Levi 2002

Pääsiäisrieha

Tällä ’matkapäiväkirjalla’ pyrin kuvaamaan mitä kukin matkanneista sioista on reissun aikana tehnyt, että pystymme edes hieman hahmottamaan reissua kokonaisuutena. Viikon aikana ehtii tapahtua monenlaisia asioita ja monet meistä pyörivät eri paikoissa ja tekevät eri asioita. Luonnollisesti tarinat lähtevät aika pitkälti henkilökohtaisista fiiliksistäni, mutta viimeistään mukana olevat fotot antavat täysin objektiivisen kuvan todellisista tapahtumista… ehkä. Kuvien heikko laatu johtuu luonnollisesti kamerasta eikä kuvaajasta. Jos aiot piipittää huonoista fotoista, kerää kolehti ja osta sioille uusi kamera.

Älä missään tapauksessa usko kaikkea mitä luet tai näet! Tästä se alkaa…

Perjantai 22.3.2002

Päivä alkoi mainiosti – mojova krapula ja reissuun oltiin lähdössä vasta tänään. Työpöytä oli putsattu kolmessa tunnissa ja olin valmis painumaan himaan pakkaamaan ja pohjustamaan matkakuntoa. Pieni ongelma oli ääni, jota ei ollut. Flunssa ja alkoholi olivat tehneet tehtävänsä ja kurkusta tuli vain pihinää.

Puoli kymmenen maissa illalla oli aika roudata kamat asemalla, jossa Karri ja Veikko jo odottelivatkin junaa. Karri oli läksiäisten aiheuttamassa hirmuniitissä, mikä oli välillä viihdyttävää, mutta enimmäkseen rasittavaa. Jankkaavaa jurrista sikaa ei jaksa selvinpäin kuunnella kukaan.

Juna lähti Tikkurilasta 21.55 kymmenisen minuuttia aikataulusta myöhässä. Olimme saaneet varatuksi vain yhden vuodepaikan, joten päätimme viedä kamat sinne ja mennä itse istumapaikoille. Istumapaikalla pääsimme itse asiaan – virallinen matkakännäys oli valmis alkamaan.

Ilta meni odotettua rauhallisemmin ravintolavaunussa, missä oli itse asiassa vitun kypsä meno. Pari Blues-fania oli matkalla Tampereelle katsomaan Bluesin ja Tapparan välistä kolmatta puolivärierämatsia ja niiden toilailu aiheutti pientä viihdettä. Jankkaava Karri lähetettiin hyttiin nukkumaan ja Veikon kanssa tissuteltiin hissuksiin suunnilleen kahteen.

Lauantai 23.3.2002

Ihana aamu taas – junanpenkillä miellyttävässä asennossa hyvin nukutun yön jälkeen heräsin, kun samassa vaunussa ollut lauma teinikanoja alkoi kaakattaa kahdeksan maissa aamulla Kemissä. Veikko oli nukkunut vielä huonommin ja pienen pähkäilyn jälkeen päätimme mennä ravintolavaunuun bisselle. Karri könysi krapulaisena hytistä ja oli aiheuttanut farttailullaan pientä pahennusta yrittäen pistää sen vielä Veikon piikkiin. Rassukka luuli Veikon nukkuvan yläbunkassa, mutta eihän siellä ollut kuin laukkuja. Hytissä nukkunut lääkäri varmaan pohti Karrin lähettämistä hoitoon. Juna tuli Kolariin 10.55.

Dösä Kolarista Leville oli melkein tyhjä ja matkakin oli todella tylsä. Karrin darra oli melkoinen ja meinasi aiheuttaa pientä laatoittamista.

Kämppään päästiin vähän yli yksi iltapäivällä. Mesta oli todella mahtava. Ei se mikään luxushuoneisto ollut, mutta sijainti oli täydellinen ja sitähän me olimme tilanneet. Vieressä ollut kirkko antoi hyvän hengellisen vastapainon sikamaiselle riettailulle. Ja olihan siinä kaikki baaritkin ideaalisen kävelymatkan päässä.

Saatuamme kamat kämpille kävimme tutustumassa alakerran Kotipizzaan ja samalla vein sukset huoltoon. Karri ja Veikko lähtivät pizzan jälkeen murtsikoimaan kympin lenkin. Jartsan etukäteen tilaamat ruoat ja juomat toimitettiin kämpälle. Bisseä tosin tuli kolme koppaa liian vähän.

Jartsa, Keiko ja Samu tulivat lentäen kolmen maissa. Mä näin ne Vinkkarin (tyhmä nimi, vanha taisi olla Villi Intiaani) terassilla. Yhden jekun jälkeen suuntasin takaisin kämpille ja yllätyksekseni pojat halusivat jäädä terassille vielä hetkeksi. Karrin ja Veikon kanssa saunottiin ja katsottiin lätkää (HPK-Ilves 4-1). Samu palasi Vinkkarista ekana – totaalisen sekavassa ja megaenergisessä tilassa. Mitähän tästä vielä seuraa?

Jartsa ja Keiko tulivat seiskan maissa Tero (tuttu edelliseltä vuodelta) mukanaan ja kaikki olivat vielä Samua pahemmassa jurrissa. Hetken aikaa juotuamme saimme aikaan viikon ainoaksi jääneen kiistan. Pitääkö kimpassa ostetut bisset juoda tyhjiksi, vai saako huikan otettuaan avata uuden pullon? Ne jämät voi sitten juoda vaikka aamulla. Koko tilanne oli silkkaa komediaa… liikaa humalaa ja liian vähän ajatusta – niin tuttu ja niin vaarallinen kombinaatio. Loppuilta ei näyttänyt tässä vaiheessa hyvältä!

Tilanne rauhoittui hieman ja lopulta todella päihtyneet siat painuivat Hulluun Poroon. Samu lauloi karaokessa perinteiseen tyyliinsä ’Get On’, mutta muuten illan meininki oli aika hanurista. Kaikki pääsivät lopulta kotiin ja Karri ja Veikko tuhosivat onnistuneesti jääkaapista löytyneet Hornetit ( + sohvan).

Sunnuntai 24.3.2002

Vittu noita perheellisiä, ovat perkeleet tottuneet heräämään viikonloppuisinkin epäinhimillisiin aikoihin. Kahdeksalta alkoi kiroilu ja kahvinkeitto alakerrassa. Vei muutamia hetkiä ja kaikki siat olivat olohuoneessa, useimmat juoden aamupalaksi bisseä… ja poppi soi. Veikon ja Karrin mainiosti kokoama levy osoittautui todelliseksi helmeksi.

Kahviplöröjen avulla Jartsa, Keiko, Samu ja mä lähdettiin rinteeseen yhdentoista maissa. Karri ja Veikko lähtivät hiihtämään Kätkän lenkin. Reissu otti Veikolle todella koville. Iso mies oli äärirajoillaan ja krampit sen mukaisia.

Hain sukset huollosta ja lippuja jonotettiin puolisen tuntia. Jonotus kannatti, sillä rinteet olivat upeassa kunnossa ja ne suorastaan vaativat korkkaamista. Keli oli vähän harsopilvinen ja pakkasta oli muutama aste.

Pilvet katosivat iltapäivän mittaan ja Lapin luonto näytti meille kauneimmat kasvonsa. Laskettelun lomassa kävimme Taalon tuvassa ottamassa oluet ja grillaamassa makkarat. Kutosrinteet olivat uskomattomat ja sain pojat laskemaankin niistä muutaman kerran.

Lopulta päädyimme Tuikkuun. Terassilla oli vielä hieman koleata, mutta mieliämme lämmitti äärettömän kaunis ja viehättävä tarjoilija, joka toi meille Stroh-kaakaota.

Niiden voimalla jaksoimme laskea neljään asti, kunnes veimme sukset kämpille. Oli after skin aika Vinkkarissa. Viimevuotiseen verrattuna meininki oli pettymys, mutta muutamat keitot ja pikkujoraukset oli kuitenkin paikallaan.

Tässä vaiheessa vastaamme tulivat viehkeät sisarukset edellisvuodelta – Katri ja Kirsi. Luonnollisesti kutsuimme neidot illan bileisiin. Osanoton varmistaaksemme lupasimme jopa uuden shown jo hieman kuluneen Huugi-Guugin tilalle. Sikojen kunnon arvioiden uuden shown kehittely oli tässä vaiheessa jo myöhäistä, no can do… Jartsa sai kuitenkin tehtyä meille kämpillä poronkäristystä. Vaikka shown rakentelusta ei tullut mitään, ruoka oli mahtavaa.

Bileet kuitenkin järjestettiin. Jouduimme esittämään lopulta vieraillemme Huugi-Guugin vanhasta muistista, koska sitäkään ei ’ehditty’ treenata.

Lopulta lähdimme kammojurrissa Areenalle Tommi Läntistä katsomaan. Keikka oli fantastinen ja jorasimme sikamaisesti. Erittäin lysti ilta.

Maanantai 25.3.2002

Ohimennen kuultua: Rakkauden Suurlähettiläät… sioista ei ole koskaan puhuttu niin kauniisti.

Pojilla oli kammodarra ja aamusta (yhdentoista pintaan) liikkeelle pääsi vain Karri ja mä. Karri lähti sivakoimaan edellisenä päivänä bisse- ja pornolehtiostoksillaan tapaamaansa Maijaa moikkaamaan. Veikko ei millään kyennyt lähtemään, vaikka oli nimenomaisesti kutsuttu mukaan.

Jouduin siis rinteeseen yksin. Periaatteessa masentava ajatus, mutta itse asiassa oli aika nastaa. Laskin todella paljon, mutta käsittämättömästi onnistuin samalla päihtymään. Gongolihississä on niin helppo tukeutua taskumattiin. Laskin enimmäkseen G2:sta ja laskufiilis oli mahtava.

Kolmelta tapasin Katrin ja Ailan Tuikussa ja he olivat onnistuneet varaamaan meille mainion pöydän tiskin ja bändin välittömästä lähimaastosta. Jartsa, Keiko ja Samu iskeytyivät paikalle, kun tamperelainen duo ’Hauli Bros’ aloitti keikan. Tästä alkoi ehdottomasti sikahistorian tiukin after ski. Bändi heitti mainiota settiä ja kaikilla oli hauskaa. Lopulta päädyin itse lavalle – Alatalon Kallen säestäessä – laulamaan Jurin paikalle ’Lauantai-illan’. Säkeistöt menivät vähän sekaisin, mutta yli satapäinen yleisö oli haltioissaan – ainakin omasta mielestäni. Joka tapauksessa olin ylpeä suorituksestani.

Biisistäni innostuneina lähdimme porukalla lavan eteen esittämään Huugi-Guugin kokoonpanolla Jartsa, Samu ja mä. En tiedä miltä se kuulosti isossa baarissa ilman mikkejä ja säestystä esitettynä, mutta aplodit olivat valtaisat. Iltapäivän kruunasi vielä Samun hieman pedofiilimäinen (Samu pelkäsi leimaantumista) ’Nalle Luppakorva’ –esitys. Tatuoidun miehen suusta laulettuna ’…ja lapset mua rakastaa’ kuulostaa kieltämättä vähän pelottavalta!?!

Anyway, Tuikun sijainnista johtuen jouduimme laskemaan yhden pelottavan laskun kämpille syömään kanankoipia ja ranskalaisia. Karri ilmestyi kämpille seiskan maissa. Veikko ei ollut saanut päivän aikana mitään aikaiseksi, vain yhden pienen suorituksen. Ehdimme porukalla vielä hieman saunoa ennen illan megabileitä.

Jartsa oli agentoinut ’Hauli Brosin’ esiintymään meidän kämpälle ja vieraitakin oli kutsuttu aikamoinen liuta. Paikalle saapuivat Tero kavereineen, Maijan porukka sekä Katri & Kirsi. ’Hauli Bros’ avustajineen ilmestyi paikalle puoli ysin maissa ja aloitti soiton hieman syötyään. Meininki oli fantastinen…

Valitettavasti Samukin tarttui kitaraan ja meinasi rikkoa sen…

Suurin osa porukasta lähti Hulluun Poroon ja sieltä Areenalle ’Agentsien’ keikalle. Itse ajauduin Hotelli Levitunturille Paula Koivuniemeä katsomaan. Kiitokset Katrille vip-lipusta. Keikka oli ihan ok. Tuli taas jorattua itsensä kipeäksi ja puhuttua vähän rivouksiakin normaalitavoistani poiketen. Alkoi matka selvästi käymään jo kunnon päälle.

Tiistai 26.3.2002

Kroppa vaati välipäivää. Tai jos ainakin aamupäivän olisi selvinpäin, kun kämpilläkään ei enää ollut viinaa. Aamulla oli niin levoton olo, että ajauduin siivoamaan edellisen illan jäänteet luukusta. Urakka oli aika kova. Porukka heräsi hiljalleen valmiiksi siivottuun kämppään. Jartsalla koitti kotiinlähdön aika iltapäivällä.

Samun kanssa päästiin rinteeseen yhdentoista maissa, mutta jaksettiin vain kolme mäkeä. Vaipat olisi olleet tarpeeseen… vittu mikä olo. Rinteet ja ladut olivat aika nuoskaiset, aurinkoista ja about 5 astetta lämmintä. Kelin raskauden kannaltakin välipäivä oli paikallaan ja sää ihanteellinen kylällä pyörimiseen.

Karri ja Veikko hiihtivät tunturin ympäri edellisen yön reissulta palattuaan.

Iltapäivä oli saunomista, Keiko tosin kävi tasoittelemassa darraansa Vinkkarissa. Samu ja Keikon kanssa pohdittiin, miten saataisiin tyhjät lekat kauppaan. Kahdeksaa koppaa ei jaksanut kantaa kondiksen ollessa mitä oli – eikä muutenkaan. Pitäisi siis löytää auto ja kuski. Illalla ohjelmassa olisi Hockey Night ja sitä varten luonnollisesti tarvittaisiin olutta. Saatiin vähän safkaa tehdyksi. Pakki kesti jo jauhelihakastikkeen ja pastan.

Viideltä alkoi keitto maistui ja parin kotarilasillisen jälkeen oltiin kaikki lähdössä Vinkkariin. Leino ja Ville olivat tulossa koneella ja sovittiin, että Katri poimisi ne samalla, kun hakisi oman frendinsä Maijan kentältä.

Katri ja pojat tulivat kentältä ja kauppa kutsui. Yleisö kummasteli tyhjien lekojen määrää. Otettiin pari koppaa lisää ja siirryttiin takaisin kämpälle lätkää katsomaan (Pelicans-TPS 0-2 ja Kärpät-Jokerit 1-5 J) ja saunomaan. Puhuttiin poikien kanssa naisista ja suunniteltiin perusrunkkaajan käsikirjaa (ilman kuvitusta). Illan vierailijoina oli Maijan porukka ja Keikokin oli tyytyväinen, kun ihana Helena kävi talossa.

Tehtiin lähtöä Hulluun Poroon, missä oli taas suhteellisen kypsää. Omalta osaltani se johtui enimmäkseen kuudennen päivän dilemmasta. Edellisenäkin vuonna kuudes päivä oli kännäykseen lähes mahdoton ja sitä voi kutsua välipäiväksi, koska homma ei onnistu luonnostaan. Niinpä suuntasin kämpille jo yhden maissa. Pojat tulivat sitten hiljalleen Veikkoa lukuun ottamatta perässä.

Keskiviikko 27.3.2002

Aamulla oli taas karhea olo aikaisesta nukkumaan menosta huolimatta. Niistäessä nenästä tuli kaikkea muutakin kuin normaalia flunssaista räkää. Sauna ja muutama tasoittava olut tekivät kuitenkin ihmeitä.

Karri oli organisoinut hiihtoretken, johon Karrin ja Samun lisäksi osallistuivat Katrin ja Kirsin perhe sekä Maijan porukkaa. Retki suuntautui Luvatun Maan päivätansseihin ja matkaa kertyi 17 kilometriä – Samulta kunnioitettava suoritus normaalissa sikamittakaavassa. Veikko piti taas välipäivän. Leino opetteli lautailemaan ja Ville laskettelemaan. Pojat temmelsivät lastenrinteessä muutaman tunnin.

Keikon kanssa laskettiin enemmänkin. Kämpiltä lähdettiin puolen päivän maissa, mutta dösämatka etelärinteille kesti ja mäessä oltiin vasta yhdeltä. Keli oli vaihteleva. Alhaalla oli lämmintä, mutta huipulla tuuli aika rajusti. Välillä oli pilvetöntä ja välillä näytti, että sadetta on tulossa ja rankasti.

Laskettelu tuntui kuitenkin mahtavalta, kun olokin oli edelliseen päivään verrattuna toiselta planeetalta. Tuli otettua viikkoon kuuluvat pakolliset lipat kunnon vauhdista ja rinnettä rullattiin toista sataa metriä. Keikokin jaksoi laskea suhteellisen hyvin, mitä itse pidin vähän yllättävänä. Hyvä Keiko! Vauhtia mäkeen otettiin Taalon tuvalta ja Tuikusta, jossa ’Hauli Brosin’ vesselit rupesivat näyttämään jo todella väsyneiltä.

Rinnepäivä päättyi taas turvallisesti Vinkkariin, missä oli kohtuubileet jo menossa meidän saapuessa. Päivän mittaan pähkäilin, että laskettelu on todennäköisesti maailman eniten jurrissa harrastettu urheilulaji. Bilistä, keilailua ja dartsia en laske urheiluksi, mutta – correct me, if I’m wrong.

Kuuden pintaan siirryttiin kämpille. Kotipizza ja muutama hyllykierros (”Aina yksi sika hyllyllä”) tekivät gutaa ja illalla olisi vielä Naikkareiden keikka Areenalla. Mahtava ilta tulossa…

Pohjien otto oli aika vaisua – tai siis tiukkaa, mutta rauhallista… ei vieraita. Karri ja Samu olivat seuralaisineen eri tahoilla syömässä. Yhdentoista pintaan painettiin Areenalle Keikon, Villen ja Leinon kanssa. Hyvä ajoitus, ei juurikaan jonoa. Otettiin viinaa ja katsottiin Naikkareita tiskiltä, kun lavalle ei mahtunut joraamaan. Pitkästä aikaa tuli otettua runsaammin Cuarenta y Tresiä (43), vanhaa suosikkiani Espanjasta. Nylon Beatin keikka oli loistava ja varsinkin Jonna näytti upealta.

Lavalle mahtui vasta keikan jälkeen. Veikon kanssa yritettiin jorata teknoa, mutta paheksuvat katseet ajoivat ympäristöön kuulumattomat vanhat äijät Hulluun Poroon, missä otettiin vähän lisää 43:sta. No eihän siellä enää ollut porukkaa ja siirryttiin kämpille pitämään vaisuhkoja jatkoja.

Torstai 28.3.2002

Herätys taas kurkkukipuun, alkoi jo kyllästyttämään. Nyt aamu tosin oli venähtänyt jo puoli yhteentoista. Muuten oli ihan mainio olo ja aamupala (leipä, bisse, kupillinen kahvia ja puuroa!?!) teki siitä vielä paremman. Tähän asti reissua puurot oli nautittu pullotetussa muodossa. Poppi soi jo aamusta ja mahtijurri tulossa…

Veikolla oli kotimatka edessä. Etukäteissuunnitelmista poiketen Veikko joutui reissaamaan yksin, kun Karri oli hajoittanut selän ja rakastunut. Karri siirsi lähtöä ja duunia parilla päivällä. Rinteeseen lähti puolen päivän maissa Keiko, Leino ja mä. Samu seurasi myöhemmin laudalla Kirsin koulutuksessa. Ville piti välipäivää ja Karri suunnisti lääkäriin selkäänsä näyttämään.

Rinnepäivä oli ihana. Keli oli fantastinen, vaikkakin ajoittain ehkä jopa liian lämmin (mittarissa maksimissaan + 9 °C). Laskettiin aika hyvin mäkiä ja tehtiin siinä sivussa peruskierros Taalon tupaan ja rakastettaviin kuutosrinteisiin. Katrin porukka liittyi Taalon tuvalla seuraan.

Samu ja Kirsi jatkoivat etelärinteisiin ja me muut useiden laskujen jälkeen Tuikkuun. Tuikussa bändi oli vaihtunut ’Hauli Brosista’ todelliseen humppaan, joka toimi täydellisenä moodkillerinä. Tuikusta oli taas edessä perinteinen matka Vinkkariin, missä odotti taas suhteellisen paljon porukkaa.

Vinkkarista siirryttiin kämpille ja Keikokin kävi hyllyllä… edelleen hyvä Keiko! Illan kuvioksi oli sovittu, että mennään Maijan porukan (Maija, Pomo, Riina ja Sirpa) kämpälle alkudrinksuille ja sitten baarikierrokselle isommalla jengillä. Leino ja Ville menivät Hulluun Poroon syömään ja Keikon kanssa otettiin viikon ensimmäinen(!) cäbi Väli-Rakkaan. Kieltämättä oli aika hyvä noste päällä jo lähtiessä. Samu oli omalla reissullaan syömässä jossain.

Saatiin poikien kanssa hyvää ruokaa ja riittävästi punkkua, kieltämättä helmiä sioille. Tarjolla oli nuudeli-kana-hässäkkä-wokkia herkullisesti maustettuna.

Palkkioksi tarjoilusta esitimme Huugi-Guugin kokoonpanolla Karri, Keiko ja mä. Show ei ollut ihan sataprosenttinen Keikoa säästelläksemme, mutta se tuntui silti uppoavan yleisöön.

Yhdeltätoista otettiin cäbi Arraniin, jossa oli pakko saada yksi legendaarinen Pulkkinen. Melonilikööriä ei siinä läävässä ollut ja valitsin ohuesta valikoimasta banaaniliköörin melonin paikkaajaksi – huono valinta.

Arranista siirryimme aluksi Arranin alakerran klubiin, mutta helvetinmoinen teknojumputus käännytti kansan jo ovelta pois. Seuraava etappi oli Panimo & Pub, mikä oli itse asiassa aika viihtyisä paikka. Siellä soitti joku duo ihan mainiosti, mutta rehellisyyden nimissä on sanottava, että niiltä puuttui ’Hauli Brosin’ karisma. Panimossa heräsi ajatus pulkkamäestä, johon olikin lähdettävä välittömästi. Eturinteessä saa suhteellisen kovan vauhdin pulkalla ja se kuulemma näyttää vaaralliselta. Adrenaliiniryöppy oli kuitenkin sitä luokkaa, että suosittelen. Ja olihan siellä turvana hiihdonopettaja Riina. Kiitos koulutuksesta:)

Perjantai 29.3.2002

Kurkku ei ollut kipeä eikä pää täynnä räkää, hämmästyttävää. Pakki ei ollut aamusta ihan parhaassa iskussa, mutta periaatteessa olo oli varsin mainio – mitä nyt kroppa vähän valitteli reissuvammoja. Keiko, Ville ja Leino vuokrasivat kelkat ja rassukoiden piti olla ajokunnossa jo yhdeltätoista.

Samu, Kirsi, Karri, Maija ja mä päätimme lähteä kaupan kautta Katrin ja Kirsin kämpälle aamupalalle.

Tarjolla oli monipuolisesti ruokaa ja perinteinen taistelu kiinteän ravinnon kanssa oli lähellä. Saatiinhan me Samun kanssa sitten lasilliset punkkuakin, kunnes Samu päästi ilmoille sen luokan leijan, että Karrin kanssa päätimme poistua paikalta. Oma pakki alkoi kuitenkin rauhoittua, which was nice.

Aurinko alkoi mollottaa iltapäivällä ja Keikolta jäänyt hissilippu kummitteli pöydänkulmalla. Oli siis pakko painaa vielä rinteeseen. Kolme laskua suhteellisen jäisissä eturinteissä kuitenkin riitti – liian paljon pässejä rinteissä ja jonoissa. Oikea pääsiäinen oli alkanut ja turistit olivat täyttäneet mäet… hyvä aika poistua.

Lähdin kämpälle nauttimaan rauhasta ja hiljaisuudesta, kun Karrikin oli mennyt hiihtämään kympin lenkin. Samu oli päätynyt Kittilään pelaamaan bilistä ja syömään. Bisseä, saunaa, vähän siivoamista, sopivasti poppia ja omaa rauhaa – ihanaa vaihtelua jatkuvan örvellyksen väliin. Aloitin pakkaamisen heittämällä monot ja pyykit laukkuun.

Pojat tulivat viideltä kelkkailemasta. Villen kelkasta oli vuokraajan tarinan mukaan vääntynyt alatukivarsi ja poikien kelkkareissusta tuli suhteellisen tyyris. Poikien saunoessa ja manatessa kelkkailun kalleutta pyörähdin Vinkkariin, missä meininki oli todella raju. Keittojonot olivat kuitenkin niin pitkät, että ajatus jekusta oli haudattava. Ei siis muuta kuin Kotipizzan kautta kämpälle.

Juotiin sitten kaikki kämpässä jäljellä olevat viinat (Karrin kotarilekaa lukuun ottamatta). Ne loppuivat kymmenen maissa ja suunnistimme vaihteeksi Hulluun Poroon. Siellä saimme aikaan perusketturoinnit Maijan porukan vahvalla tuella… paljon laulua, tanssia ja alkoholia… kolmen maissa tuli kai palattua kämpälle. Nukkumaan menoa hieman häiritsi Keikon sohvalle käyntiin jättämä moottorisaha, jonka ääni kaikui varmasti läpi koko Sirkan kylän. Oli pakko kavuta alakertaan kääntämään Keiko-valas kyljelleen.

Lauantai 30.3.2002

Vika aamu Levillä – ulkona kirkasta, silmissä ei. Sain ne auki kymmeneltä. Poppi soimaan ja pojat ylös. Keiko oli ilmeisesti toisesta sohvalla viettämästään yöstä suivaantuneena alkanut siivota saunaa tiskiaineella. Ylisuoritus – jälleen hatun nosto Keikolle. Kämppä saatiin puhtaaksi puoli kahteentoista mennessä eli jopa puoli tuntia etuajassa. Omasta mielestäni se oli hieman häkellyttävää, mutta se on vain vaatimaton mielipiteeni.

Tässä vaiheessa kamerasta loppui filkka. Paluumatkan loistavat otokset odottavat vielä kamerassa uusia koitoksia, mutta ehkä viimeisetkin ketturoinnit saadaan kuvitettuina tänne vielä joskus.

Samu, Keiko, Leino ja Ville jäivät Kotipizzan terassille ja Karrin kanssa roudasimme kamat Hotelli Levitunturille, josta bussi Kolariin lähtisi. Siirryimme sitten Vinkkariin burgerille ja bisselle. Burgeri ei oikein tippunut ja puolet oli pakattava laukkuun myöhempää einehtimistä varten. Vinkkariin saapuivat lähes kaikki matkatutut ja mikäs siellä oli ollessa upeasta auringonpaisteesta nauttiessa. Keiko oli käsittämättömän terävällä läppätuulella ja kaikilla oli hysteerisen hauskaa.

Pojat menivät Hotelli Levitunturille syömään ja Karrin kanssa kipaistiin kauppaan hakemaan matkaeväitä. Lopulta Karri ja mä hypättiin Kolarin dösään 14.50. Dösä oli masentavan täynnä ja jouduimme istumaan takaoven välikössä – toisaalta sioille oikein sopiva karsina. Poikien kone lähti Kittilästä 16.15 ja veitikat menivät kentälle cäbillä.

Dösämatkan odottelimme innolla pääsyä Kolarin asemaravintolaan Hockey Night –matsia katsomaan. Maikkari teki kuitenkin meille oharit ja ruudusta tuli Salkkareita, paha paha. Jätettiin rojut asemalle ja lähdettiin kävelemään Kolarin ’keskustaan’ bisselle. Kävely sai extremepiirteitäkin, kun yhtä ojaa ylittäessä jalat upposivat lähes munia myöten hankeen. Laulaa luikautettiin matkan aikana muutama biisi itseämme viihdyttääksemme. Matka oli huomattavasti odotettua pidempi ja viiden ja puolen kilometrin dallailun jälkeen olimme melkein Ruotsin puolella. Toisaalta sinnekin olisi voinut piipahtaa keitolle.

Kolarissa kierrettiin kaikki paikalliset baarit. Ensimmäinen eli Nuuskakaira oli kauhea räkälä, jossa oli kieltämättä hieman ahdistunut fiilis. Yhden bissen jälkeen siirryimme kylänraitin yli paikan toiseen kuppilaan, Lapponicaan, joka oli ilmapiiriltään huomattavasti miellyttävämpi.

Muutaman keiton jälkeen puoli seitsemän maissa otimme cäbin takaisin rautatieasemalle ja olimme siellä hyvissä ajoin. Juna oli lähdössä 19.15. Kamat olivat onneksi tallessa ja saimme vielä liput junaankin.

Meillä oli tuuria matkassa ja saimme kolmen hengen hytin, jonka kolmas sänky oli ilmeisesti junan ainoa tyhjäksi jäänyt makuupaikka. Aloitimme matkan tissuttelemalla bisseä ja Karrin jäljellä olleen kotarilekan hytissä.

Aiheutimme hieman pahennustakin, kun meikäläiseltä puolittain lipsahti eittämättä suhteellisen kammottavan hajuinen pössäys. Vaunun toisesta päästä kuului kommenttia, että ’jollain tässä vaunussa taitaa olla hieman ilmavaivoja’. Loistavaa Einstein, mitä voi 10 päivän ketturoinnin jälkeen miehen vatsalta odottaa. Kun hytin ohi vielä käveli vanhempi rouvashenkilö nenäänsä pidellen, päätimme laittaa hytin oven kiinni.

Kotarin loputtua vaihdoimme asemapaikkamme ravintolavaunuun. Hetken istuttuamme tutustuimme häkellyttävän sanavalmiiseen ja miellyttävään tamperelaistarjoilija Jenniin. Herrasmiehinä tarjosimme vapaana olleen vuodepaikan hädässä olleelle neitokaiselle. Raflan jälkeen juoduimme vielä esittämään reissun viimeisen Huugi-Guugin tupakkivaunussa. Yleisö oli varmasti sikahistorian pienin pääluvultaan.

Hytissä vielä heitimme pari biisiä ja otimme muutaman bissen, kunnes oli aika yrittää nukkua hieman ennen saapumista armaaseen Tikkurilaan.

Sunnuntai 31.3.2002

Konnari herätti meidät puolisen tuntia ennen Tiksiä. Olo oli yllättävän hyvä, taisimme olla vielä vähän jurrissa. Muutama tunti unta olisi ehdottomasti tehnyt vielä hyvää. Tiksiin saavuimme aikataulussa 8.06 eli juna oli ottanut yön aikana kellon siirtämisen takia menetetyn tunnin kiinni.

Asemalta oli vielä edessä perinteinen kävely himaan. Karri otti K-junan Hiekkaharjuun. Aamu oli kirkas ja fiilis vähän ristiriitainen. Toisaalta kotiin on aina kiva tulla reissusta, mutta toisaalta loistavan reissun loppuminen aiheutti himpun verran tyhjän tunteen.

Tästä porukasta tekee mielestäni mainion matkaseurueen se, että jokainen meistä on persoonana täydellisen erilainen, mutta jollain sairaalla tavalla täydennämme toisiamme. Enpä esimerkiksi usko, että kiipeäisin täpötäydessä ravintolassa esiintyvän duon päälaulajan paikalle heittämään biisiä mikäli olisin liikkeellä kaltaisteni hissukoiden kanssa. Kokonaisuudessaan viikko oli mahtava ja uskonpa, että että ainakin useimmille kanssamatkaajista jäi sama fiilis. Kiitokset myös Suurlähettiläille, rahat loppui moneen otteeseen ja monta Volvoa myytiin.

Kyllä se loppujen lopuksi taitaa olla niin, että Röhnösiat ovat kuin hyvä viini – paranevat pirut vanhetessaan

Sikamaisin terkuin,

Sami