääsimme juuri parahiksi Caprille lähtevään lauttaan. Caprilla oli muitakin. Paikka oli kaunis, joten turistien ryntäyksen kyllä ymmärtää ihan hyvin. Mutta jonottaminen ja ryysiminen siinä kuumuudessa on kieltämättä vähän ahdistavaa. Syötiin koko porukalla kivalla terassilla paksupohjaiset pizzat ja sen jälkeen jengi jakaantui eri juttuja hakeviin ryhmiin. Gruppo Terrazzo kävi taksilla Anacaprilla eli saaren yläosassa tsekkaamassa komeat näkymät ja koettiin alhaalla yhdellä terassilla hautajaisetkin. Omia pussikaljoja jäähdytettiin talon viinicoolerissa. Kauniilla alaterassilla rannan tuntumassa odoteltiin sitten jo koko jengillä laivaa, josta saatiinkin hyvät paikat paluumatkalle. Laivamatka meni joutuisasti ja ajo Napolista ulos aavistuksen harhaillen. Formiaan tultiin melko myöhään ja iltasafkaksi haettiinkin vaan pizzaa mukaan keskustasta.

Perjantaina oli taas enimmäkseen köllipäivä. Altaalla makoilua ja vesileikkejä. Välillä oli köllöteltävä varjossakin, sillä liika aurinko alkoi jo vähän tuntua. Jartsa toimi taas keittiömestarina ja loihti meille erinomaisen bolognesen lounaaksi. Illalla kävimme syömässä Formiassa hyvin pienessä perheravintolassa terassisafkat, eikä taaskaan saatu kovin kummoista ravintolakokemusta. Formian seutu ei todellakaan viikon perusteella vaikuttanut mitenkään kulinaristiselta huippuelämykseltä, koska Cookia lukuun ottamatta parhaat safkat saatiin omalla kämpällä omien mestarikokkien loihtimina.

Lauantaina tulikin heräiltyä taas vähän aikaisemmin. Aamupäivästä hiljaksiin kamojen pakkailua ja kämpän luovutus yhdeltätoista. Lupaavat juniorit Juho ja Jonna olivat lähteneet jo aamuyöstä junalla Roomaan koneelle. Muiden oli tarkoitus lähteä mahdollisimman myöhään autoilla lentokentälle, mutta isäntäväki tuli jo kymmenen jälkeen pihalle huuhtomaan kaljapullojamme kierrätystä varten. Yhdeltätoista siivousporukan paine alkoi jo olla sitä luokkaa, että mökiltä oli päästävä pois. Vähän yhdentoista jälkeen moporyhmä starttasi rannikkoreittiä kohti Roomaa ja La Speziaa. Ja vähän meidän jälkeen autot starttasivat myös. Huvilasta jäi vähän kaksijakoiset fiilkset. Mökki ja uima-allas olivat kyllä hienot. Sijainnissa oli vähän toivomisen varaa, sillä liikkumiseen tarvitsi käytännössä aina autoa tai taksia. Isäntäväen kierrätysfanaattisuus ja nillitys kaikesta mahdollisesta vähän latisti huvilan kokonaisvaikutelmaa. Emme kuulemma kierrättäneet riittävän hyvin, mutta näin ison porukan viikon kaljat eivät vaan mahdu yhteen pieneen keittiöroskiksen kokoiseen astiaan. Sähköä käytimme liikaa ja meitä myös syytettiin esimerkiksi jo aikaisemmin rikki olleen vessanpöntön muovirinkulan rikkomisesta. Aika pikkusieluista. Puhumattakaan nurmikon kuluttamisesta, pihanurmella ei olisi saanut astella. Pitäköön tunkkinsa, hieno mesta ja kiva viikko, mutta uudestaan ei varmaan kukaan ole Formiaan ja Casa Ireneen menossa.

Suorin reitti – paluumatka

Paluumatkalla oli pari ajopäivää vähemmän kuin mennessä. Alkuperäisenä ajatuksena oli siis tulla mahdollisimman suoraviivaisesti ja poimia mahdollisuuksien mukaan vielä makeita juttuja matkan varrelta. Ensimmäiseksi tavoitteeksi suunnittelimme La Spezian tuntumassa olevaa Cinque Terrea eli viiden kauniin rantakallioilla olevan kylän kokonaisuutta. Lisäksi Karrin kanssa oli puhuttu, että jossain kohti ottaisin muutaman päivän omaa seikkailua, jotta saan ajamiseen oman vapauden tunteeni ja hekin pääsevät viettämään toviksi aikaa kaksistaan. Ja koen yksin ajamisen ihan ajamisen kannalta turvallisemmaksikin, koska silloin menee täysin omilla ehdoillaan. Kuten jäljempänä huomaa, reittisuunnitelmat elivät aika lailla varsinkin minun osalta. Joka tapauksessa tuntui hyvältä olla paluumatkalla, sillä jokainen ajettu kilometri vei kotia kohti. Tai ainakin melkein jokainen.

                                                                

30.7.2016, Formia – Civitella Paganico, Toscana, 392,9 km

Yhdentoista maissa meidät siis häädettiin Formian kämpältä ja siinä kohti oli lähdettävä baanalle. Ajeltiin alas Formian kylälle ja edelleen Gaetaan tankille. Tankkaus menikin aika viime hetkille, sillä kilsoja mittarissa oli 350 ja 19 litran tankkiin mahtui tankatessa 17,85 litraa gasoa. Tuolla reilun litran marginaalilla olisi suhaillut vielä noin 20 kilsaa. Heti Gaetan jälkeen oli upeita maisemia ja useita rantoja, mutta melko pian baana muuttui tylsäksi ja suoraksi maaseututieksi. Liikenne oli onneksi aika hiljaista, sillä olo oli aavistuksen säikky. Noin tunnin suhaamisen jälkeen pidettiin vesitauko ennen Latinan kaupunkia.

Olimme ajamassa tietä SS7 Roomaa kohti ja päätettiin palata meren äärelle. Latinasta ajoimme kohti Nettunoa ja Anziota. Alkuun tultiinkin tosi kivasti pikkuteitä, mutta Nettunossa homma meni taas pyörimiseksi huonojen tai jopa olemattomien opasteiden takia. Niinpä pidettiinkin ennen Anziota lounastauko kellon lähennellessä jo kahta. Mäkkärissä! Anzio – Ostia väli oli todella hidasta rantaväylää. Tuntui, että koko Rooma vietti rantapäiväänsä juuri sillä kohti rantaviivaa ja trafiikkia oli sen mukaisesti. Reitillä oli paljon nähtävää, mutta siellä sai olla kokoajan hyvin tarkkana ja eteneminen oli erittäin hidasta. Ostiassa pidimme tauon, kun haimme kaupasta kylmää vettä ja seuraavaksi jatkaisimme motarille.

Motari lähti Fiumicinon lentokentältä ja kääntyi nopeasti kohti Civitavecchiaa. Matkalla oli kolme 2,30 euron tietullia, joissa hyvä meno aina hetkeksi pysähtyi. Noin 70 kilsan motariajon jälkeen oli pysähdyttävä taas tankille. Motarin päätyttyä tultiin loput 130 kilsaa yhdellä kauppapysähdyksellä ihan kivaa Toscanan valtatietä Via Aureliaa, joka oli pääasiassa nelikaistaista väylää. Liikenne oli mukavan rauhallista, kun koko porukalla taisi kuitenkin olla aika nuutunut ajopäivä. Puoli seiskan maissa lopulta saavuttiin Civitella Paganicoon, mistä oli varattu hotelli Albergo La Pace huokeaan 64 euron hintaan kolmelta. Hotelli oli sopivasti pääväylän varressa eli sellainen perinteinen motellityyppinen ratkaisu. Suihkun jälkeen saimme kylästä varsin hyvät pizzat, jonka päälle kävelimme pienen kylän ympäri muutamassa minuutissa. Kun pään kallisti illalla tyynyyn, ei unta tarvinnut kauaa odotella.

                                                                

31.7.2016, Civitella Paganico, Toscana – Cortina D’Ampezzo, 533,8 km

 

Heräiltiin vasta puoli kymmenen maissa eli koko jengi nukkui varsin pitkät unet. Hotellilta saatiin kevyt aamupala, jonka jälkeen lähdettiin vielä kimpassa ajelemaan. Suunnitelma vähän muuttui alkuperäisestä La Speziasta, koska mä suunnittelin ottavani suunnaksi itäisemmät Alpit eli seuraavaksi Cortinan suunnan ja Karrikin päätyi lähtemään Gardan suunnalle suoraan pohjoiseen menevää reittiä. Otimme siis ekaksi päämääräksi Sienan, joka oli noin 50 kilsaa majapaikastamme pohjoiseen. Sienan pitäisi olla yksi Italian upeimpia nähtävyyksiä, joten se olisi luontevaa poimia nyt matkalla pois.

Ajeltiin se noin 50 kilsaa kaunista nelikaistaista väylää hyvin sujuvasti keskiaikaiseen Sienaan. Tie meni kumpuilevan Toscanan maaseudun läpi, jossa korkeuseroja tuntuu riittävän. Sienan keskustassa oli pieniä vaikeuksia ennen kuin saatiin mopot parkkiin. Kävelimme keskipäivän paahtavassa helteessä upeaa keskustaa läpi ajokamoissa ja tsekkasimme pakolliset nähtävyydet katedraalin ja Piazza del Campon ja otimme tietysti rutosti kuvia. On se hieno paikka, voin suositella.

Parkista lähtiessä ryhmä sitten jakaantui. Korsolaiset suuntasivat Gardalle ja mä ajelin itsekseni hienoa pääväylää Firenzeen ja suoraan autostradalle kohti Bolognaa. Ekaa legiä tulin tasan satkun tunnissa tankille. Päivän ensisijainen tavoite oli Padova, mutta jos matka etenisi, niin voisin yrittää suhata Cortinaan asti. Seuraava pätkä vähän kiukulla Bolognan ja Ferraran ohi. Ekaksi kapeampaa ja mutkaisempaa motaria, jossa oli aikalailla ruuhkaakin. Bolognan jälkeen aika suoraa ja tasaista baanaa, joka alkoi kieltämättä puuduttaakin. Kolmen maissa huoltsikalla pieni tauko ja haukkasin paninin evääksi. Matka oli edennyt nyt niin hyvin, että päätin varata majoituksen Cortinasta. Näin ollen päivästä tulisi reilusti yli 5-satainen. Eli eteenpäin.

Seuraavan legin aluksi juuri ennen Padovaa vastaan tuli vesiseinä, jota olin tarkkaillut kymmenen minuutin ajan. Tiesin vettä tulevan kohta, mutta se tapa jolla sade alkoi, oli häkellyttävä. Ensin oli aivan kuivaa ja yhtäkkiä pystyi erottamaan yksittäiset vastaantulevat valtavat pisarat, kun ne olivat iskeytymässä visiiriin. Ajoin saman tien sivuun ja puin minuutissa motarin stop-alueella sadekamat päälle. Ja sitten kamat päällä eteenpäin huikean hyväkuntoista motaria tien varressa ollen useampiakin motoristiporukoita sadepukujen pukemishommissa. Tie oli jatkuvasti kuusikaistaista ja runsaasta liikenteestä ja sateesta huolimatta se veti erinomaisesti.

Kaikki puutumiset menivät saman tien ohi, kun Venetsian jälkeen Alpit tai tarkemmin Dolomiitit ilmestyivät näkyviin. Ajelin hyvällä boogiella legiä yhteensä 140 kilsaa tankille ja ostin samalla hotellikaljat mukaan. Päivä oli edennyt tosi hyvin, mutta toki melkein koko matkan olin tullut motaria ja nähnyt vähemmän. Tankin jälkeen Google Mapsin mukaan hotellille oli 67 kilsaa, mutta nopeasti selvisi sen olleen linnuntietä lukema. Ekat Cortinan kyltit nimittäin tulivat pian näkyviin ja matkaa oli reilu 90 kilsaa. Motaria jatkui Bellunoon asti, missä tietullia Firenzestä asti kertyi maksettavaksi 27 euroa.

Motarin päätyttyä loppumatka olikin hitaampaa jyystämistä. Enimmäkseen ajelin letkan mukana ollen onnellinen, etten ollut vastaantulevassa letkassa. Vuorilta oli sunnuntain kunniaksi tulossa kymmenien kilsojen jono alas rannan suuntaan ja pitkästä aikaa näkyi taas todella paljon motoristeja. Eipä niitä juuri tuonne etelämmäs ollut eksynyt, vaan Alpit on se juttu mopoille. Sade alkoi onneksi myös vähän laantua. Se oli ollut vaan yksittäinen, erittäin voimakas ukkosmyrsky.

Ennen Cortinaa isoimmat ruuhkat hellittivät ja vikan kympin pääsi ajelemaan jo vähän rivakammin. Google Mapsin avulla löysin hotellin hyvin ja hotellin pihalla oli heti vastassa erittäin ystävällinen respan herrasmies, joka pahoitteli tupakointiaan. Hotelli Coronasta sai 55 eurolla ihan kivan yhden hengen huoneen aamupalalla. Illalla käppäilin kylää ympäri ja söin ihan kelvollisen pastasetin. Viinikarahvi maksoi seitsemän euroa ja se oli erinomaista. Karri viestitteli illan aikana heidän saapuneen Gardalle, jossa viettäisivät kaksi yötä ja köllisivät päivän biitsillä. Itse menin ajoissa hotellille ja pitkän päivän jäljiltä unikin tuli nopeasti. Olikin syytä kerätä energiaa, koska olin suunnitellut huomiseksi upean Alppi-päivän.

1.8.2016, Cortina D’Ampezzo – Grossglockner – Innsbruck, 359,2 km

Hotellin aamupala oli loistava. Saksalaistyyppisen monipuolinen, mutta italialaisilla cappuccino- ja salamiherkuilla höystettynä. Lisäksi aamiaishuoneesta oli upeat maisemat vuorille. Keli oli valitettavan sateinen juuri kun edessä piti olla huikein Alppi-päivä. Puoli yhdentoista maissa lähdin liikkeelle. Vaihtoehtoisina maaleina olivat Kitzbühel ja Innsbruck. Suorin reitti Innsbruckiin olisi aika tylsä ja toisaalta Kitzbüheliin suoraan ajosta tulisi melko lyhyt ja majoitukset siellä olivat hyvin kalliita. Viiden vuoden takaisen Grossglocknerin ylityksen tarra oli irronnut alkumatkasta takalaukusta, joten päätin suhata ensin Grossglocknerille hakemaan uuden tarran.

Aluksi ajelin tosi iisisti fiilistellen kohti Toblachia Dolomiiteista fotoja napsien. Toblachissa tuli jo vähän ruuhkan tynkää, kun tie yhtyi tärkeään poikittaisväylään. Vähän välillä hiljentynyt sade yltyi myös todella kovaksi. Alkoikin jo vähän arveluttamaan reitin valinta, koska korkea serpentiiniylitys kaatosateessa ei ole enää kivaa. Suhailin kuitenkin liikenteen mukana Lienziin ilman kummempia taukoja. Lienzissa piti vähän katsella Google Mapsia ja sieltä löytyi hyvin oikea baana kohti Hohenalpenstrassea. Vähän ennen Heiligenblutia pysähdyin varuiksi tankille, ettei ylityksen aikana tulisi ongelmia ja gason hinnankin suhteen olin siirtynyt Toblachin jälkeen Itävallan puolelle. Hanskat olivat jo läpimärät, kun en ollut laittanut aamulla kurahanskoja päälle. Keli oli kuitenkin ihan lämmin, joten sikäli ei ollut hätää.

Tankin jälkeen ajoin käytännössä tyhjää tietä Grossglocknerin ala-aseman kassoille, missä 25 euron maksu ja saman tien eteenpäin. Huikea tuuri, sillä samoilla hetkillä sade alkoi tauota. Ajelinkin jo vähän vauhtia otellen panoraamapaikalle Kaiser-Franz-Josefs-Höhelle, josta on näkymä 3.798-metrisen Grossglocknerin huipulle. Huikeita maisemia, vaikka olihan ne jo kerran nähty. Mutta eihän näihin paikkoihin ja näkymiin ihan hevillä kyllästy. Näköalapaikalta ajelin vähän matkaa takaisin alas ja sitten Hochtorille eli ylityksen korkeimpaan kohtaan ottamaan muutamat fotot ja vaihdoin myös kuivat hanskat käteen. Lämpötila oli pudonnut viiden asteen hujakoille, joten märillä rukkasilla alkoi tulla jo vähän vilu.

Alaspäin ajelin sitten maisemista nautiskellen ja välillä vähän vauhdista innostuen kuivuvilla teillä. Grossglocknerin reitti on vähän samantyyppinen molempiin suuntiin ja tie on todella ajettavaa baanaa. Neulansilmätkin ovat laajempia kuin Stelviossa, joten oikeanlaisella pyörällä ilman lastia siellä voisi painaa tosi lujaakin. Nyt oli kelin takia hyvin vähän liikennettä, mistä kyllä tykkäsin. Alastulon jälkeen Zell am Seessa liikenne jumitti, vaikka pyörällä kohtuullisen hyvin pääsikin ohittelemaan. Haukkasin kylässä kevyeksi lounaaksi leberkäsesemmelin ja päätin jatkaa Kitzbühelin sijaa Innsbruckiin. Kello oli vasta kolme, joten olisin ajoissa siellä perillä ja varasinkin saman tien majoituksen Innsbruckista.

Loppupätkällä eli reilulla 150 kilsalla oli monenlaista tietä, mutkatietä, kylien läpi menevää pääväylää ja motaria. Vähitellen alkoi väsykin snadisti painaa, joten ajelin iisisti liikenteen mukana yhdellä jaloittelulla Innsbruckiin. Juuri ennen kaupunkia motarilla tuli taas iso ruuhka, jossa peesasin paikallista motoristia kaistojen välissä. Se huomasi mun seuraavan sitä ja näytti sormillaan olan yli hyväksyvästi ok. Ruuhkaisen kaupungin läpi ajo meni Google Mapsin avulla hyvin ja pääsin sujuvasti halvan Gasthof Innbrücken lähimaastoon. Sain kamat sujuvasti pieneen koppihuoneeseen, joka maksoi 39 euroa aamupalan kera. Tosin vessa ja suihku olivat käytävällä. Kamojen purun jälkeen piti vielä siirtää mopo ja se oli lopulta parkissa varsin vilkkaan rantakadun varressa.

Pitkä päivä pisti väsyttämään, mutta suihkun jälkeen piti tietysti lähteä tutustumaan kaupunkiin. Innsbruckin keskusta on tiivis ja jotenkin ehkä vähän kliininen. Kapeissa korttelikujissa on kuitenkin oma viehätyksensä. Safkaksi tilaamaani wiener schnitzeliin olin hyvin pettynyt, mutta eihän se aina voi onnistua. Joen varressa oli kiva terassi, josta oli hienot näkymät Inn-joelle ja kaupunkia ympäröiville vuorille.

Lyhyt analyysini kokemistani niin sanotuista isoista Alppien ylityksistä voisi olla seuraavan lainen:

– Grossglockner on selvästi ajettavin, tie on leveää ja huippukuntoista, neulansilmät laajimpia, pitkä reitti

– Timmelsjochista eli Passo Rombosta mieleen jäivät erityisesti Italian puolen maisemat, Itävallan puolella oli aika karua, sen ajoi nopeasti läpi eikä ollut ajettavuudeltaan niin sykähdyttävä

– Passo Stelvio on kokonaisuudeltaan ehkä ykkönen, maisemat ovat monipuoliset, mutkia riittää, mutta liikenteen määrä kaikkine fillareineen on miinusta.

Nyt kun Italia ja käytännössä Itävallan liikennekin oli jäänyt taakse, sitä jäi enää jännittämään tulisiko sakkoja perästä esim. Italian lukemattomista automaattikameroista, jotka kuulemma kuvaavat takaapäin. Tai sitten Itävallan maksamattomista motarien tietulleista. Toki kiistäisin kaiken tai vaikenisin, jos jotain jostain kuuluisi. Bensan hinnan erot ovat yllättävän isoja maiden välillä, Saksassa 95:n taso on 1,20 – 1,30/litra, Italiassa noin 1,50 ja Itävallassa 1,10/litra. Eli parin kilsan välein olevilla huoltsikoilla voi helposti olla 40 sentin hintaero litralle, se on mun mielestä aika paljon.

2.8.2016, Innsbruck – München, 146,4 km

Heräilin aamulla kasin maissa aika huonosta sängystä. Ei ollut reissun laadukkain hotelli, mutta hinta ja sijainti olivat kohdillaan. Lisäksi aamupalakin toimi ja perhehotellin henkilökunnan palvelualttius ja kielitaito olivat erinomaisia. Halpishotellista jäi hyvä fiilis, vaikka huone aika koppero olikin. Ennen aamupalaa pakkailin vielä kamoja ja vein niitä valmiiksi mopoon kiinni. Samalla taas ketjujen rasvaus, sillä sateinen keli syö rasvan tosi nopeasti tai sitten mulla oli poikkeuksellisen huonoa ketjurasvaa matkassa. Lähdin matkaan vasta tasan kymmeneltä huoneen luovutuksen takarajan aikaan, koska Müncheniin eli seuraavaan maaliin ei ole paljoakaan matkaa.

Tien numerot 171 ja 177 mielessä ajelin kaupungista ulos ja hissuksiin upeita maisemateitä parikymppiä tankille ja kahville. Kahvia hörppiessä huomasin tien toisella puolella olevan tutkan viritettynä. Ajelin seuraavaksi Saksan rajaa kohti ja sain rauhoiteltua ainakin kymmenen motoristin ajamista pienellä käden alaspäin liikkeellä. Yhden kortin todennäköisesti pelastin, sillä vauhtia oli paljon. Itse ajelin niin hissuksiin kuin kehtasin maisemista nautiskellen. Münchenistä eilen illalla varattuun kämppään pääsisi yhden maissa eikä siellä kannattaisi paljoa sitä ennen olla.

Alpit loppuivat hyvin nopeasti Saksan rajan jälkeen, mutta edelleen riitti korkeuseroja ja hienoja alppityylisiä kyliä. Pidin pienen kuvaus- ja vesitauon Walchenseella, joka oli todella idyllisen näköinen lomakohde toistakymmentä kilsaa rajan jälkeen. Alueella oli leirintäalueita ja muita majoituksia aika lailla, selvästi hyvin suosittua lomailu- ja vaellusseutua. Walchenseen jälkeen tuli kivaa serpentiinitietä ja toinen hieno järvimaisema. Sitten ajelin melko ylhäisessä yksinäisyydessä pikkuteitä Münchenin kylttejä seuraillen. 30 kilsaa ennen kaupunkia oli iso ruuhka motarin liittymän tietyön kohdalla. Siitä pakolliset hiet ajopäivään, sillä autojen väleistä ei mahtunut liikkumaan.

Ruuhkan jälkeen vielä tovi pikkuteitä, kunnes vastaan tuli Saksasta niin tuttu keltapohjainen U-merkki, Umleitung eli kiertotie. Kiertotieltä siirryin ekasta mahdollisuudesta motarille ja ajelin sitä viimeiset 20 kilsaa suoraan Münchenin ytimeen. Keskustassa hetkeksi sivuun, tankkilaukku paikoilleen ja Booking.comin kalenterimerkinnästä linkki Google Mapsiin ja sillä reittiohjaus hotellille. Hotellille oli kolme kilsaa pysähdyksestä ja ajelin ne suoraan hotelli Verdin sisäpihaan. Pihaan ajoa joutui tovin jonottamaan torninosturin siirron aiheuttaman liikennekaaoksen takia. Olin juuri yhdeltä hotellin pihalla ja tuota pikaa mopo oli hotellin parkkihallissa.

Suurkaupungiksi Münchenissä on melko tiivis keskusta-alue. Ja koska hotelli oli varsin ytimessä rautatieaseman läheisyydessä, siitä käveli kymmenessä minuutissa Marienplatzin tuntumaan. Currywurst myöhäiseksi lounaaksi ei vakuuttanut, Berliinistä olen saanut paljon parempaa. Bisseä myytiin, mutta se piti pitää paperipussissa ja juoda pahvimukista tarjoilulupien puutteen takia. Frauenkirche, Theatinerkirche, Residenz ja Gärtnerplatz ovat kaikki aivan vierekkäin. Turistikatujen keskeltä löytyi pääkohde Hofbräuhaus eli 1859 perustettu panimoravintola, jossa oli viehättävä beergarten.

Isarin saarilla ei ollut juuri nähtävää pilvistyvänä päivänä, mutta kaupungin puistojen lisäksi ilmeisesti juuri siellä müncheniläiset hengaavat hyvällä kelillä tuulettumassa. Viktualenmarktilla oli elämää ja isot ulkoterassit. Myös Oktoberfestmuseumista sai hyvää olutta. Hotellille palaillessa huomasin sen olevankin aika vilkkaalla ja erityisen turkkilaisperäisellä alueella. Aseman lähellä kun oltiin. Ihan kiva city noin isossa kuvassa, toki yksin kiertely on pidemmän päälle vähän tylsää.

3.8.2016, München – Würzburg, 310,2 km

Heräilin omaan tahtiin rauhassa ilman herätyksiä ja mitään hälinää. Hyvästä sängystä ja hyvin levänneenä. Söin ensi töikseni eilisen kebabin jämät aamupalaksi, koska hotellissa ei sellaista ylellisyyttä ollut tarjolla. Kympin maissa pakkailin mopon ja lähdin liikkeelle tavoitteena ajaa Ingolstadtin ja Ansbachin kautta Würzburgiin. Lähdössä tosin kesti tovin, koska ekaa kertaa reissulla hotellin maksussa oli epäselvyyttä. Kaveri olisi halunnut käteismaksun, koska heidän korttimaksulaitteessaan oli kuuleman mukaan jotain vikaa. Olin kuitenkin nähnyt jo mobiilipankista katevarauksen menneen Booking.comille ja varausvahvistuksessakin luki niin. Maksoin kymmenen euron maksun parkkihallista, kuten varaustiedoissakin luki. Ja koska kaveri ei siitä ihmeemmin protestoinut, voi tuota käteistarvetta pitää vain ja ainoastaan kusetusyrityksenä.

Parkkihallissa sain vielä odotella pitkän tovin autohissiä, mutta sieltä pääsin sitten kivasti baanalle. Ekassa risteyksessä huomasin eilisen kebabin olleenkin sarajevolaista murkinaa. En suosittele. Löysin hyvin hotellilla kaupungin kartasta tsekkaamani reitin Mittelringille ja sieltä irtauduin Nürnbergin ja lentokentän kylttien suuntaan, ohi Allianz Arenan ja yhtä soittoa letkan mukana 60 kilsaa. Täällä kaikki tuntuvat ajavan motarilla tasaisesti vakionopeudensäätimellä, kun Italiassa polkeminen on ompelukonemaisempaa. Siellä tosin nopeuksiin vaikuttaa myös moottoriteillä olevat peltipoliisit.

Autohofilla ennen Ingolstadtia otin kahvin ja sämpylän ja niiden jälkeen siirryin ajelemaan pikkuteille. Ensin tulin aika tylsää radanvarsibaanaa Ingolstadtin reunamille. Pidin siinä kartta- ja vesitauon ja pyrin jatkamaan kohti Ansbachia. Kävin henkien taistoa Google Mapsia vastaan, koska se pyrki ohjaamaan mut kaikilla asetuksilla pidempää reittiä lähempää Nürnbergiä. Menin kuitenkin oman valinnan mukaan ja pian tulikin vastaan Würzburgin ja Ansbachin kyltit.

Kylttejä seuraillen lopulta melko ison Ingolstadtin läpi ja legiä noin 70 kilsaa ensin vähän tylsää peltotietä, kunnes tulin melko kauniin oloiseen Eichstättin kaupunkiin. Siellä oli jo vähän elämääkin ja kivan näköinen linna kukkulan laella kaupunkia vartioimassa. Sen jälkeen tiekin muuttui eloisammaksi ja yritin oikein tosissani nauttia ajamisesta. Kyllä tää neljä omaa ajopäivää oli huippuvalinta, koska vapauden tunne on tosiaan aivan erilainen ja ajaminen tuntuu turvallisemmalta, kun kaikki valinnat ovat puhtaasti omia. Iltasafkat ja kaupungeilla pyörimiset ovat toki tylsempiä ja sikäli olisikin kiva nyt kokoontua Würzburgiin.

Ansbachissa oli enemmän liikennettä ja ajelin tovin rekkaletkassa pääsemättä ohi. Päätin pyöräyttää reitin Rothenburgin kautta, koska se oli ollut yksi niistä kymmenestä kauniista pienestä saksalaiskaupungista. Kroppa alkoi vähitellen puutuakin ajamiseen, mutta maali häämötti jo. Rothenburgissa nautin kehnon hodarin ja ostin bisseä ja viiniä mukaan hotellille. Sieltä lähdin autobahnille ja päätin suhauttaa loppumatkan nopeasti perille. Matka tulikin sujuvasti, kunnes liikenne stoppasi noin kymmenen kilsaa ennen Würzburgia. Myöhemmin selvisi, että tietyön takiahan se taas jumitti. Wir bauen für Sie eli me rakennamme sinua varten.

Ajoin piennarta pitkin Würzburgin eteläiseen liittymään ja siitä kohti cityä. Ihan kivannäköiseltä seudulta vaikutti ensisilmäyksellä. Google Mapsin ja sen offline-latauksen avulla ajelin joen vartta suoraan hotellille neljän maissa eli ihan täysi ajopäivä tästä lopulta tuli. Vein kamat hotelli Straussista eilen varattuun huoneeseen ja koska hotellin parkit olivat täynnä, jätin mopon kadun varteen. Jospa se olisi jo kelvannut jollekin. Suihkun jälkeen odottelin muita saapuviksi, sillä Karri oli ilmoittanut ETA:n olevan viiden-kuuden maissa. Gardalta Innsbruckiin shoppailemaan mennyt tiimi saapuikin ennen kuutta ja asettautuivat vikaan reissuhotelliin.

Ennen seiskaa lähdimme kylille. Söimme oivalla terassilla, josta oli upea näkymä kaupungin maamerkkilinnalle. Maiseman lisäksi myös murkinat olivat mainiot. Safkan jälkeen etäisesti Kaarlen siltaa muistuttavalle sillalle oli kokoontunut paljon ryhmää ilmeisesti odottamaan illan pimentymistä ja linnan valojen sytytystä. Kaikilla oli viinilasit kädessä, joten mekin otimme sellaiset. Sivistyneesti roseta. Keskustassa oli myös muutama nätti kirkko ja aukio, jotka oli kivasti valaistu. Kokonaisuudessaan oikein viehättävä city ja kulmille osuessa ehdottomasti käymisen arvoinen. Illalla törmäsin vielä pariin Old Storyn tuttuun, jotka olivat dösän ostomatkalla. Otettiin parit weisbierit ja juteltiin matkakuulumisista. Koska niitähän riitti.

                                                                

4.8.2016, Würzburg – Travemünde, 643,2 km

Heräilyä ysin maissa, eikä ollut mopo kelvannut kadun varresta vieläkään kellekään. Piti siis itse ajaa maaliin. Hotellin aamupala oli erinomainen, brekkarille mennessä vietiin vähän kamoja mopoon kiinni. Ennen huoneen luovutusta yhdeltätoista ei taas kannattanut lähteä liikkeelle. Ajettavaa olisi lähes 600 kilsaa, mutta laivaan pääsisi vasta puolilta öin. Kun lopulta lähdettiin liikkeelle, ajettiin ensin Würzburgin Louisiin ostoksille. Louis on edullinen mp-tarvikemyymälä, jolla on mainio verkkokauppakin http://www.louis.de. Saatiin siellä tunti ja fyrkkaa kulumaan. Karri taisi ostaa sadeasun ja mä telineen kännykälle navigointia varten. Molemmille myös hyvät kesähanskat. Kaffet saatiin kaupan päälle.

Kahdeltatoista lähdettiin Louisilta matkaan ja motarille kohti Fuldaa. Lähtiessä Karrin TomTom teki tepposet ja ihmettelin tovin, kun emme kääntyneetkään Fuldan ja Kasselin suuntaan. Ajoimme jonkin matkaa suoraan kohti etelää ja keskipäivän aurinkoa. Ajelin Karrin rinnalle ja käännyttiin seuraavasta liittymästä takaisin ja nyt lähdettiin oikeasti Kasselin suuntaan. Liittymässä kuulemma käänsi navigoinnin suunnan takaisin päin. Hemmetin hemmetti, juuri eilen päihitin Google Mapsin ja tänään se piti tehdä TomTomille. Melko pian Kasselin suunnalla jouduimme pysähtymään tankille.

Nopean tankin jälkeen ajettiin motaria 90 kilsaa Fuldaan. Tietöitä oli paljon ja niiden ajan ajettiin piennarta. Muuten matka tuli ihan sujuvasti. Fuldassa tehtiin pieni kaupunkikierros ihan mielenkiinnosta ja jaloiteltiin vähän. Ajatuksena oli jatkaa siitä tovi pikkuteitä, mutta oikeaa väylää ei sujuvasti löytynyt ja jatkoimme taas motaria. Legi oli aika tarkkaan sata kilsaa ja alussa tuli sadekuuro, joka onneksi loppui hyvin lyhyeen. Tie oli varsin voimakkaiden korkeuserojen motaria, jossa meni jopa korvat lukkoon. Kasselin tasalla pysähdyimme Rasthofille tauolle, tankattiin taas mopot ja haukattiin huikeat bratwurstit lounaaksi.

Jatkoimme edelleen pikatietä kohti Hannoveria. Satkun pätkä todella puuduttavasti ja sen jälkeen jaloittelubreikki. Matkavauhti oli taas totutusti siellä 130:n tienoilla. Tauolla vaihdettiin suunnitelmaa Hannoverin suunnasta ja jatkuvasta motarista. Otettiin sen sijaan suunnaksi Braunschweig, minne oli motaria noin 60 kilsaa ja sieltä sitten pienempiä teitä ja suorinta reittiä Lübeckiin. Tultiin sujuvasti ohi Braunschweigin motaria ja kehää ja kaupungin jälkeen oli pari vähän ruuhkaisempaa kylää. Ohiteltiin aika reippaasti jonoja sekä junaradan valoissa että liikenteessä. Ajeltiin siinä yhtä soittoa sellainen 140 kilsan pätkä, kun ruuhkien jälkeinen väylä oli kivaa, melko suoraa pelto- ja metsätietä kohti Lünebergiä. Tien varrella oli runsaasti asuntovaunuja ja pakuja eli pensastyöläisillä oli täällä omat toimistot. Ennen Uelzenia pysähdyttiin taas tankille, matkaa maaliin oli jäljellä 160 ja kello oli jo vähän yli puoli seiskan.

Seuraavalla legillä painettiin puolitoista tuntia ihan kivoja maalaisteitä. Välillä kylien läpi ja välillä aika haipakkaa ohitellen. Väsykin alkoi pitkällä legillä vähän painaa ja kasilta oli tauko paikallaan ihan jo janonkin takia. Veden lisäksi vähän venyttelyjä tauolla. Lübeckiin oli enää 44 kilsaa jäljellä. Loppumatka tuli hiljalleen meistä vasemmalle eli länteen laskevaa aurinkoa ihastellen ja samalla koko reissua fiilistellen. Lübeckissä pyörimme hetken safkapaikkaa etsien, kunnes päädyimme rantakadulle syömään vähän vaisut iltapalat. Safkan jälkeen olikin jo aivan pimeä. Saimme juuri ennen kymmentä huoltsikalta saunakaljat matkaan ja sitten ajoime vikat 15 kilsaa Travemündeen hyvin rauhallisesti pimeässä.

Laivaan tsekkaus meni sujuvasti ja ilouutisena laivaan pääsisi jo yhdeltätoista. Meillä oli siis 40 minsaa aikaa käydä terminaalin kaupassa hakemassa vähän tuomisia kotiin. Lonkero- ja bisselaatikot sekä pahviviinit olivat kympin hujakoilla eli ihan kohtuuhintaisia. Tasan yhdeltätoista päästiin sitten mopoilla laivaan ja sidonta meni rutiinilla, mutta tietysti sopivasti hikoillen. Hytteihin pääsyä odoteltiin tunnin verran laivan baarissa. Päivän saldona oli 650 kilsaa, joten olo oli senkin puolesta vähän sippi. Sauna ja pari kaljaa oli ansaittu.

5.8.2016, M/S Finnmaid

Sauna ja pari kaljaa meni niin rattoisasti, että Karrin kanssa heräiltiin puoli neljän maissa iltapäivällä. Siis puoli viiden maissa Suomen eli laivan aikaa. Saunottiin eilen käytännössä kaksistaan, koska jostain syystä muut reissaajat eivät ilmaiseen saunaan vaivautuneet. Poreamme teki hyvää kuluneelle kropalle. Saunan jälkeen turistiin yö baarissa parin tamperelaisen HD-kaverin ja keminmaalaisen pariskunnan kanssa.  Baarin sulkeuduttua oltiin jakettu omien juomien kanssa samassa baarissa. Mukavaa sakkia olivat kaikki ja nauru raikasi. Ilmeisesti seiskan tienoilla oli kömmitty nukkumaan.

Meni pläänin mukaan, koska reissun tylsimmästä päivästä puolet oli tapettu nukkumalla pitkään. Loppupäivä meni mukavan nopeasti, pari tuntia kirjan lukemista, illallisbuffa ja sen päälle parit kaljat. Päivä lyheni eilisen venymisen takia tehokkaasti ja myöhään nukkumisesta huolimatta uni tuli illalla ihan hyvin.

                                                                

6.8.2016, Vuosaari – Vantaa, 16,5 km                         

Laivan herätys helähti kello 8.15 eli kolme varttia ennen rantautumista. Siinä sitten hissuksiin kamat kokoon ja hetkeksi kannelle ihastelemaan Suomen rantamaisemia. Laivalta päästiin hyvin ulos ja lyhyt siirtymä kotiin oli kiva ajella. Himassa Hiekkaharjussa olin puoli kymmenen jälkeen aamulla ja se tuntui hyvältä. Aamupalakin oli valmiina odottelemassa väsynyttä matkaajaa.

Loppusanat

Melko reissu, koska ajallisesti ja kilsojen mukaan tämä oli toiseksi pisin moporeissu Euroopassa. Vain 2002 eka Barcelonan sikareissu menee yli, mutta Karrin kanssa ollaankin todettu, että siitä kokonaisuudesta ei tulla koskaan menemäänkään yli. Nykyään se vaatisi myös kaiken matkaa helpottavan tekniikan unohtamista, mutta vähän mukavuudenhaluisina jannuina sitä ei varmaan viitsisi tehdä. Reilu kolme viikkoa tuntui tosi pitkältä nykyisessä elämäntilanteessa, mutta jälkeenpäin on kiitollinen fiilis, että tämä tuli nyt tehtyä. Tosi paljon upeita juttuja tuli nähtyä ja nyt voi rehellisin mielin todeta Saksan ja Italian välisen Keski-Euroopan olevan omalta osalta melko hyvin koluttu. Ja vähäksi aikaa reissun kilsat varmaan veivät isoimman kuumeen päästä mopon päälle istumaan. Vaikka yllättävän vähillä puutumisilla ja kypsymisillä sitä pääsikin. Kaiken kaikkiaan kaikki ajojutut sujuivat erinomaisesti itsellä ja koko mopotiimillä. Täytyy tietysti kiittää omaa luottoratsua Suzuki Banditia, joka ravaa päivästä toiseen ongelmitta, kunhan itse rasvaa ketjuja ja tankkaa sopivin väliajoin.

Monesti multa on kysytty, että mikä oli reissun hienoin mesta. Mahdotonta sanoa yksittäistä paikkaa, mutta yritän luetella mieleen jääneitä. Saksan historiaa sisältävät kaupungit Nürnberg ja Würzburg ovat hienoja ja Saksassa kaikki toimii, aina. Alppipäivät mopolla ovat itselle tosi sykähdyttäviä jo niiden harvinaisuudenkin takia. Mennessä keli oli parempi, joten Stelvio jäi kyllä positiivisesti mieleen. Como oli maisemiltaan juuri niin upea, kuin siltä osasi odottaakin. Firenzen visiittiä olen suunnitellut monta vuotta, eikä se pettänyt. Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka, mutta kovin pitkää kaupunkilomaa en siellä olisi. Jos kulmilla on useamman päivän, niin siihen pitäisi sisällyttää häikäisevä Siena samalla. Meinasi jäädä Siena käymättä, mutta onneksi poikettiin vaikkakin lyhyesti. Capri ja Pompei, molemmat kokemisen arvoisia. Positiivisin yllätys oli San Marino, jolta en odottanut yhtään mitään. Tuskin olisi tullut sinne päädyttyä ilman tätä reissua, sillä Rimini lomakohteena ei erityisemmin kiinnosta. Hyvä että nyt tuli käytyä.

Mitäpä tässä muuta kuin isot kiitokset kaikille matkaseuralaisille. Erityisesti Karrille ja Sarille ISON moporeissun jakamisesta. Yllättävän jouhevasti ja ilman isompia ristiriitoja sitä pystyttiin matkaamaan, vaikka välillä vähän väsy painoi ja kompromisseja joutuu väkisinkin tekemään. Ja perille lentäneelle ryhmälle myös kättä lippaan. Oli helppoa reissata, kun jengi jaksoi hoitaa kauppa-asiat, Sutku viitsi pitää yhteistä kassaa, kundit kyydittivät tarpeen tullen ja mestarikokit Pikkis ja Jartsa pitivät meidät ruoassa. Tunnelma pysyi enimmäkseen hyvin korkealla, vaikka sivistyneitä aikuisia yritetään välillä ollakin. Relaa porukkaa, johon kenelläkään ei ole ongelmia sopeutua. Viimeisenä vielä kiitokset Empulle, kun kannusti lähtemään reissuun, piti kotia pystyssä ja oli fiiliksissä kaikesta mun kokemasta, vaikka ei itse päässytkään matkaan. Hyvin hänen tyyppistään epäitsekkyyttä, jota arvostan suuresti.

Paljon on varmaan unohtunut ja jotain turhaa olisi voinut jättää kirjoittamatta. Oli miten oli, jätän tämän nyt tähän.

Reissuterveisin,

Matkareportteri Sami

Reitti ja kilometrit

pvm	reitti	km/pv	km/total
14.7.2016	Vantaa – Vuosaari	16,7	16,7
15.7.2016	Travemünde – Gadebusch	61,2	77,9
16.7.2016	Gadebusch – Quedlinburg	311,8	389,7
17.7.2016	Quedlinburg – Nürnberg	393,5	783,2
18.7.2016	Nürnberg – St. Anton	380,0	1 163,2
19.7.2016	St. Anton – Dervio, Lago di Como	286,0	1 449,2
20.7.2016	Dervio, Lago di Como – Rimini	450,4	1 899,6
21.7.2016	Rimini – San Marino – Cattolica – Rimini	87,3	1 986,9
22.7.2016	Rimini – Firenze	183,7	2 170,6
23.7.2016	Firenze – Formia	442,2	2 612,8
27.7.2016	Formia – Napoli – Formia	199,1	2 811,9
30.7.2016	Formia – Civitella Paganico, Toscana	392,9	3 204,8
31.7.2016	Civitella Paganico, Toscana – Cortina D’Ampezzo	533,8	3 738,6
1.8.2016	Cortina D’Ampezzo – Grossglockner – Innsbruck	359,2	4 097,8
2.8.2016	Innsbruck – München	146,4	4 244,2
3.8.2016	München – Würzburg	310,2	4 554,4
4.8.2016	Würzburg – Travemünde	643,2	5 197,6
6.8.2016	Vuosaari – Vantaa	16,5	5 214,1