Hurghada 2005

EGYPTI, 24.11.2005 – 1.12.2005

10-vuotisjuhlareissun järjestelyt saivat jossain vaiheessa jopa koomisia piirteitä. Selvää oli alun perin, että pidemmälle matkalle ei saada isoa ryhmää kokoon, vaikka suunnittelu ja aikataulut lyötiin jo hyvissä ajoin keväällä lukkoon. Alun perin matkaan oli lähdössä kuusi töpselinenää ja matkakohteena oli Thaimaa. Siellä oli tarkoitus viettää 10 päivää kahdessa eri kohteessa. Hiljalleen kävi ilmi, että porukka ei pysty irtautumaan niin pitkäksi aikaa ja peruutuksia alkoi tulla. Kolmen kohteen vaihdon ja lukemattomien soutamisten ja huopaamisten jälkeen matkatoimisto oli vaihtunut Aurinkomatkoista Finnmatkoille ja koneeseen oli astumassa neljä nasua. Lopullinen matkakohde oli siis otsikon mukainen Hurghada Egyptissä. Egyptiin päädyttiin takuuvarman kelin, Punaisen meren ja edullisen hintatason takia. Aurinkomatkojen siirrettyä lentoaikatauluja vaihdoimme toimistoa ja kuukautta ennen tehdyllä varauksella reissun hinta tippui kohtuulliseen 300 euroon per kärsä. Melko halpaa.

Torstai 24.11.2005

Puhelimen herätys pärähti epäinhimillisesti 5.50. Yllättävän skarppi olo, vaikka lomaa oli tullut vietettyä jo jokunen päivä. Puoli seiskalta alkoi olla aamutoimet ja pakkaus valmiina ja kilautin Veikolle tsekatakseni tilanteen. Veikko oli valmiina ja hommasin cäbin. Keli oli masentavan sateinen ja lähellä nollaa, mutta se tulisi osaltamme muuttumaan hetken päästä. Tulimme kentälle vähän ennen seiskaa samaan aikaan todella krapulaisen Karrin kanssa. Eilen päättyneet paripäiväiset pikkujoulut näyttivät painavan puheenjohtajaa melko pahasti. Jone oli jo kentällä pirteänä venaamassa.

Hurghadan lähtöselvityksessä ei ollut enää siihen aikaan jonoa ja laukut saatiin sujuvasti ruumaan. Uudet turvatarkastussysteemit sen sijaan tökkivät ja siihen jonotettiin puolisen tuntia. EU:n uudet määräykset olivat olleet vasta muutaman päivän toiminnassa ja se aiheutti hämmennystä. Kunpa kaikki juntit lukisivat ohjeet jonottaessa, niin homma olisi ihan ongelmatonta. Turvatarkastuksen jälkeen menimme suoraan passintarkastuksesta läpi ja totesimme aikaa olevan nopeille bisseille ja brekkarille. Bisse oli vähän turhankin nopea ja meinasi aiheuttaa kuplimista niin aikaisin aamusta. Onneksi olo helpottui ennen koneeseen menevää dösää. Lentomatka oli todella kypsä, otettiin todella rauhallisesti ihan vain muutamilla juomilla. Se oli Britannia Airwaysin hoitama Finnmatkojen lomalento ja matka Hurghadan kentälle kesti noin 5,5 tuntia. Perille saavuttiin kai aikataulussa kello 13.35.

Kentällä oli aikamoista hässäkkää. Ahdistava mesta. Lämpötila oli muikeat 26 astetta ja patsasteltiin farkuissa ja pitkähihaisissa. Veikko ja Jone saivat ruuhkassa viisumin nopsaan. Karrilla ja mulla meinasi olla ongelmia, kun mä en meinannut löytää alkuperäistä lentolippua – liikaa taskuja. Hässäkkä selvisi lopulta ja passintarkastuksen jälkeen odoteltiin laukkuja. Kun kamat olivat koossa, ostimme tax-free-myymälästä viikon setin mukaan.

Terminaalin ulkopuolella meidät opastettiin tokassa rivissä olevaan nro 90 –dösään ja löysimme sellaisen helposti. Jonkin ajan päästä siihen tuli suomalainen heppu sanomaan koko odottavalle porukalle, että oikean matkatoimiston nro 90 olisi vielä 100 metriä edempänä. Sinne siis. Siirtymä hotellille oli melko lyhyt, mutta juuri sopiva, että ehdittiin juoda bisukat ja saada oppaalta tiivis paketti paikallisiin kuvioihin. Varsin kelvolliset huoneet saimme hotelli Triton Empiren kolmannesta kerroksesta. Karri ja Veikko majoittuivat toiseen, Jone ja mä toiseen.

Matkan rasitukset huuhtoutuivat suihkussa ja sen jälkeen kävimme hotellin pizzeriassa haukkaamassa vaatimattomat lätyt ja paikalliset – varsin mainiot – oluet Stellat. Safkan päälle kävelimme hiukan hotellin lähimaastossa ja päädyimme rannan läheisyydessä sijainneeseen El Hambra Bariin. Tässä vaiheessa meillä oli paikallista valuuttaa vain tax-freestä vaihtorahoina saatujen verran ja hotellilla ollut pankki aukeisi vasta kuudelta. Terassilla bisse maksoi kuusi ählämiä eli vajaan euron, niihin varannot juuri riittivät. Kuunneltiin hampaattoman sisäänheittäjän läpyskää ja nimettiin äijän mukaan mesta haloo-baariksi. Se huuteli kaikkien ohikulkijoiden perään haloo ja yritti saada niitä terassilleen. Ihan kiva baari muuten. Heppu sanoi mua mafiosoksi ja berlusconiksi ja siitäkös muut pojat riemastuivat. Jep jep. Aurinko alkoi laskea viiden jälkeen ja palasimme hotellille.

Hotellilla pelailtiin korttia ja otettiin vähän vodkakolaa. Illalla lähdettiin liikkeelle. Kävelimme ensin downtownin katuja ja päädyimme basaarien jälkeen siistin näköiselle terassille pääkadun ja basaarien risteykseen. Otettiin bologneset ja oluset. Bolognese oli poikkeuksellisen huono ja epäilimme lihan olevan lähtöisin koirasta. Syötyämme päätimme siirtyä viihde-elämältään vilkkaampaan Sakalaan, joka sijaitsi noin neljän kilometrin päässä. Siirryimme kadun varteen ja väärään suuntaan menossa ollut pikkubussi bongasi meidät laimeista vastusteluista huolimatta kyytiin.

Matka oli melko ikimuistoinen ja joissain kohdin se tuntui jopa viimeiseltä. Kyydissä oli aluksi jokunen muu. Kaveri jätti yhden paikallisen pois ja teki sen jälkeen ukemin kohti Sakalaa. Muut turistit jäivät jossain vaiheessa pois ja me hypättiin myös Karrin kanssa ulos. Oltiin kuultu mestasta nimeltä Papas ja vesseli halusi ehdottomasti viedä meidät sinne. Niinpä palasimme Karrin kanssa kyytiin ja sitten alkoi todellinen tykitys. Hirveää kyytiä, kaveri painoi aivan vitusti Hiacen äärirajoilla. Välillä taidettiin mennä parilla renkaalla ja se meinasi kelata useampien jalankulkijoiden yli. Yhdessä vaiheessa ajettiin keskellä aavikkoa eikä rakennuksia näkynyt missään. Koko ajan Papakseen oli kuulemma ’one minute’. Lopulta tultiin taas jonkinlaiseen keskustaan ja siellä olevan Papas Beach Clubin eteen. Hinnasta taisteltiin, kun kaveri yritti vedättää 50 puntaa (n. 7 euroa) per nuppi, mutta Jone hoiti maksun yhdellä viisikymppisellä. Sekin taitaa vaan olla sikäläisessä mittakaavassa liikaa.

Beach Clubille maksettiin 50 puntaa sisään ja sillä saisi kaksi bisseä. Mesta oli valtava rantaklubi nimensä mukaisesti. Valtaosa lattiasta oli hiekkaa ja vain tanssilattia oli rakennettu erikseen. Musa oli jumputusteknoa, joka vähän ahdisti. Otettiin siellä lavan vierellä menoa ihmetellen joitain juomia. Veikko oli liekeissä ja joraili ankarasti. Me muut olimme vähän vaisumpia ja lähinnä vaan katseltiin Veikon vauhtia.

Puoli kahdelta alkoi poikien virta loppua ja lähdimme ulos. Otimme ulkoa ’cäbin’ eli käytännössä jonkun nuoren hepun ajamaan meidät hotellille. Sovittiin ennen lähtöä hinnaksi 40 puntaa. Hotelli oli lopulta suoraa reittiä melko lähellä. Perillä Jone maksoi sovitun 40 puntaa ja sen jälkeen kuski yritti tehdä klassista rahanvaihtotemppua. Jone ei mennyt retkuun, Veikko sen sijaan puuttui tilanteeseen ja lykkäsi kuskille 5-kymppisen. Jone ravisteli hepulta kuitenkin ylimääräiset fyrkat pois ja sitten vähän moitittiin Veikkoa tilanteeseen puuttumisesta. Saimme äänekkään väittelyn juuri sopivasti hotellin käytävälle aikaiseksi. Veikon paasatessa mentiin kahden maissa goisaamaan.

Perjantai 25.11.2005

Jone herätti mut brekkarille ysiltä. Oli jo itse käynyt syömässä. Mentiin syötyämme altaalle lojumaan ja jonkin ajan päästä Karri ja Veikkokin heräilivät. Tunti auringossa riitti ja kävin huoneen varjossa elpymässä. Sillä aikaa Karri ja Veikko söivät omeletit baarissa ja Jone jatkoi altaalla paistumista. Puolen päivän maissa siirryimme samaan hotelliryppääseen kuuluvan Triton Beachin rannalle, joka oli noin sadan metrin päässä omalta hotellilta. Matkalla hommattiin Karrin kanssa paikallisesta matkatoimistosta sunnuntaiksi reissut dösällä Kairoon. Finnmatkojen järjestämänä matka olisi kustantanut 70 euroa, mutta paikallisella systeemillä päästiin 30 egellä.

Biitsillä vaikutti melko täydeltä, joten kävimme ensin terassilla neuvoa-antavilla ja sitten löysimmekin baarin vierestä neljä lepotuolia, joihin asetuimme pelaamaan korttia. Oli mahtavan leppoisa olo ja kelikin mitä täyteläisin, vajaa 30 astetta pilvettömältä taivaalta ja mieto tuulenhenkäys puhalsi mereltä. Veikon alkoi tehdä palmun alla mieli bacardicolaa ja niinpä vesseli hommasi meille sellaiset. Jone haukkasi samasta baarista kebabaterian ja sen pupeltaessa pulahdettiin Karrin kanssa ekaa kertaa Punaiseen mereen polskimaan. Aluksi vesi tuntui viileältä, mutta kun sinne pääsi kokonaan, niin kaikki kylmän tunteet katosivat. Kontrastia kuumaan ilmaan kuitenkin oli jokunen aste. Vesi oli huomattavasti suolaisempaa kuin mihin on tottunut, mutta niiiin kirkasta.

Uituamme etsimme aurinkoisemmat tuolit ja saimmekin sellaiset beachvolleykentän vierestä. Karri pummasi meille pallon ja saimme pelin aikaiseksi, kun mukaan liittyi yksi suomalainen heppu. Veikko seurasi pelejä sivusta. Mätettiin tunti lentistä hyvällä kentällä. Melko raskas laji, hiki virtasi vuolaasti. Peli tuntui sujuvan yllättävän hyvin ja kuulemma näyttikin sellaiselta, eli ei tarvinnut hävetä.

Pelattuamme suuntasimme hikisinä taas eiliseen haloo-baariin ja sieltä yhdet bisset napattuamme kohti hotellia. Matkalla mä ja Karri kävimme ostamassa patterit ja blandista. Veikko ja Jone ’katosivat’ vesimeloni kainalossaan johonkin hajustekauppaan. Karrin kanssa ihmeteltiin poikien mystistä poissaoloa, mutta olivat lopulta vain hieroneet hyvän tovin kauppoja; myyneet vesimelonin ja ostaneet tuliaisia. Lopulta ryhmä oli koossa ja suihkunraikkaana drinkit edessä ennen seiskaa.

Olimme varanneet paikat seiskalta alkavaan egyptiläiseen iltaan ja tulimme sinne juuri sopivaan aikaan. Tilattiin bisset ja punkut ja jonotettiin buffetruokaa. Turistiin välillä samassa pöydässä olleen suomalaisperheen kanssa. Safkan jälkeen oli jotain alkeellista tanssishow’ta, joka toi mieleen lähinnä ala-asteen näytelmäkerhon esitykset. Luvassa oli myös napatanssia ja odotettiin sen alkamista. Jone ja Veikko olisivat halunneet lähteä ennen napatanssia hajustekauppaan vodkalle, mutta päädyttiin kuitenkin katsomaan tanssia jonkin aikaa. Esitystä riittävästi nähtyämme suuntasimme ulos rantahotellin ravintolasta ja lähdimme kohti lähellä olevaa Papasin pubia. Se on samaa ketjua eilisen beach clubin kanssa ja samoilla hollantilaisilla omistajilla on alueella ilmeisesti kuusi baaria.

Matkalla poikkesimme biliskuppilaan, jossa pelasimme muutamat säälittävät bilismatsit, joita ei meinattu saada millään ilveellä loppumaan. Seuraavana vuorossa oli Papasin pubi eli Papas II. Jonea alkoi väsyttää melko pian ja kaveri suuntasi hotellille. Veikolla iski taas liekit muutaman seuraavan lasillisen aikana ja se meinasi painaa eiliseen biitsimestaan. Karri oli jättämässä sen riennon väliin ja hetken pohdinnan jälkeen päätin tehdä samoin. Päästettiin Veikko yksin baanalle ja palattiin Karrin kanssa hotellille. Otettiin partsilla tarinoidessa vielä bisset. Veikko oli rellestänyt ihan miehekkäästi ja melko arvokkaasti. Rahaa paloi ja veitikka oli palaillut hotellille kai lähempänä puolta viittä.

Lauantai 26.11.2005

Jonen kanssa suoriuduttiin brekkarille taas ysiltä. Hotellin brekkari ei ollut mitenkään hekumallinen ja siihen aikaan aamusta ruokahalukaan ei ole parhaimmillaan. On se kuitenkin hyvä yrittää syödä ja saada vähän energiaa päivään. Ja se nyt kuitenkin sisältyi hintaan. Mä otin brekkarin jälkeen vielä pikkutorkut ja Jone painoi taas altaalle. Yhdentoista jälkeen päätettiin Jonen kanssa siirtyä biitsille. Karri ja Veikko menivät syömään taas omeletit baariin ja tulisivat perässä.

Biitsillä löydettiin mestat laiturilta. Hiostava ilma ajoi meidät melko pian pulahtamaan laiturin päästä volteilla veteen ja sen jälkeen maistui päivän eka bissekin. Poitsut tulivat hotellilta ja olivat selvästi ottaneet tasurihuikat. Istuttiin loistavilla laituripaikoilla melko pitkään, about neljään asti. Safkat päätettiin ottaa rannan baarissa, jossa istuttiin Jonen suosikkitarjoilijan tiskille. Ihan kelpo setit: kanaa, rannareita, kebabia, bisset ja ouzot.

Syötyämme lähdimme kohti hotellia, mutta matkalla jäimme ostelemaan skorpionikorua ja papyruksia hotellin kojuista. Hiljalleen päivän mittaan päihtyneiden sikojen tinkaaminen sai jo koomisiakin piirteitä ja kaikessa jankkaamisessa meni tunti. Jone oli heti alkuun tehnyt kaupat korusta, mutta kahden eri kojun myyjät alkoivat jälkikäteen pyytää siitä lisää rahaa, koska väärän kaupan heppu oli ’myynyt’ korun. Jankkaaminen korusta jatkui vartin ja kesken olleet papyruskaupatkin keskeytyivät sen jankkaamisen takia. Siinä oltiin kutsumassa poliisejakin paikalle. Saatiin siinä sitten riita keskenäänkin aikaiseksi, kun mä kypsyin jaaritteluun. Lopulta Jone perui korukaupan ja lähti hotellille. Me muut laitettiin papyrukset pakettiin. Mentiin vielä matkalla hotellille vanhaan tuttuun haloo-baariin, tällä kertaa parille. Se oli lyhyen reissun aikana jo kolmas auringonlasku samalla terassilla.

Haloo-baarista köpöttelimme kohti hotellia. Veikon kanssa mentiin huoneisiin ja Karri parturiin kynittäväksi. Selvitimme hotellilla äskeisen kiistan Jonen kanssa. Pyysin ärähtämistäni anteeksi ja istuttiin porukalla iltaa partsilla rauhallisesti naukkaillen. Puolen yön maissa alkoi iskeä nälän poikasta ja koska me tarvittiin Karrin kanssa evästä yöllä alkavalle Kairon matkalle, päätimme mennä vastapäiseen pizzeriaan. Saatiinkin sieltä kelpo lätyt. Mulle riitti siihen nälkään puolikas ja pakkautin loput matkalle. Karri pisteli kokonaisen poskeensa ja tilasin toisen dösämatkalle.

Saatuamme einehtimisemme loppumaan kyseinen ruokala alkoi sulkea oviaan. Veikko oli ollut jonkin aikaa aivan hyytymisen rajoilla, mutta heräsi riittävästi lähtemään Jonen ja raflassa työskennelleiden heppujen kanssa baariin. Karrin kanssa palattiin kämpille ottamaan punkkua ja odottamaan dösän lähtöä. Pojat eivät viihtyneet baanalla pitkään, vaan tulivat nopeasti kämpille metelöimään. Olivat kuulemma olleet Papas II:n naapuribaarin yläkerrassa, mutta kuvaus ei ollut aivan yksiselitteinen.

Karrin kanssa pakattiin eväät mukaan ja ennen kahta siirryttiin pizzerian vieressä olleelle matkatoimistolle ja venattiin Kairon dösää. Siellä ei näkynyt muita matkaajia, mutta onneksi paikalla oli yksi matkatoimiston heppu varmistamassa meidän kyytiin pääsyä. Odoteltiin vajaa puolisen tuntia myöhässä ollutta dösää ja katseltiin, että ison hotellikompleksin ainoa valo tuli meidän partsilta. Naureskelimme valosta raikuneelle iloiselle älämölölle, joka varsin tunnistettavasti lähti Jonesta ja Veikosta. Lopulta dösä tuli ja meille oli varattu vikat vapaat mestat yläkerran takariviltä. Juopuneet siat olivat päässeet kyytiin ja uni tuli epämukavasta asennosta huolimatta varsin nopeasti.

Sunnuntai 27.11.2005

Heräilimme horroksesta Kairon porteilla. Unessa oli tullut syötyä pizzanpuolikas, tiedostamatta. Mestat oli vähän jumissa huonosta asennosta. Karri oli sentään tajunnut pakata tyynyn mukaan, joka hieman helpotti nukkumista. Itse en ollut yhtä nokkela. Silmiä painoi melko pahasti, kun dösä painoi Kairon aamuruuhkassa egyptiläiselle museolle. Museolla menimme muun ryhmän mukana ulos dösästä ja pökerryksissä olevasta olosta johtuen ei tullut painettua yhtään naamaa tai dösän ulkonäköä mieleen. Menimme valtavassa kaaoksessa turvatarkastuksen läpi ja olimme museon pihalla täysin eksyksissä. Yhtään opasta emme tunnistaneet, mutta aloimme kuitenkin seurailla Ali Baba –huutoja, joka oli mahdollisesti sen meidän matkatoimiston nimi. Joku heppu tuli ja otti meidän kameran, koska sisään ei saanut sen kanssa mennä. Siinä sitä sitten oltiin eksyksissä ilman passeja ja kameraa, vailla tietoa omasta dösästä ja varsin väsyneessä kankkusessa. Ei kuitenkaan stressattu, vaan seurailtiin englanninkielisellä opastuksella tapahtunutta museokierrosta. Bisseä teki mieli, mutta silti museon näyttelyesineet vaikuttivat kiehtovilta. Siellä oli todellista historiaa tuhansien vuosien takaa, Tutankhamoneita sun muita. Perehtykää niihin jossain muualla, turha niistä on enempää tässä kirjoitella.

Kierroksen jälkeen meille jäi siihen vähän luppoaikaa hiostavan kuumalla pihalla ja käväisimme kahvilassa kolalla. Venailimme sen jälkeen pihalla puolisen tuntia dösän lähtöä. Helpotus oli suuri, kun meille annettiin ensin oma kamera ja sen jälkeen ohjattiin vielä omaan dösään. Olimme siis seuranneet oikeaa ryhmää. Seuraavaksi ajettiin Niilin vartta papyrustehtaalle, jossa meille näytettiin, miten niitä papyruksia tehdään. Oltiin jo tehty papyrusostokset, joten ei kierrelty siellä sen pidempään. Odoteltiin sitten pihalla ja dösässä taas jatkoa jokunen tovi. Lopulta dösä kuitenkin jatkoi eteenpäin. Oltiin aika pihalla ohjelmasta, kun epäselvät kuulutukset tulivat lähinnä venäjäksi ja käsittääkseni kumpikaan meistä ei osaa sitä. Välillä oppaat mutisivat jotain englanniksi, mutta senkin tulkittavuus oli aika satunnaista. Pienen siirtymän aikana Karrilla iski pahemman luokan kankkunen, mikä dösän kaltaisessa ympäristössä ei todellakaan ole miellyttävä kokemus. Jos muulloinkaan.

Seuraava stoppi oli lounas. Painoimme isohkoon ravintolaan, jossa oli buffettarjoilu. Meidän osaltamme ruokailu oli varsin tyhjänpäiväinen, kun kondiksesta johtuen syöminen oli onnetonta piperrystä. Saimme sentään oluet, mutta todennäköisesti nekin olivat alkoholittomat. Samassa pöydässä ollut nuori suomalainen pariskunta naureskeli meidän mitättömälle ruokahalulle ja todettiinkin tapamme matkustaa olevan hiukan toisenlainen. Mukavia ihmisiä muuten. Safkan jälkeen matka jatkui ruuhkaisessa suurkaupungissa, joka taitaa itse asiassa olla Afrikan isoin kaupunki 20 miljoonalla asukkaallaan. Jonkin ajan päästä smogin keskeltä alkoi hahmottua pyramidit ja kaiuttimista tuli valtavasti venäläistä papatusta niistä. Vartin selostus kuitattiin englanniksi kymmenessä sekunnissa. Pian olimme Gizan valtavien rakennelmien juurella.

Tutkailimme pyramideja hyvän tovin. Vähän piti tietysti kiipeillä ja ottaa pakolliset fotot. Käyttiinpä yhdessä sisälläkin. Karri ahdistui kättelemään tulleesta likaisesta nuoresta beduiinista, joka laittoi Karrille paskaisen rätin päähän ja irvisteli ruskeilla hampaillaan. Pyramidit olivat vaikuttava kokemus, niiden kokoa on vaikea käsittää näkemättä niitä itse livenä. Vika stoppi pyramideilla oli sfinksi, jota pällisteltiin myös jokunen hetki. Siellä oli epämiellyttävänä piirteenä miljoonat rihkamamyyjät, jotka todella tyrkyttivät tuotteitaan. Meidän sfinksikierroksemme oli muuta ryhmää nopeampi, joten onnistuimme livahtamaan vieressä houkutelleelle terassille todella nopeille bisseille. Siinä sitten nautittiin Stelloista varsin historiallisissa maisemissa. Olut tuli tarpeeseen.

Seuraavaksi ryhmämme siirtyi kävellen vieressä sijainneeseen hajustekauppaan. Siellä meille pidettiin esitelmä egyptiläisestä hajustekulttuurista ja kaupattiin tuoksuja. Teimme pikaiset kaupat ja siirryimme ulos odottelemaan muita. Totesimme, että isolla venäläisryhmällä kestää pitkään, joten ehdimme vielä livahtaa kadun toisella puolella olevaan baariin, jossa nautimme yhdet bisukat ja otimme toiset take-awayna pussiin. Palasimme kohti hajustekauppaa, mutta meitä ei meinattu päästää portista läpi, koska alue oli suljettu sillä aikaa. Ryhmämme tuli juuri ulos parfyymiluolasta ja kovasti vartijoille selitellen liityimme ryhmän mukaan. Lopulta kaikki meni varsin jouhevasti. Dösässä venailimme lähtöä melko pitkään, mutta viiden maissa alkoi vihdoin pitkän päivän matka himaan. Matkalla pudotettiin ekaksi kahden päiväretkeläisiä hotelliin ja saimme siinä hässäkässä Karrin kanssa itsellemme koko takapenkin. Mahtavaa.

Matka oli erityisen kypsä. Pelasimme kännykkätrivialia ja ihmettelimme edelleen Kairon kaoottista liikennettä takaikkunasta. Välillä tuli torkuttua pimeässä dösässä. Matkalla pidettiin yksi stoppi, jossa haukkasimme epäilyttävät burgerit. Majoneesit olivat varmaan olleet kuuman grillin vieressä viikon, eikä lihakaan ihan tuoreelta vaikuttanut. Jos niistä ei saisi vatsaa sekaisin, niin ei sitten mistään. Lopulta dösä saapui Hurghadaan vähän ennen puolta yötä ja tutun baarin tunnistaen osasimme jäädä oman hotellin kulmilla pois. Tasan kahdeltatoista pääsimme huoneisiin. Jone katseli huoneessa biitsipäivän jälkeen telkkarista jotain leffaa, Veikko oli kuulemma opiskellut koko päivän. Raskaan päivän jälkeen suihku teki todella gutaa, samoin tahmaisten legojen pesu. Unilääkkeeksi tuli vielä otettua pari lasia punkkua partsilla, kunnes oli aika painua sänkyyn. Se tuntui poikkeuksellisen hyvältä dösässä ihmeellisissä asennoissa notkutun vuorokauden jälkeen.

Maanantai 28.11.2005

Aamulla heräiltiin ysin maissa ja saatiin koko ryhmä brekkarille. Päätimme lähteä heti brekkarin jälkeen vesipuistoon. Pakkasimme kamat ja lähdimme ulos. Venailimme piilareita vaihtavaa Jonea pihalla ja hommasimme hotellin edestä taksin. Se oli vanha pösö, jonka kuskilla oli varmaan kymmensenttiset linssit. Koska kaveri ajoi niin rauhallisesti, totesimme sen olevan sokea. Kaveri heitti parinkymmenen kilsan matkan 40 ählämillä. Rauhallinen kyyti oli kivaa vaihtelua edellisten kaahausten jälkeen.

Vesipuisto oli melko kallis, mutta menimme mukisematta sisään. Yksi kaveri ohjasi meidät neljälle lepotuolille nurmialueelle ja teimme siihen leirin. Jonen kanssa kierrettiin erilaisia liukuja, Karri ja Veikko tilasivat bisset – alkoholittomat ja kalliit. Päätyivät jatkamaan holitonta bisukkaa viskillä. Päivä meni mukavasti välillä lojuen ja välillä liu’uissa. Veikko ja Karrikin intoutuivat lopulta painamaan kaikki mäet läpi. Nautittiin maisemista ja auringosta.

Silmälasihepun kanssa oli sovittu paluukyydistä neljältä. Tultiin täsmällisesti tasalta ja siellä kaveri tosiaan odotteli. Oli kuulemma tullut jo tunti sitten odottelemaan. Ajettiin sitten samaan rauhalliseen tahtiin hotellille. Huoneessa iski pieni vitutus, kun huomasin puhelimen kadonneen yöpöydältä. Tsekattiin porukalla kaikki paikat läpi ja todettiin, ettei luuria löydy. Puhelin oli takuuvarmasti jäänyt aamulla siihen, muistikuva oli selkeä ja kyseessä oli selväpäisin aamu koko reissulla. Lähdimme porukalla respaan selvittämään asiaa ja siihen suhtauduttiinkin vakavasti. Hotellin johtaja kutsuttiin paikalle ja meidät ohjattiin terassin pöytään odottelemaan. Odotellessa meille tarjottiin bisset. Manageri kyseli kuviot ja turistiin jonkin aikaa hepun kanssa.

Jätettiin asia managerin selviteltäväksi ja se palaisi asiaan myöhemmin. Siirryimme hotellia vastapäätä olleeseen steak houseen. Paikka oli aika eksoottisen oloinen pieni loukko, mutta rohkeasti tartuimme haasteeseen. Tilattiin safkat ja alkuun valkosipulileivät. Pihvisetit olivat varsin hyvät ja valkosipulileipä loistavaa. Jälkkärikahvi oli melko outoa, mutta kokonaisuudesta jäi ihan hyvä fiilis. Pojat vähän naureskelivat paikan vessalle, jonne mentiin verhoilla peitetyn keittiön läpi ja pönttö ei kuulemma oikein toiminut.

Palattiin hotellille ja pelattiin korttia gt:n voimalla. Meille kiikutettiin ’hedelmävati’ hyvitykseksi puhelimesta. Manageri kilautti jossain välissä ja kävimme Karrin kanssa sen toimistossa tarkastamassa netistä puhelimen mallin ja värin. Kiittelimme hedelmistä. Kortinpeluu jatkui sen jälkeen vielä hyvän tovin, kunnes päätettiin vielä pyörähtää kylille. Jone jäi hotellille. Jurriveljesten eli Karrin ja Veikon valmistelu kesti ja mä lähdin edellä tuttuun Papasin baariin. Tilasin bissen ja tissuttelin sitä tiskillä, kun pojat tulivat. Siirryttiin pöytään istumaan ja saatiin taas Veikon kanssa kunnon kina aikaiseksi. Mä päätin siirtyä saman tien hotellille ja otin vielä muutaman lasin punkkua partsilla kadun meininkiä katsellen. Pojat jäivät baariin ja vetivät kuulemma bisseä vielä aika huolella.

Tiistai 29.11.2005

Jone herätti porukat kasilta brekkarille. Väsähtänyt tunnelma, mutta fiilikset paranivat, kun kävelimme ysiksi beach hotellille venaamaan snorklausreissua. Odottelimme jokusen hetken respassa, kunnes kyyti tuli ja painoimme Hiacen kyydissä satamaan. Veneeseen meno tapahtui hieman erikoisesti noin kymmenen muun veneen kannen läpi. Meidän purtilo oli aika kapisen näköinen. Pienen yläkannella pyörimisen jälkeen päädyimme lojumaan etukannelle pyyhkeiden päälle. Purtilo lähti ahtaasta satamasta vähän muita veneitä kolhien. Seilatessa päivittelimme aamusta liikkeelle lähtevien vastaavien veneiden määrää, niitä seilasi siellä useita kymmeniä samaan suuntaan.

Meri oli upean kirkas ja keli aivan tyyni. Jonkun aikaa seilattuamme laivan henkilökunta piti pienen esitelmän säännöistä, koralleista ja snorklausvehkeistä. Saatiin välineet eli räpylät ja maskin. Pian olimmekin jo kirkkaassa ja lämpimässä vedessä sukeltamassa pillit suussa ja koralleja ihmettelemässä. Kaikin puolin hienot maisemat pinnan alla. Snorklailu oli melko nastaa hommaa, kun vaan oppi hengittämään pillin kautta rauhallisesti. Korallit olivat upeita ja vedenalaisessa elämässä riitti muutenkin ihmettelemistä.

Tunnin setin jälkeen oli vaatimattoman lounaan vuoro. Saatuamme safkat Karri bongasi mereltä lauman delfiinejä ja siitä käynnistyi melkoinen show. Kaverit käynnistivät veneen ja yrittivät seurata delfiinejä räikät pauhaten. Muutama vesseli hyppäsi veteen yrittäen uiden seurata niitä ja ennen kuin huomasimmekaan, Jone painoi koko porukan kärjessä. Vesipeto Kärppä esitti kykynsä ja lopulta ainoana pääsi delfiiniryhmän keskelle uimaan ja jopa koskettamaan yhtä niistä. Olimme kannella ylpeitä Jonesta.

Safkan jälkeen purtilo suuntasi Giftun Islandille eli paratiisiksi kutsutulle saarelle. Upea pehmeähiekkainen iso ranta ja siinä vierellä bambubaari. Otettiin kivalla terassilla parit bisset ja välillä heiteltiin vähän frisbeetä. Varjo oli välillä tarpeen ja siksi terassin suojissa oli mukava istua rannalla lojumisen sijaan. Kahdelta alkoi paluumatka, jossa pysähdyttiin kerran snorklaamaan ihan kaupungin edustalle. Koralli ei ollut yhtä hieno, eikä muutenkaan jaksanut kauaa sukellella. Jonen kanssa yllyttiin kuitenkin näyttämään ahmedeille miten hypätään. Kiivettiin veneen katolle ja painettiin komeat pää edellä hypyt.

Neljän maissa tulimme satamaan. Palasimme Hiacen kyydillä beach hotellille ja menimme suoraan haloo-baariin moikkaamaan sitä hassua heppua. Otimme tällä kertaa oluiden lisäksi pikkupurtavat. Ties mones auringonlasku taas samalla terassilla. Sen jälkeen käytiin ostoksilla Sepon kaupassa. Kyseessä oli sama putiikki, jossa Veikko ja Jone asioivat heti alkupäivinä. Kaveri oli jostain mun esittäytymisestä kai ottanut itselleen nimekseen Seppo ja esitteli itsensä Seppo Räikkösenä. Jep jep, niin egyptiläinen ukko kuin olla voi. Ihan hauska kaveri kuitenkin. Seppo tarjosi meille kaupanteon yhteydessä bisset ja lopulta Karri sai tehtyä ihan hyvät shoppailut.

Palasimme hotellille ja suihkun jälkeen pistimme taas korttiringin pystyyn pariksi tunniksi. Gt:n kanssa meinasi tulla ongelmia, kun pojat olivat unohtaneet blandikset pakkaseen ja tonicit olivat tietysti umpijäässä. Saatiin kuitenkin juomat. Aikamme pelailtuamme lähdimme safkaamaan. Suuntasimme kohti keskustaa. Pian vastaan tuli mesta, jota luulin Finnmatkojen oppaassa mainituksi Hurghadan parhaaksi pizzeriaksi. Päätimme mennä sinne. Pizzat olivat varsin hyvät, vaikka ei se oikea mesta ollutkaan. Safkan jälkeen Veikko ja Jone palailivat hotellille. Karrin kanssa kävelimme vielä tovin keskustaa ja basaareja. Postimerkkiostosten jälkeen päädyimme pääkadulle ja kävimme vielä yhdellä terdellä bisukalla. Päivä oli ollut pitkä, joten bissen jälkeen palasimme taksilla hotellilla. Partsilla tuli vielä nautiskellen tissuteltua punkku loppuun, suhteellisen ajoissa nukkumaan.

Keskiviikko 30.11.2005

Röhnösiat virallisesti 10 vuotta. Jonen kanssa mentiin taas ysiltä brekkarille. Jone lähti suoraan biitsille ja mä seurasin Karrin kanssa hetken päästä. Veikko jäi hotellille opiskelemaan. Vietimme rentoa biitsipäivää. Muutamia pulahduksia altaaseen ja mereen, vähän safkaa ja parit kaljat. Oltiin siellä about neljään ihan vaan rentoutuen. Biitsin jälkeen kävimme perinteisesti El Hambra Barissa eli haloo-mestassa ottamassa yhdet.

Palasimme hotellille ja sovittiin tapaaminen hotellin managerin kanssa, että siltä saisi dokkarin vakuutusyhtiötä varten nyysitystä puhelimesta. Sen jälkeen pakattiin vähän rojuja kokoon ja otettiin lasit valkkaria. Ainoa jäljellä ollut juoma. Kävimme porukalla kävelemässä kaupungilla ja tekemässä viimeiset shoppailut. Rasittavaa kaupantekoa, kun yhdestä paidastakin joutuu tinkimään puolisen tuntia. Kyllähän se hinta aina putoaa kolmannekseen, mutta on se vaan rassaavaa väitellä niiden myyjien kanssa. Shoppailujen päälle kävimme ottamassa nopeat bisset terassilla.

Alkuperäinen suunnitelma oli mennä safkaamaan juhla-ateria ysin maissa, mutta koska managerin tapaaminen siirtyi kymmeneen, päätettiinkin aikaistaa syömistä. Paikaksi oli valittu Chez Pascal, josta pitäisi saada kylän parhaat pihvit. 10-vuotisjuhlan kunniaksi päätimme ottaa täydet satsit: alkuruoat, pihvit viineillä ja jälkkärit. Kävelimme lähellä olleeseen Pascaliin ja saimme kuin saimmekin pöydän äärimmäisen suositusta ravintelista. Loistavat satsit: punkkua/bisseä, tomaattikeitot, hyvät sisäfileepihvit ranskalaisilla ja pojille siihen päälle vielä jäätelöt. Mä olin liian kylläinen jäätelöön, joten tyydyin kahviin. Olihan se kai paikallisessa mittakaavassa vähän kalliimpi paikka, mutta ehdottomasti joka latin arvoinen. Palasimme hotellille ja saimme passit respasta.

Otettiin sitten hetki viiniä ja ihmeteltiin partsilta kadulla meluavaa arabikulkuetta, joka vaikutti varsin riemukkaalta. Myöhemmin selvisi, että se oli huomisten pormestarinvaalien kannatusparaati. Vähän vaille kymmenen lähdettiin Karrin kanssa moikkaamaan manageria. Veikko ja Jone jäivät huoneisiin. Respasta meidät ohjattiin taas pöytään ja tarjottiin teetä. Juteltiin yhden respahepun kanssa odotellessa ja saatiin kuulla kaikenlaista mielenkiintoista jutskaa. Heppukin oli dokaillut joku vuosi sitten, mutta oli tehnyt sen suruunsa, joka on tietysti virhe. Kännäämisen tarkoitushan on pitää lystiä eikä hukuttaa murheita. Kertoi lisäksi meille, että Hurghadassa oli satanut viimeksi neljä vuotta sitten.

Lopulta manageri tuli ja sovittiin, että vakuutusdokkari tulee perässä faxilla. Karri vähän epäili asiaa ja eipä ole dokkaria vielä tähän päivään mennessä näkynytkään. Joka tapauksessa asian ikään kuin hoidettuamme siirryimme viereiseen rokkibaari Nirvanaan. Siellä tuli sopivasti Liverpoolin ja Sunderlandin matsi. Katselimme pelin ja otimme parit bisset. Mestassa oli muuten melko hiljaista, paikalla oli meidän lisäksi vain jokunen surffari. Onneksi Pool vei matsin 2-0.

Nirvanasta jatkoimme vielä Papas II:een ja siellä otimme yhdet juomat brittien dartsin heittoa katsellen. Oli aika kylläinen ja raukea fiilis, joten päätimme palata hotellille. Istuimme turisten vielä puoli kolmeen valkkarin voimalla. Käytiin läpi Suomen ja Egyptin välisiä kulttuurieroja, yhteiskuntien rakenteita ja suomalaista turvaverkostoa, josta Karrilla on duunin kautta hyvä tuntemus. Duunijutut oli aika hyvin unohtuneet ja todettiin reissun olleen siinä mielessä varsin onnistunut.

Torstai 1.12.2005

Herätys ennen ysiä. Ihmeen reipas olo, vaikka eilen tuli valvottua. Käytiin pupeltamassa vähän aamupalaa ja pakattiin loput rojut matkakuntoon. Dösä kentälle lähtisi 10.20. Kympin maissa palautimme avaimet ja dösä tuli passelisti etuajassa. Nopea siirtymä kentälle. Finnmatkat oli muuttanut lentoaikatauluja siten, että pahimmalta ruuhkalta Hurghadassa vältyttäisiin ja se taisi totisesti toimia. Eka turvatarkastus oli lyhyen jonotuksen takana, mutta homma meni yllättävän jouhevasti. Opas oli pelotellut Hurghadan kentän olevan maailman kaoottisin paikka, mutta se kommentti ei saanut tukea kaiken toimivuudesta nyt. Jätimme laukut ja täytimme maastapoistumislomakkeet, sen jälkeen passista ilman jonoja. Heti passin jälkeen oli tax-freemyymälä, jossa hoidimme viimeiset ostokset. Sen jälkeen istahdimme kentän kahvilaan pussikaljalle ja Karri haukkasi vielä vikoilla ählämeillä pizzaslicen.

Ennen lähtöporttia oli vielä yksi turvatarkastus, johon jengi huudettiin kahvilasta. Vaikeasti ymmärrettävää joikausta, mutta löysimme kuitenkin oikeaan paikkaan oikeaan aikaan. Boarding-jonossa oli sitten koko koneellinen jäpittämässä, mutta päätettiin istua sivussa jonojen loppumiseen asti. Päästiin sitten jouhevasti koneeseen ja samoille mestoille kuin tullessa. Matka meni taas kypsähkösti, ei noista lentomatkoista oikein osaa ottaa iloa irti. Päästiin joka tapauksessa koleaan Suomeen ja siitä kyydeillä himaan. Nastasta lomasta huolimatta kotiinpaluu oli taas miellyttävää, vaikka ilman puhelinta olikin hieman orpo olo.

Reissusta jäi päällimmäiseksi oikein hyvä fiilis. Ilmasto oli täydellinen. Seuraavalla viikolla samoilla mestoilla käyneeltä duunikaverilta kuulin, että meillä oli käynyt vähän flaksia kelien suhteen ja että se ei aina ole lämpötilojen kannalta niin takuuvarmaa ja etenkin tuuli saattaa viilentää ilmaa kovastikin. Onneksi kävi tällä kertaa tuuri. Hintataso oli edullinen, joka on tietysti kohteelle plussaa. Viinan ostaminen on pieni ongelma ja ajoittain arabialainen kulttuuri vähän rassasi, mutta kokonaisuus oli kuitenkin ehdottoman positiivinen. Samaan paikkaan voisi jopa mennä uudestaan. Saatiinhan sitä välillä pientä kinaa aikaiseksi, mutta se mennee jurrin piikkiin, eikä matka sinällään häiriintynyt vakavasti. Kiitokset matkanneille sioille juhlareissun jakamisesta, mulle se antoi ainakin kivan breikin Suomen pimeään talveen. Sihteerin erityinen hatunnosto Jonelle delfiinien haastamisesta, Veikolle selkärangasta opiskelujen suhteen ja Karrille yleisesti mahtavasta matkaseurasta.

Reissun kuvasatoa

Sikamaisin terkuin 10 vuoden virallisella kokemuksella,

matkareportteri Sami