13.5 – 15.5.2005
Perjantai 13. päivä
Kevätkarkeloiden aloituspäivämäärä ei olisi voinut olla osuvampi. Töpselinenien toiminta oli kuitenkin niin hallittua ja suunniteltua, että mitään vakavampaa ei sattunut menomatkan tahi koko ratkiriemukkaan illan aikana.
Saapuessamme ilojuomia oli ryhmitetty niin paljon terassille, että viimeisenä tulleiden oli luovittava taidokkaasti majoituspaikan uumeniin. Suunnattoman auto – ja moottoripyörämäärän lisäksi, kohteen tunnisti siis myös nestevaraston laajuudesta. Olimme oikeassa mökissä!
Jälkikäteen ajateltuna, oli hyvä ratkaisu aloittaa kevätkokous mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, koska kokousjuomaa alkoi kulua huomattavia määriä ja meno oli loppuvaiheessa kuin Paperiliiton neuvotteluissa. Nuijia oli enemmän kuin lyöjiä ja toisinpäin. Neuvotteluiden kulku sai useita vivahdekkaita käänteitä, kun osa neuvottelijoista marssi ulos, ja loppuosa mietti, miten agenda saadaan vietyä kunnialla läpi. Sopu kuitenkin löytyi, kun Karrin massiivinen olemus, Veikon talousneromainen ote ja Skelen ytimekkäät kommentit, muiden säestyksellä, toivat hyväksyttävän lopputuloksen.
Vuoden 2004 Röhnösiaksi valittiin Skele. Valinta oli perusteltu ja oikeutettu. Urheilullisten ja yhteiskunnallisten suurtekojen lisäksi vuoden suurkärsäkäs joutui männävuoden aikana hitaan, mutta hiipivän tehopakin torppaamaksi ja sai sisäisiä vammoja. Viimeksi mainittua kirjoittaja yritti hyvittää telomalla itsensä sairaalakuntoon Joulunalusottelussa. Skool Skelelle!
Kokouksen jälkeen oli aika taas keskittyä olennaiseen, eli nesteytykseen ja hikoiluun saunassa. Lihaa oli lauteilla enemmän kuin Portin palvaamolla ja marinointi toimi, kun nestemäisiä viljatuotteita kaatui sian kitaan samaan malliin kuin rehua Rakveren lihakombinaatilla.
Ilta joutui kohti keskiyötä ja Lahti kutsui useimpia luokseen. Seurahuoneella oli suht rauhallista ja menon jälkeen ei edes otettu turpaan snagarilla. Kirjoittaja joi mukin maitoa ja synnytti aamusella lähes täysikasvuisen jakomäkeläisen. Uusi päivä oli koittanut.
Lauantai
Aamu urkeni ja olotila koettiin paremmaksi Messilän rantakahvilassa, jossa nautittiin eineitä ja nestettä. Saimme myös kuulla hienoja sutkautuksia Etelä-Afrikan matkalta vierailevalta tähdeltä ja osa sikalaumaa ikuistettiin erään hispaanon matkagalleriaan. Espanjalaiset olivat kuitenkin niin kiireisiä (~lue pelkäsivät), etteivät liittyneet seuraamme pyynnöistä huolimatta.
Päivä jatkui mölkyllä ja hyvällä tuulella. Ensin tosin oli johdatettava puuskuttava sikakaravaani ylös majapaikkaan. Osa laumasta erkani etelän lämpöön ja työtehtäviin, jotkut jäivät lataamaan pattereita mökille ja valmistautuivat iltaa varten.
Sauna kutsui taas illalla katrasta, ja tilaa oli jo huomattavasti enemmän. Iloa riitti ja osa lähti Lahteen alkuillasta. Muitakin lauman jäseniä saapui myöhemmin Suomen Chigagoon, ja kaikki saatiin turvallisesti kotimökille ja siitä nukkumaan.
Ei pitänyt mennä myöhään, mutta lopun kai arvaattekin….
Sunnuntai
Rauhallisesti mökki siivoontui ja tyhjä materiaali kerättiin yhteen. Sade teki tepposet pyörämiehille, mutta kaikki lähtivät urhoollisesti liikkeelle. Seuraava tapaaminen olikin sitten Hollolan Hesessä, missä energiavarastot täytettiin.
Paluu arkeen sujui vaivatta, kukaan ei kuollut, eikä kenenkään tavaroita rikkoontunut (jos ei lueta sitä, että reportteri sekoitti lauantaina viski-ediä nokialaisella ja se nokialainen ei oikein tykännyt siitä……)
Nähdään taas pian, juhlavuoden merkeissä!
Cheers,
Lare