Marmaris 2003

TURKKI, 21.9. – 28.9.2003

Reissun kuvat

Eipä ole juuri aikaisemmin perinteisiä pakettimatkoja tehtyä ja nyt nimenomaan päätettiin poikien kanssa lähteä helpolle reissulle. Tavoitteena oli vain päästä lämpimään ilmastoon syksyn kynnyksellä, lojua vähän biitsillä ja ottaa pari lasillista. Matkakohteena pähkäiltiin aluksi Kreikkaa, mutta vähitellen taivuimme tutkailemaan Turkin matkoja edullisen hintatason ja uuden kokemuksen takia. Reissuun lähtijöitä oli lopulta vain kolme: Härkä, Karri ja mä. Viikkoa ennen suunniteltua lähtöpäivää varasimme Deturin kautta äkkilähdön Marmarikseen. Määrittelemätön majoitus irtosi huokealla 249 euron hinnalla, joten valinta oli helppo, koska juuri muita äkkilähtöjä ei ollut edes tarjolla. Tässä tarinaa meille kaikille uudesta maasta…

Sunnuntai 21.9.2003

Aye, herätys kasin jälkeen ongelmitta. Klassinen alku reissulle, aika huuruinen olo. Edellisillan oli malttanut lopettaa kolmen maissa ja vähän tuli siis nukuttuakin. Pienessä kohmelossa tuli äkkiä heitettyä rojut laukkuun ja 20 yli ysi Keiko ajoi pihaan Karri ja Tommi kyydissään. Jätkät olivat skarppeina, kun olivat ottaneet edellispäivän rauhaksiin. Kentällä oli hiljaista ja check-in meni parissa minuutissa, eikä muissakaan muodollisuuksissa ollut ongelmia. Transit-alueella otettiin aamubisset ja kiinteäksi aamupalaksi ruisleipää… todella rukiinen brekkari siis. Baarissa naureskeltiin, kun viereisessä pöydässä oli keski-ikäisiä turkulaisia ja jumangeka yksi täti oli jo ehtinyt kadottaa lippunsa. Koko show oli loistoviihdettä ja pääsimme hymyssä suin matkaan. Sen porolauman rinnalla siat vaikuttivat todella sivistyneiltä.

Kone lähti ajallaan klo 11 ja lomajano alkoi olemaan kova. Kolea kotimaa jäi taakse ja todellinen lomafiilis alkoi valtaamaan alaa. Koneessa oli mainiot safkat, kanaa ja riisiä. Höysteeksi nautiskelimme bisseä ja punkkua. Viinissä olisi ollut toivomisen varaa, oli jotain turkkilaista mehua. Aperitiivi-GT:tä eivät suostuneet vielä samaan satsiin tarjoilemaan, mutta ehtiihän sitä myöhemminkin. Koneessa oli todellista pakettimatkatunnelmaa. Selän takana istui erittäin jurrinen about nelikymppinen punaniska, joka örvelsi ja huuteli koko matkan. Kaveri osasi Doorsin tuotannosta yhden lauseen ja se kuultiin monta kertaa; Come on baby light my fire. Siinä vaiheessa kun samainen turo kajautti ilmoille perinteisen O-lee, olee, olee, olee –hoilauksen pokka ei enää pitänyt. Tilannetta oli vaikea kestää selvin päin ja Tommi suoriutuikin terävien hausta tyylikkäästi. Koneessa tarjoiltiin ilmaista boozea ja se todella tuli tarpeeseen. Pojat tosin epäilivät mun janoani, kun kaadoin puolikkaan GT-lasin syliin. Hävetti.

Laskeutuminen meni edelleen hienosti ja laukutkin saatiin pienellä Dalamanin kentällä joutuisasti. Opastus kentällä oli järjestetty hienosti, josta täydet pisteet Deturille. Haimme kentältä vähän matkaeväitä ja meidät ohjattiin Ceylan Apartsiin menevään bussiin. Nautiskelimme matkaeväitä ja yritimme pitää yllä sivistynyttä keskustelua oppaamme kanssa. Karri koetti selvitellä mahdollisuuksia pelata tennistä, mutta kenttätilanne vaikutti aika nihkeältä.

Parin tunnin matkan jälkeen tulimme hotellille, joka oli loistava. Ceylan Aparts oli siisti huoneistohotelli hyvällä sijainnilla hotellialueen rannan ja keskustan puoleiselta reunalta. Kuvassa hotelli on numero seiska office-täplän vieressä.

Meidän huoneisto oli suhteellisen iso erillisellä makkarilla, olohuoneella ja keittonurkkauksella. Erityisesti tyylikäs parveke ilahdutti matkaajia. Otettiin siinä sitten vähän drinksuja partsilla, kunnes blandikset loppuivat. Pojat lähtivät ’kauppaan’ ja mä päätin täyttää energiavarastojani pienillä tirsoilla. Mun nukkuessa poitsut menivät kaupan sijasta baariin katsomaan futista.

Muutaman tunnin nukuttuani ja poikien palailtua suunnistettiin kylille etsimään sopivaa safkapaikkaa. Rannan kupeessa painoimme lähes ensimmäiselle kivan näköiselle terassille einehtimään ja saimmekin varsin mainiot safkat. Alkuruoaksi nautimme tomaattikeittoa ja mä otin pääruoaksi turvallisen pippuripihvin. Kritiikkinä sanottakoon, että kastike oli vähän liian pippurista ja peitti kaiken muun maun polttavuudellaan. Lisäksi punkku oli paskaa. Saimme kuitenkin itsemme kylläisiksi. Dallailimme safkan jälkeen vähän aikaa rantakatua paikan menoa tutkailemassa, shoppailemassa aurinkolasit ja käytiinpä sitten parilla terdelläkin. Vikassa baarissa saatiin yhdeltä baarimikolta – jolla muuten yllättäen oli suomalainen tyttöystävä(?) – vinkki venereissusta. Idea kuulosti hyvältä ja yhden maissa hipsimme hotellille goisaamaan, koska herätys olisi aamulla jo kahdeksalta.

Maanantai 22.9.2003

8.15, puhelin ulvoo herätysääntä. Voisihan sitä lomalla nukkuakin, mutta toisaalta venematka houkuttelee. Baarimikon mukaan homma maksaisi 15 €, joka sisältää safkat ja viinat, vene menee johonkin poukamaan ja on täynnä venäläispirkkoja. Ja vitut. Tultiin paikallisbussilla, dolmusilla, satamaan ja löysimme purtilon. 15 egulia oli totta ja siihen tosiaan sisältyi barbeque-safka. Boozet maksoivat kuitenkin erikseen ja lopulta botski tuli lähes täyteen hollantilaiseläkeläisiä.

Maisemat olivat kuitenkin upeita. Välillä pysähdeltiin rauhallisissa poukamissa ja käytiin uimassa kirkkaan sinisessä vedessä. Kalliohyppyäkin kokeiltiin. Makea fiilis hypätä jyrkänteeltä suunnilleen seitsemästä metristä, kun pohja näkyy kirkkaana ja näyttäisi olevan vain pari metriä syvällä.

Karri vähän valitteli alkumatkasta darraa, mutta safkat lopulta auttoivat siihen. Tarjolla oli makaroonia, kanafilettä ja erittäin sipulista salaattia. Muuten risteily oli aika jees, mutta se kesti todella pitkään ja kelluminen alkoi jo tympimään. Puoli kymmenestä puoli seitsemään kuunneltiin hollantilaisten tarinointia ja yritettiin käyttäytyä. Ollin olutpiikki venyi kuitenkin laivalla 45 miljoonaan ählämiin ihan vaan tasoitellessa.

Laiva tuli lopulta puoli seiskan maissa satamaan ja pyörittiin keskustassa hetken aikaa. Haettiin pienestä kebab-paikasta iskenderit mukaan ja käveltiin hotellille. Joka jamppa vähän punoitti pitkästä päivästä auringossa, mutta muuten oltiin jopa vähän hävettävän hyvässä kuosissa. Pojat kyllä näyttivät turisteilta mummo ankka –hatuissaan, mutta mua luultiin jopa paikalliseksi. Asialle on tehtävä jotain ja jatkossa naamioidun turistiksi huolellisemmin.

Iskenderit olivat aika suolesta ja etenkin Tommi haukkui sen aivan pystyyn. Vähän pupellettuaan pojat kävivät kaupassa ja sitten otettiin korttia pelaillessa vähän pohjia. Partsilla oli taas miellyttävä istua ja raki ja vodka maistuivat pitkän päivän jälkeen. Muutamia tunteja siinä istuttuamme sain aika hyvän nosteen päälle. Puolen yön maissa hypättiin dolmusiin ja etsittiin kylässä oleva baarikatu. Karri testasi vielä yhden kebab-mestan ennen baarikatua, ja tällä kertaa murkina oli huomattavasti parempaa. Baarikatu löytyi heti ja iskeydyttiin valtavaan ulkoilmayökerhoon, jossa raki teki edelleen kauppansa. Käytiin vähän jorailemassakin ja fiilis oli mitä hilpein. Kokeiltiin vielä toista baaria, kunnes lähdettiin cäbillä takaisin hotellille. Hotellin allasbaarilla haastettiin vielä ilmeisesti jonkinlaisissa huumehöyryissä olleita baarimikkoja Suomi-Turkki –rantafutismatsiin, mutta neuvottelutulokset olivat aika laimeita. Baarivesselit olivat aika sekavassa tilassa. Omakin tajunnan taso alkoi olemaan aika nollassa ja oli mentävä nukkumaan. Kello oli yö…

Tiistai 23.9.2003

Heräsin yhdeltätoista ja vieläkin aivan rakijurrissa. Eipä muista, koska olisi ollut aamulla yhtä sekaisin. Taidetta… pienet sadetanssit irtosivat heti. Pojat lähtivät hakemaan brekkaria ja mä jäin kämpälle nauttimaan lomasta. Poitsut toivat mulle sämpylän ja lähtivät pelaamaan tennistä saatuaan oppaalta ohjeen kentän sijainnista. Meitsi hipsi kylälle ja kävelin rantakadulla jonkin aikaa. Ostin klassisen rantarolexin ja hyppäsin taxiveneeseen, jonka piti mennä naapurikaupunki Icmeleriin. Veneessä istui jengiä ja yksi myyntimies sanoi veneen lähtevän kohta. Kuskia ei näkynyt ja hermojen mentyä nousin pois purtilosta. Parin bissen ja burgerin jälkeen kävelin takaisin hotellille rakilastin kanssa.

Tennisstarat olivat altaalla köllöttelemässä hiostavan pallon hakkaamisen jälkeen ja nautiskeltiin siinä vähän aikaa lämmöstä. Kokeiltiin pelata muutama erä bilistäkin allasbaarin alkeellisella pöydällä, mutta pelin taso oli pöytääkin kaameampaa. Oli vähän sellainen fiilis, että auringossa oli tullut oltua liikaa ja jäin taas hotellille elpymään, kun pojat lähtivät rouhimaan jotain. Seiskalta kömmin partsille, missä pojat lätkivät korttia. Rakiralli oli taas aluillaan…

Pelailtiin partsilla korttia taas lähemmäksi puoltayötä. Poitsuille maistui vähän paremmin, mutta mulla vähän tökki. Puolen yön maissa siirryttiin läheiseen raflaan syömään mainiot pihvit ja safkan jälkeen päätettiin, ettei tänään jaksa enempää. Vuorossa oli siis vähän rauhallisempi ilta, joka sinänsä oli ihan paikallaan. Otettiin partsilla vielä yhdet jälkiruokadrinksut, kunnes olikin jo aika painua pehkuihin.

Keskiviikko 24.9.2003

Yö oli aikamoista pyörimistä, mutta pätkittäin sai nukuttua kymppiin asti. Biitsipäivä edessä. Vesselitkin heräilivät hiljalleen olkkarissa. Karri oli siirtynyt jo useana aamuna aurinkoa pakoon pois makkarista olkkarin sohvalle pyörimään. Yhdeltätoista lähdettiin pääkadulle ja syötiin toastit/burgerit/omeletit brekkariksi ja dallailtiin sen jälkeen Marmariksen pitkää, mutta kapeaa rantaa pitkin. Tommin happi oli aika heikko, eikä sen takia uskallettu hypätä dolmusiin. Otettiin sitten rannalta taksivene ja siirryttiin kahdeksan kilometrin päähän Icmeleriin. Tutustuttiin siellä hetken aikaa kylään ja ihasteltiin keskusta-alueen viihtyisyyttä. Paljon miellyttävämpi cityalue kuin Marmariksessa, pitkässä juoksussa tosin liian rauhallinen. Otettiin terassilla bisukat ja mentiin rannalle tuoleille lojumaan.

Rannan keski-ikä oli pitkälti yli viidenkymmenen ja sikäli aika masentava. Makoiltiin siellä muutama tunti ja palailtiin terdelle. Käytiin myös vähän shoppailemassa, muun muassa feikkipartavettä. Karri manasi väljää Joopiaan, mutta pitkähihaisen tilalle tullut hihaton paita poltti Karrin hihat totaalisesti. Onneksi myyjä oli kusetuksen havaittuamme kymmenen kilsan päässä, olisi muuten saanut paidan manauksen kera takaisin. Onneksi kellojen osalta Karrin tinkaaminen oli liikaa ja kaupat jäi siltä osin tekemättä.

Tultiin Icmeleristä dolmusilla takaisin Marmarikseen ja supermarketin kautta hotellille. Hotellilla iskettiin tuttuun tyyliin korttia ja siistiydyttiin. Muutama Bloody Mary piristi rantaloikoilun jälkeistä vetämätöntä fiilistä ja kasin jälkeen lähdettiin naapurin brittibaariin syömään ja katsomaan Liverpoolin matsia. Matseja Turkissa oli hieno katsoa, koska lähes joka terassilla oli about 50-tuumaiset telkkarit terävällä kuvalla ja satellittikanavin. Olo oli paljon eilistä parempi ja nyt safkat tosiaan maistuivatkin. Ja ruokakin oli varsin mainiota, viiden ruokalajin illallinen 12 miljoonalla ählämillä. Kyytipojaksi otimme loistavaa punkkua, jossa oli tosin hintakin kohdillaan. Safkan aikana baarimikko viihdytti meitä muutamalla taikatempulla ja BBC:n hilpeillä mainoksilla, joissa Shaggy-imitaattori heittää levotonta läppää. Olisi pitänyt löytää kyseinen parodialevy, koska se sai meidät käkättämään huolella.

Safkan jälkeen vyöryimme ihmettelemään rantakadun meininkiä. Porukkaa oli hyvin liikkeellä, mutta raskas ateria sai siat hieman apaattisiksi. Katseltiin ja ihmeteltiin jokusessa baarissa menoa ja otettiin muutamia drinksuja. Hotellille palailtiin kahden maissa.

Torstai 25.9.2003

Kasiin asti tuli nukuttua tosi mahtavasti, mutta sitten alkoi taas pyöriminen. Liikenteen meteli ja huonetta kuumottava aurinko tekivät kunnon nukkumisesta toiveunta. Aamu meni horrosmaisessa kääntyilyssä. Kymmeneltä oli lopulta pakko nousta ylös ja mennä suihkuun.

Pojat lähtivät pelaamaan tennistä ja mä reippailin kaupungin pohjoisosissa viiden kilsan lenkin. Palkitsin itseni rantaterassilla. Kämpillä olin poikien kanssa suunnilleen samoihin aikoihin ja makailtiin hetki hotellin altaalla. Allasloikoilun jälkeen vuorossa oli taas vähän korttia ja bisseä. Edellisenä päivänä supermarketista haettu viiden litran Efes-kanisteri osoittautui varsin käytännölliseksi parvekejuomaksi, vaikka huoneessa olevat pienet lasit aiheuttivatkin jatkuvaa lasintäyttötyötä.

Tyhjennettiin tynnyri pelaillessa ja päätettiin mennä hotellin ravintolaan eli käytännössä allasbaariin syömään. Safkat oman altaan vieressä ja rouhe oli edelleen todella hyvää. Söin jonkinlaisen kebabhässäkän, jossa oli kaksi todella maukasta lihapötkylää. Samanlaista en ole Suomessa nähnyt, mutta toivottavasti joskus sellaiseen vielä törmää. Puoli seitsemän maissa olimme syöneet ja palasimme huoneelle ottamaan ruokalevot. Heräsin kasilta ja suihkun jälkeen maisteltiin vähän punkkua ja katseltiin partsilta hotellin turkkilaisen illan ohjelmaa.

Kymmenen maissa hypättiin dolmusiin ja mentiin keskustaan. Ekaksi käytiin hankkimassa Rhodoksen reissut huomisaamuksi, 32 €/kärsä. Masentavana seikkana oli lähtö klo 7.45 seuraavana aamuna. Käytiin keskustan terassilla ja baarikadun ulkoilmadiskossa haistelemassa tunnelmaa, kunnes yhden maissa olikin palailtava kämpille nukkumaan aikaisen herätyksen takia. Matkalla otimme vielä katukioskista kebabit ja terassilla bisset. Uni tuli sen jälkeen helposti.

Perjantai 26.9.2003

Shokkiherätys seiskalta. Puhdistautuminen ja siirtyminen parin sadan metrin päähän dösälle, joka vie satamaan. Ehkä laivassa voi ottaa pikku tirsat? Dallailimme odottamaan dösää ja se tuli himpun verran myöhässä. Kuskilta saimme laivaliput kuittiamme vastaan ja köröttelimme horrosmaisessa fiiliksessä satamaan.

Oli hyvä päästä Turkista vähäksi aikaa pois. Alkoi jo niin sanotusti vituttaa peruskeskustelu tyypillisen turkkilaisen kanssa:

Hasan: Hello my friend, where are you from?

Mä: Finland!

Hasan: Terve terve, mitä kuuluu?

Mä: Ihan hyvää kiitos, mitäs itsellesi?

Hasan: …syvää hiljaisuutta, kunnes myyntipuhe jatkui englanniksi…

No, näihin keskusteluihin löytyi kyllä kaikenlaisia variaatioita, varsinkin kun rupesi käyttämään mielikuvitustaan ja vähän vedättämään paikallisia niiden omaan tyyliin.

Passitarkastuksessa huomattiin, että Tallinnan laivoilta tuttu mummojen ryntäyssyndrooma ei ole maakohtainen ja esiinny siis yksistään Suomessa. Eläkeläistädit ryntäilevät ja kiilaavat aivan samaan malliin Kreikan laivallakin, joten kyllä sen homman täytyy olla jossain rakenteellisessa mummo-dna:ssa, joka aktivoituu kuudenkympin tietämillä. Meinasi jossain vaiheessa oma väsynyt käpy palaa, mutta onneksi malttoi vielä kääntää asian huumoriksi.

Laivamatka oli samankaltaista unen sekaista horretta kuin dösämatkakin. Tunnin katamaraanimatkan aikana ei juuri ehtinyt torkkua, mutta maihin noustessa alkoi silti vähitellen heräilemään. Muutama paniikinomainen ryntäilykohtaus sai pientä naureskelua sioissa aikaan ja vähitellen tunnelma alkoi nousta. Maissa löysimme sivussa olleen tyhjän passijonon ja pääsimme lopulta ensimmäisten joukossa maihin, vaikka nousimme laivasta viimeisten matkustajien mukana. Mahtoi tätejä nyppiä. Rhodoksen vanhaan kaupunkiin saavuimme vähää vaille 11.

Kiertelimme kokeneen Rhodoksen matkaajan Tommin opastamana ensin vanhaa kaupunkia, joka siinä kylässä on todella sykähdyttävä. Alue on valtava linnoitus täynnä pieniä kujia, putiikkeja ja kahviloita. Mesta on itse asiassa Unescon maailmanperintökohteita, joita kotomaassamme ovat esimerkiksi Suomenlinna, Vanha Rauma ja Verlan tehdasmuseo. Ihan vaan lukijoita sivistääkseniJ

Vanhassa kaupungissa otimme brekkariksi vaatimattomat toastit ja lasilliset vettä! Kävelimme sitten keskustan läpi rantaan ja lopulta koko rannan läpi Windy Beachin reunalle rantabaariin bisselle. Palailimme rannalta keskustaan ja nälkä alkoi vaivata, koska aamuiset tyyriit toastit olivat lopppujen lopuksi aika hanurista. Keskustan uudella tori-aukiolla tilasimme Tommin ohjeistamana paikalliset gyrosit ja litran stobet. Safka oli ok, mutta vain ok. Ei sinänsä ihme, ettei gyrosista ole tullut kebabin kaltaista maailmanvaltaajaa.

Saimme kuitenkin pienet kupumme täyteen ja kylläisinä kävelimme takaisin vanhaan kaupunkiin. Hetken kierreltyämme istahdimme viehättävään katuravintolaan ottamaan paikalliseen tapaan vatsaa rauhoittavat ouzot, mmm… taitaa ouzo olla lopulta parasta mitä Kreikasta tulee? Vatsan rauhoitustuokion jälkeen oli shoppailun aika. Ostettiin hermolelu meidät kentälle heittäneelle Keikolle (luonteeseen sopiva tuliainen) ja loistavaa ouzoa meille. Matkalla satamaan ostimme vielä kaikille halvat vyöt ja kipitimme takaisin katamaraanille. Hämärien passikuvioiden ja pienen pyörittelyn jälkeen pääsimme laivaan ja matka meni todella joutuisasti.

Turkin päässä oli yllättäen vielä lähtöä pahempi mummoshow, koska Marmariksen terminaali on aika ahdas. Vältimme pahimman jonottelun menemällä tax-free -kauppaan ostamaan lisää halpaa keittoa itselle ja vähän myös matkat meille myyneelle hemmolle. Kaupasta pääsikin näppärästi passijonon keulille. Tullissa meinasi tulla ongelmia runsaan lastin takia, mutta siitä selvittiin puhumalla ja viittoilemalla. ’Osa näistä on mun kavereiden, ne on tuolla ulkona’, Tommi selvitti ja pääsi pälkähästä. Mentiin dösällä keskustaan ja siellä matkatoimistoon heittämään hemmolle viski- ja tequilaleka. Kaveri oli haltioissaan, eikä varmaan uskonut ikinä saavansa tilaamiansa flindoja. Saatiin vesseli onnelliseksi, mutta meille siitä ei juuri ollut hyötyä pientä lähimmäisen ilahduttamista lukuun ottamatta. Kaveri tarjosi meille reissuja alennuksella, mutta eipä tässä ole enää aikaa reissailla…

Tultiin dolmusilla lastin kanssa takaisin kämpille ja pojat yritti ottaa tirsat. Tommi sai nukuttua muutaman tunnin, mutta Karrin kanssa aloitettiin heti ison jurrin haku. Mätettiin samalla vaihteeksi korttia. Tommi liittyi herättyään seuraan ja avattiin toinen Efes-kanisteri. Yhdentoista pintaan siirryttiin Matty’siin, naapurin brittipubiin katsomaan futista ja syömään pastat. Safka oli edelleen turkkilaiseen tyyliin erittäin kelvollista.

Matsin jälkeen lähdimme dolmusilla kohti baarikatua ja kiersimme kolme yökerhoa. Vesselit hyytyi täydellisesti ja vähän muristen hipsin poikien mukana cäbiin ja kämpille kahden jälkeen. Oli ollut kovasti puhetta loppuun asti painamisesta, mutta vitut my friend. Tissuttelin vielä partsilla hetken rakia, kun poitsut meni goisaamaan. Eipä riittänyt oma luontokaan jäädä yksin pyörimään kylille, vaikka virtaa olisi poikkeuksellisesti riittänyt.

Lauantai 27.9.2003

Aamulla ekaksi kasilta ylös, mutta se ei tuntunut hyvältä idealta. Vesihuikan jälkeen painoin pään takaisin tyynyyn, kunnes varttia vaille 11 ikkunasta huonetta kuumottava aurinko pakotti heräämään oikeasti. Pystyin sentään nukkumaan aamupäivästä, kun Karri oli taas siirtynyt Tommin seuraksi olkkariin goisaamaan ja farttailemaan. Huomautin aamuisista pörinöistä aamulla kiukuspäissäni aika suorasti ja Karri oli saattanut ottaa vähän itseensä. Toisaalta olkkarissa oli huomattavasti viileämpi goisailla.

Vika päivä edessä. Loput ählämit on tuhlattava, eli mennään varmaan shoppailemaan, lojutaan altaalla ja juodaan loput kaapissa olevat viinat. Yöllä on edessä paluukyyti ja sen lähtöaikakin olisi päivän mittaan selvitettävä. Suoritettiin aamutoimet ja lähdettiin kohti keskustaa. Kaksi tehokasta sisäänheittäjää poimi meidät toiselta puolelta katua ravinteliin, jossa tarjoiltiin brekkaria. Otettiin varsin mainiot sellaiset, pojilla oli enemmän salaattityyppistä, kun minä taas valitsin itselleni klassisen brittiläisen aamiaisen. Ruoka oli jälleen kerran varsin hyvää. Aamiaisen jälkeen jatkoimme matkaa kohti keskustaa ja ostettiin heti tokasta kaupoista myyntipäällikkö Mustafalta parit paidat.

Good price for you my friend. Ja edelleen toiseen paitakauppaan ja sitten Atatürkin patsaan vieressä olleeseen basaariin.

Basaarista poitsut hommasivat itselleen rantarolexit ja Tommin kanssa otettiin vielä parranajot ja kasvohoidot parturissa rankan shoppailun päälle. Kusettivat hommasta melkoisesti fyffeä (18 €), mutta kokemuksena se oli aika makea. Osasivat paskiaiset käytellä partaveistä aika näppärästi. Sheivauksen jälkeen tulimme terassin kautta dolmuksella takaisin kämpille ja hetkeksi altaalle köllimään. Kello olikin jo neljä.

Lojuttiin altaalla tunti – puolitoista, kunnes yksi ruotsalaispappa yritti uidessa kouria mua ikäänkuin vahingossa. Masennuin välittömästi ja siirryttiin heti kämpille lopettamaan rakit ja lyömään vielä vähän korttia. Suihkun ja pakkauksen jälkeen lähdettiin kasin maissa kohti rantakatua etsimään Suomessa hierojalta saadun vinkin mukaista italialaisravintolaa. Löysimme rannalta mainostetun O’Yesin ja saimmekin siellä fantastiset pizzat ja tällä kertaa punkkukin oli hyvää. Ravintelista on mainittava vielä käsittämättömän tyylikäs saniteettitila. Vuorotellen käytyämme siellä puuteroimassa harkitsimme oman sikamaisen WC-arvostelujärjestelmän kehittämistä vrt. lehtien ravintola-arvostelut. Kriteereinä toimisivat esimerkiksi paikan yleinen ilmapiiri, tuoksu, siisteys, puhdistautumismahdollisuudet ja kenties vielä oman lopputuotteen laatu, joka hämmästyttävää kyllä on osaltaan riippuvainen myös paikasta.

Upean safkan jälkeen kävelimme rantakadulla hetken aikaa ja nähdessämme valtavalta screeniltä formuloiden aika-ajot Indystä, syöksyimme terdelle ja tingimme vikoilla ählämeillä isot bisukat kaikille. Matkalla hotellille jouduimme vielä pyörähtämään tuttuun brittipubiin, koska paikassa oli Happy Hour ja jostain löytyi vielä 9 miljoonaa ählämiä eli about kuusi euroa. Saimme sillä kiitettävät kuusi tuoppia. Mulla oli taas ruokalevon paikka ja pojat kävivät vaihtamassa vähän rahaa ja hakemassa Efestä matkalle.

Sunnuntai 28.9.2003

Yhden maissa yöllä luovutettiin huoneet ja mentiin pihalle dösää venaamaan muiden turistien kanssa. Dösä tuli aika nopeasti ja itse ainakin torkuin koko matkan. Lentokentällä homma meni turkkilaiseksi vittuiluksi. Turvatarkastuksen jälkeen painettiin passintarkastukseen, kun laukkujen jättömestaa ei löytynyt eikä opastuksiakaan ollut. Saatiin leima passiin ja jouduttiin pyörähtämään takaisin odottelemaan tunti, kunnes laukkukuvio alkoi toimia. Saatiin laukut sisään ja siirryttiin tax-free-zonelle. Tommi kävi ostelemassa jotain kallista hajuvesijuttua ja Karrin kanssa imuroitiin pussikaljaa. Kohta ollaan koneessa ja bye bye Turkey… fiilis oli, että maailmassa pitää tapahtua aika paljon, että palaan tänne.

Karri söi burgerin ja mentiin baariin ottamaan isohkot oluset. Ruvettiin olemaan aika maistissa ja toivottiin, että päästään vielä koneeseen. No siinä ei onneksi ollut ongelmia. Koneeseen päästyämme pojat alkoivat heti ottamaan unta kuulaan. Meitsi oli välillä vähän horroksessa, mutta sinnittelin läpi pakolliset safkat ja punkut. Ruoaksi oli mainiota sämpylää ja salaattia, kertakaikkiaan tilanteeseen sopivaa. Vajaan neljän tunnin lento oli täysin ongelmaton, mitä nyt pientä turbulenssia löytyi. Ennakkoasenteista poiketen täydet pisteet Turkish Airlinesille palvelusta, safkoista, ym. ym.

Helsinki-Vantaalla homma toimi, kunnes Tommi napattiin tulliin ja vesseli sai 52 euron sakot ylimääräisestä ouzo-lekasta. Sen ouzon on oltava hyvää, koska hinta nousi aika kovaksi. Karrin kanssa päästiin muodollisuuksista ongelmitta läpi. Arttu tuli hakemaan meidät kentsulta. Hippa oli tapansa mukaan vähän myöhässä, mutta koska kuitenkin tuli, olemme nöyrän kiitollisia. Reissussa oli taas kerran ihan nastaa, mutta kyllä himaan oli loistava päästä. Ensimmäisenä asiana himassa oli kuunnella vähän suomipoppia, että sai päässä soivan turkkilaisen joikauksen tapettua…

Fiiliksiä…

Reissu ajoi asiansa ja etenkin kelien puolesta saatiin, mitä haettiin. Aurinko mollotti kaiken aikaa ja päivälämpötilat olivat kolmenkympin pinnassa. Ennakkoasenteet Turkkia kohtaan olivat aika negatiiviset, joten siinä mielessä kohde oli positiivinen yllätys. Jokin siinä maassa kuitenkin mättää pientä suomalaista matkaajaa. Ehkä se on tietynlainen tyrkytyskulttuuri ja jatkuva paskanjauhanta, joka käy hieman sulkeutuneen ja perirehellisen sian hermolle. Ok, vähän liioittelua. En soisi Turkin liittyvän vielä EU:iin, mutta itse viihdyin paikassa ihan mainiosti, kun oppi ottamaan suurimman osan länkytyksestä sille kuuluvalla painolla. Parasta paikassa on ehdottomasti meri ja ruoka. Viikon reissusta olisi hyvin voinut käyttää useammankin päivän erilaisilla risteilyillä upeaa rannikkoa koluten. Ruoan suhteen emme pettyneet oikeastaan kertaakaan, ainoastaan viinien laadussa oli toivomisen varaa. Hintataso on kohtuullinen ja siinä suhteessa Turkki pesee naapuri-Kreikan mennen tullen.

Kokonaisuudessaan otettiin reissu suht rauhallisesti ja loma oli sikäli aika rentouttava. Ei kai sitä vanhat jaksa enää riekkua nuoruuspäivien malliin. Tai sitten meiltä puuttui reissusta todellinen villitsijä. Nytkin meinasi välillä väsy jo painaa ja sitten tuli oltua väsyneenä huonolla tuulella. Sori pojat, jos tuli kiukuteltua. Anyway, reissu oli rahan arvoinen ja sen avulla jaksaa Suomen pimeän syksyn paremmin…

Sikamaisin terkuin,

matkareportteri Sami