10.-17.11.2024
Vuorossa oli Röhnösikojen juhlava 10. ulkomaan golfmatka. Vuonna 2013 Milanon kupeesta alkanut mahtava perinne on aina saanut matkaan vähintään kahdeksan ja enimmillään 11 sikaa. Tällä kertaa reissuvahvuudeksi muodostuu taas kahdeksan: Arto, Hanski, Karri, Keiko, Peki, Pikkis, Sami ja Sutku.
Neljä äijää on osallistunut joka reissuun eli tämän jälkeen 10 reissun konkareita ovat Karri, Keiko, Pikkis ja Sami. Jartsalta jäi matka ekaa kertaa väliin ja Mikakin on ollut vain kerran aiemmin poissa osallistujaluettelosta. Eri kenttiä näihin reissuihin mahtuu 36, joten kokemusta on karttunut kiitettävästi.
Arto toimi reissun organisaattorina ja siitä iso kiitos maestrolle. Kentiksi valikoitui tällä kertaa operaattorin tuella ja huolellisen valmistelun jälkeen Calanova, Santa Maria sekä La Calan kolme kenttää.
Välipäivien ohjelmana olivat visiitit Rondassa ja Gibraltarilla.

Kaikki matkaajat eivät niin kilpailullisesta golfista piittaa, mutta monelle se antaa kivan lisämausteen rundeille. Tällä kertaa kilpailunjohtaja Sami laati seuraavanlaisen kisakuvion:
11.11.2024 Calanova: yksilöpeli, jonka perusteella jaettiin 12.11 ryhmät ja 15.11 La Cala Americassa pelatun pariscramblen parit. Lähtöjärjestys tasoitusten perusteella.
| Calanova | 11.11.2024 | klo 12.50 |
| Tee Yellow | Matka 5 773 | Par 72 |
| Pelaaja | Lyönnit | Pisteet |
| Karri | 97 | 38 |
| Sami | 104 | 38 |
| Hanski | 114 | 27 |
| Arto | 114 | 26 |
| Sutku | 125 | 24 |
| Pikkis | 131 | 23 |
| Peki | 133 | 16 |
| Keiko | 143 | 15 |
Calanovan pisin drive väylällä 10, Sutku 239 metriä ja lähimmäs lippua väylällä 8, Hanski 4,2 metriä.
12.11.2024 Santa Maria: Marbella Championship 1 . kisapäivä. Pistebogey. Ryhmät 11.11.2024 pisteiden perusteella.
| Santa Maria | 12.11.2024 | klo 12.40 |
| Tee Yellow | Matka 5 766 | Par 72 |
| Pelaaja | Lyönnit | Pisteet |
| Sami | 107 | 37 |
| Sutku | 112 | 35 |
| Karri | 104 | 31 |
| Peki | 120 | 29 |
| Keiko | 124 | 29 |
| Pikkis | 122 | 22 |
| Hanski | 124 | 20 |
| Arto | 127 | 19 |
Santa Marian pisin drive väylällä 8, Sami 229 metriä ja lähimmäs lippua väylällä 12, Sami 12,5 metriä.
13.11.2024 La Cala Asia: Marbella Championship. Aurinkorannikolle tuli Red Alert, sillä vuorokauteen piti sataa puolentoista vuoden sademäärä. Marbella säästyi pahimmalta, mutta Malaga oli tulvakaaoksessa. Liikkumista oli rajoitettu ja koko maakunta käytännössä suljettu. Kentälle ei ollut asiaa ja kierros jäi pelaamatta.
15.11.2024 La Cala America: pariscramble. Parit 11.11.2024 pelien mukaan.
| La Cala America | 15.11.2024 | klo 12.20 |
| Tee Yellow | Matka 5 600 | Par 72 |
| Pari | Lyönnit | |
| Karri & Keiko | 93 | |
| Sami & Peki | 96 | |
| Arto & Sutku | 97 | |
| Hanski & Pikkis | 103 |
La Cala American pisin drive väylällä 1, Karri 198 metriä ja lähimmäs lippua väylällä 8, Hanski 8 metriä.
16.11.2024 La Cala Europa: Marbella Championship Finaalipäivä. Kahden päivän pistebogey.
| La Cala Europa | 16.11.2024 | klo 11.20 |
| Tee Yellow | Matka 5 501 | Par 71 |
| Pelaaja | Lyönnit | Pisteet |
| Sutku | 109 | 34 |
| Keiko | 122 | 30 |
| Karri | 103 | 29 |
| Sami | 116 | 28 |
| Pikkis | 128 | 22 |
| Peki | 124 | 21 |
| Hanski | 116 | 19 |
| Arto | 132 | 16 |
La Cala Europan pisin drive väylällä 8, Sami 195 metriä ja lähimmäs lippua väylällä 10, Keiko 2,2 metriä.
| Marbella Championship 2024 | Tilanne | |
| Pelaaja | Lyönnit | Pisteet |
| Sutku | 221 | 69 |
| Sami | 223 | 65 |
| Karri | 207 | 60 |
| Keiko | 246 | 59 |
| Peki | 244 | 50 |
| Pikkis | 250 | 44 |
| Hanski | 240 | 39 |
| Arto | 259 | 35 |
Kisat saatiin siis pelattua, vaikka aika iso sadealue pyyhkäisi alueen yli. Kentille päästyämme ei kuitenkaan kastuttu kertaakaan ja sortseissa pääsi aina pelaamaan. Hienoa kenttiä, joista erityisesti Calanova jäi itselleni mieleen. Toki myös La Calan kentät ovat upeita ja puitteet hienot. Santa Marian griinien taso jäi muista kentistä, vaikka muuten kelpa baana sekin. Normaalisti mukaan mahtui taas kaikenlaista, mystisiä uusia drinkkejä sekä hyviä ja huonoja aterioita. Erityiskiitos Artolle hienoista järjestelyistä ja retkistä.
Onnea myös voittajille. Erikoiskisat jakautuivat laajalle katraalle. Sutku oli pistebogeyssa lopulta selvä voittaja, vaikka vikoille väylille asti piti kuitenkin taistella. Karrille lyöntipelin selvä voitto.
Kilpailunjohtaja kiittää ja kuittaa.
